Nitrosyylifluoridi
| Nitrosyylifluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | NOF |
| Moolimassa | 49,01 g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön kaasu |
| Sulamispiste | –132,5 °C[1] |
| Kiehumispiste | –59,9 °C[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Nitrosyylifluoridi (NOF) on typen, hapen ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää fluoraavana ja nitrosoivana reagenssina.
Ominaisuudet ja valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nitrosyylifluoridi on huoneenlämpötilassa väritöntä kaasua. Yhdiste liukenee veteen, mutta myös reagoi veden kanssa muodostaen typpihapoketta ja vetyfluoridia. Alkoholit reagoivat yhdisteen kanssa muodostaen alkyylinitriittejä. Nitrosyylifluoridin vesiliuos liuottaa useita metalleja kuningasveden tavoin. Nitrosyylifluoridi reagoi monien metallien kanssa muodostaen metallifluorideja ja eräiden metallifluoridien kanssa muodostuu ioniyhdisteiden kaltaisia komplekseja. Yhdiste kykenee reagoimaan myös lasin kanssa.[1][2]
Nitrosyylifluoridia voidaan valmistaa typpimonoksidin ja fluorin välisellä reaktiolla 40–50 °C:n lämpötilassa, hopeafluoridin ja typpimonoksidin välisellä reaktiolla tai typpidioksidin ja kaliumfluoridin tai cesiumfluoridin välisellä reaktiolla.[1][3][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 441–442. (2nd Edition) Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4 (englanniksi)
- ↑ S. Andreades: Chemistry of Nitrosyl Fluoride. I. Reactions of Nitrosyl Fluoride with Fluoro Ketones. The Journal of Organic Chemistry, 1962, 27. vsk, nro 2, s. 4157–4162. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 664. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.4.2016). (englanniksi)
- ↑ Charles T. Ratcliffe & Jean'ne M. Shreeve: A simple method for the preparation of nitrosyl fluoride. Chemical Communications, 1966, nro 19, s. 674–675. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.4.2016. (englanniksi)