Nikolai Ogarjov
.jpg)
Nikolai Platonovitš Ogarjov (ven. Никола́й Плато́нович Огарёв, 6. joulukuuta (J: 24. marraskuuta) 1813 Pietari – 12. kesäkuuta (J: 31. toukokuuta) 1877 Greenwich, Englanti) oli venäläinen vallankumouksellinen, lehtimies ja runoilija.
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nikolai Ogarjov syntyi vanhaan aatelissukuun. Hänen vanhempansa olivat todellinen valtioneuvos Platon Bogdanovitš Ogarjov (1777-1838) ja Jelizaveta Ivanovna Baskakova (1784-1815), joka peri sedältään M E. Baskakovilta hyvin tuottavan Beloomutin kylän, joka oli lahjoitettu osallistumisesta vuoden 1762 palatsivallankaappaukseen. Äiti kuoli kun poika oli alle 2-vuotias, surun murtama isä jätti virka-palveluksensa Pietarissa ja muutti pojan kanssa suvun maatilalle.[1]
Nikolai vietti lapsuutensa isänsä Staroje Aksinon sukutilalla Insarin alueella Penzan läänissä ja asui vuodesta 1820 lähtien Moskovassa. Noin vuonna 1823 Ogarjov tutustui 10-vuotiaana samanikäiseen Aleksandr Herzeniin, jonka kanssa hän teki yhteistyötä koko elämänsä ajan.[2] Vuodesta 1830 Ogarjov opiskeli Herzenin kanssa Moskovan yliopistossa,[3] jossa heidän ympärilleen muodostui utopistisesta sosialismista kiinnostunut ystäväpiiri. Ogarjov pidätettiin hallituksen vastaisen toiminnan takia kesällä 1834 ja seuraavana vuonna hänet karkotettiin isänsä maatilalle.[2] Vuonna 1839 hänen sallittiin palata Moskovaan.[3]
Vuonna 1836 hän tutustui köyhtyneen maanomistajan tyttäreen Maria Lvovna Roslavlevaan (n. 1817-1853), jonka kanssa hän oli naimisissa vuosina 1838-1844. Onneton ja muita osapuolia sisältänyt lapseton avioliitto päättyi riitoihin omaisuudesta ja Maria Lvovna muutti rakastajansa kanssa Pariisiin. Pian Ogarjov kiinnostui Jevdokia Vasilijevna Suhovo-Kobylinasta (1819-1896), näytelmäkirjailija A. V. Suhovo-Kobylinin ja kirjailija Jevgenia Turin sisaresta. Koska hän oli virallisesti naimisissa, hän ei kuitenkaan voinut ilmaista tunteitaan tälle.[1]
Aatteellinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1839 Ogarjov tutustui Vissarion Belinskiin ja hänen näkemyksensä alkoivat kehittyä kohti materialismia. Seuraavana vuonna hän alkoi julkaista runoja.[2] Vuosina 1841–1846 Ogarjov asui etupäässä Saksassa, Italiassa ja Ranskassa opiskellen filosofiaa, luonnontieteitä ja lääketiedettä. Sittemmin hän asettui maatilalleen Penzan läänissä.[3]
Vuonna 1849 hän meni naimisiin toisen kerran, vaikka ensimmäinen vaimo oli edelleen elossa eikä suostunut lopulliseen avioeroon. Vuonna 1850 Ogarjov joutui jälleen pidätetyksi syytettynä ”kommunistisen lahkon” jäsenyydestä. Hänet vapautettiin pian poliisin valvonnan alaiseksi. Vuonna 1856 Ogarjov muutti toisen vaimonsa Natalia Aleksejevna Tuškovan (1829-1914) kanssa Lontooseen.[2]
Englannissa Ogarjov ryhtyi Herzenin kanssa taistelemaan tsaarinvaltaa vastaan. He julkaisivat yhdessä vallankumouksellista kirjallisuutta, Poljarnaja zvezda -aikakauskirjaa, Kolokol-sanomalehteä ja muita julkaisuja.[2] Herzenin tavoin Ogarjov kannatti länsieurooppalaisesta mallista poikkeavaa ”venäläistä sosialismia” ja oli mukana perustamassa narodnikkien Zemlja i volja -järjestöä.[3]
Vuonna 1865 Ogarjov muutti Sveitsiin, jossa hän yritti luoda yhteyksiä nuoriin venäläisemigrantteihin.[2] Hän osallistui Mihail Bakuninin ja Sergei Netšajevin propagandakampanjoihin[3] ja piti 1870-luvulla yhteyttä vallankumouksellisten narodnikkien Vperjod-lehteen ja sen toimittajaan Pjotr Lavroviin. Hänen vaimonsa muutti asumaan vuodesta 1857 lähtien leskeksi lasten kanssa jääneen Aleksandr Herzenin kanssa ja heille syntyi omia lapsia. Tämä tapahtuma vaikutti syvästi Ogarjoviin: viimeiset vuotensa hän vietti sairaana ja alkoholisoituneena Lontoon Greenwichissä englantilaisen ystävättärensä luona. Vuonna 1966 hänen jäännöksensä siirrettiin Moskovaan Novodevitšin hautausmaalle.[2]
Kirjallinen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuaikojensa romanttisessa lyriikassa Ogarjov pyrkii ymmärtämään maailmaa ja etsii totuutta, oikeudenmukaisuutta ja vapautta. Runosikermässään Monologi (1844–1847) hän harjoittaa pessimististä reflektointia. Myöhempi runous on tyyliltään julistavaa ja palvelee vallankumouksen asiaa. Keskeisellä sijalla Ogarjovin tuotannossa on runoelma Jumor (1840–1841, 1867–1868), joka yhdistää lyyristä yksinpuhelua ja keskustelua, kirjettä ja päiväkirjaa, tilitystä ja poliittista satiiria. Kaunokirjallisuutta ja taidetta käsittelevissä artikkeleissaan Ogarjov kannatti yhteiskunnallista runoutta ja realismia.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b НЕФЁДОВ, Вячеслав / NEFEDOV, Vjatšeslav: «УВЕРЕННОСТЬ В СЕБЕ И ЭНЕРГИЯ – ВОТ ЧТО НУЖНО» / "ITSELUOTTAMUS JA ENERGIA ON MITÄ TARVITSET". К 200-летию со дня рождения Н.П. Огарёва, 2013. Советская Россия. К 200-летию со дня рождения Н. П. Огарёва. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 5.1.2016.
- ↑ a b c d e f Bolšaja sovetskaja entsiklopedija bse.sci-lib.com. Viitattu 5.1.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nikolai Ogarjovin teoksia Lib.ru -sivustolla (venäjäksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
