Mosaiikki
Mosaiikki on pienistä palasista tehty sommitelma. Palaset voivat olla esimerkiksi kiveä, värillistä lasia tai keramiikkaa.[1] Palat eli tesserat kiinnitetään toisiinsa ja alustaansa erityisellä sideaineella, kitillä tai sementillä.
Suppeammassa merkityksessä mosaiikilla ymmärretään (pienempien koruesineiden) seinien ja holvien koristamistapaa, jossa kappaleet ovat joko kuosin mukaan leikattuja (florentiininen mosaiikki) tai kolmio- ja neliömäisiä, monikulmaisia ja epäsäännöllisiä, suunnilleen samankokoisia kivi-, lasi- ja terrakottanastoja. Vaikutuksen lisäämiseksi käytetään usein emalia ja kultaa (bysanttilainen, roomalainen, venetsialainen mosaiikki).
Myös intarsiaa voidaan pitää mosaiikkina.
Mosaiikkitaide on kukoistanut Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä rajoitetusti myös Amerikan esikolumbialaisissa kulttuureissa.[2]
Etymologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sana 'mosaiikki' tulee ranskan (mosaïque), latinan (musi(v)um, 'pienistä neliönmuotoisista kivistä tehty koristelu') ja ehkä alun perin kreikan (mousa, 'muusa') kautta.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisimpien mosaiikkien jäännöksiä on säilynyt Mesopotamiassa, missä mosaiikit kuvasivat esimerkiksi eläimiä, maanviljelyyn liittyviä toimia, sodankäyntiä ja kuninkaallisia. Materiaalina Sumerissa käytettiin pilkottua kiveä.[4]
Kreikassa tehtiin mosaiikkilattioita sileistä pikkukivistä. Kivet kiinnitettiin esimerkiksi sementtilaastilla. Joskus käytettiin värjättyjä pikkukiviä, ja Deloksen saarella mosaiikkilattioihin käytettiin värjättyä kiviä ja värillisiä lasitesseroita.[5]
Rooman valtakunnassa mosaiikkitaide levisi temppeleihin, teattereihin, julkisiin laitoksiin, kylpylöihin, kauppoihin, katettuihin pylväskäytäviin ja toreille. Koristelutyylejä, tekniikoita ja aiheita oli monenlaisia. Mosaiikit valmistettiin paikallisesta tai Afrikasta tuodusta marmorista ja värjättiin täyteläisen värisiksi. Kaikissa Rooman kaupungeissa oli mosaiikkeja, mutta taiteellisesti arvokkaimmat on löydetty Pompejista, etenkin Faunien talosta.[6]
Kristillisen taiteen myötä mosaiikkeja alettiin tehdä seinille lattian sijaan. Kirkkojen seiniin tehtiin henkilöhahmojen kuvia ja kupoleihin abstrakteja tai luontoaiheisia kuvioita ja Raamatun teemoja. Bysantin mosaiikeissa käytettiin läpikuultamattomasta lasista leikattuja tesseroita, ja mosaiikkien pinta oli tarkoituksella karkea ja epätasainen. Uudenlaisia valoefektejä saatiin aikaan yhdistelemällä hopealla ja kullalla silattuja tesseroita ja sijoittamalla palaset niin, että päivänvalo heijastui katsojaa päin. Bysantin tärkeimmät mosaiikkityöt sijaitsevat istanbulilaisessa Pyhän Sofian basilikassa, sisilialaisessa Monrealen katedraalissa ja venetsialaisissa Santa Maria in Torcellon kirkossa ja Pyhän Markuksen basilikassa.[7]
600-luvulla mosaiikkitaide levisi Konstantinopolista islamilaisiin maihin Mekan, Medinan ja Damaskoksen moskeijoihin. Aiheina olivat maisemat, palatsit, temppelit sekä tyylitellyt luontoaiheet ja geometriset kuviot. Ihmishahmot sen sijaan jätettiin pois islamin määräysten johdosta. Esimerkiksi Jerusalemin Kalliomoskeijan ulkoseinät ovat mosaiikkien peitossa, ja niitä on myös esimerkiksi Damaskoksen suuressa moskeijassa ja Córdoban moskeijassa.[8]
Kolumbusta edeltäneen ajan Amerikassa mosaiikkitöitä tehtiin hautajaisia ja uskonnollisia toimituksia varten. Kivinä käytettiin esimerkiksi turkoosia, jadea, korallia, malakiittia ja helmiäistä. Kivet leikattiin piikivellä pieniksi palasiksi ja kiinnitettiin alustalle luonnonliimalla. Oaxacan laakson Mitla-solan talojen seinät on päällystetty mosaiikein.[9]
Keskiajalla Euroopan mosaiikkikivilattioita teettivät yleensä kirkot, jotka tahtoivat halvalla koristeellisen lattian. Kuvituksena käytettiin raamatullisia kohtauksia, mytologiaa, eläinradan merkkejä, kirjainmerkkejä ja legendoja. Kaupunkien kadut kivettiin koristeellisin mukulakivin keskiajalta aina 1900-luvulle asti.[10]
_1958_made.jpg)
Mosaiikkitaide alkoi Euroopassa väistyä maalaustaiteen tieltä 1300-luvulta alkaen, ja se menetti asemansa itsenäisenä taidemuotona. Mosaiikkitöitä tehtiin kuitenkin vielä esimerkiksi Firenzen tuomiokirkkoon 1400-luvulla sekä Roomaan 1600-luvulla. Pietarissa valmistettiin paljon mosaiikkeja 1800-luvun puolivälissä. Katalonialainen arkkitehti Antoni Gaudí teki 1900-luvun alussa Barcelonaan paljon mosaiikkeja, jotka on sommiteltu suomujen tapaan. Monet tunnetut taiteilijat kuten Marc Chagall, Gustav Klimt, Oskar Kokoschka, Georges Braque, Fernand Léger, Gino Severini, Lucio Fontana ja Diego Rivera ovat tehneet 1900-luvulla mosaiikkitöitä rakennuksiin, lattioihin ja esineisiin.[11]
Materiaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tesseroiden materiaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mosaiikin perinteinen valmistusmateriaali on kivi kuten pikkukivet, marmori ja graniitti. Myöhemmin alettiin käyttää myös lasimassaa ja puolijalokiviä, joilla mosaiikeista voitiin tehdä aiempaa värikkäämpiä.[12]
Tesseroihin käytettävän kiven ei pitäisi vanheta ajan myötä, ja sen tulisi olla niin tiivistä, ettei se murru leikattaessa. Mosaiikeissa käytettyjä kivilajeja ovat esimerkiksi vulkaaniset kivet graniitti, syeniitti, dioriitti, gabro, basaltti, diabaasi, porfyyri ja obsidiaani; sedimenttikivet hiekkakivi, kalkkikivi, läpikuultava kipsikivi ja travertiini; sekä metamorfiset kivet saviliuske, marmori, steatiitti ja serpentiinikivi.[13]
Lasimassasta tehtyjä värjätyn lasin palasia kutsutaan smaltiksi. Niiden ainesosista riippuu niiden lasittuminen, yhteensulautuminen ja lujittuminen. Smaltit tehdään levittämällä kuuma lasimassa levyn muotoon ja leikkaamalla jäähtynyt levy paloiksi.[14]
Puolijalokivet kuten akaatit, jade, onyksi ja lasuurikivi, ovat näyttäviä mutta suhteellisen kalliita ja vaikeasti leikattavia.[15]
Lasitettu keraaminen laatta on yleinen tesseroiden valmistusmateriaali. Siitä tehdyt tesserat ovat värikkäitä, helposti leikattavia ja edullisempia kuin marmori ja smaltti.[15]
Muut materiaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mosaiikkityön pysyvänä pohjamateriaalina käytetään esimerkiksi puuta, sementtikuitulevyä, marmori- tai kivilaattoja tai poltettuja tiiliä. Pohja ei saa vääntyä, minkä vuoksi puulevyt eivät sovellu mosaiikkityön pohjaksi. Laminoidut puulevyt kuitenkin käyvät. Jos mosaiikin valmistamisessa käytetään epäsuoraa menetelmää, väliaikainen pohja voidaan valmistaa savesta, hiekasta tai muovailuvahasta. Kiinnityksessä käytetään liimaa, kiinnityslaastia tai sementtilaastia. Vahvistamiseen voidaan käyttää hitsattua teräsristikkoa tai rautalankaa.[16]
Työkalut ja leikkaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mosaiikkitaiteilijan tärkeimpiä työkaluja ovat vasara, taltta, pihdit ja pienet alasimet.[17] Kiveen voidaan nakutella aluksi taltalla ura kohtaan, josta se halutaan halkaista. Lasiin ja keraamiseen laattaan ura tehdään leikkurilla uurtamalla.[18]
Tesseroihin käytettävät kivet voidaan särkeä mosaiikkivasaralla, jossa on yksi tai kaksi leikkuusärmää. Kivet voidaan särkeä myös moukarin ja taltan avulla. Alasimeen voidaan kiinnittää katkaisuterä, johon mosaiikkilaatta isketään sen halkaisemiseksi. Marmori- ja kivilaattoja voidaan pilkkoa leikkaavalla moukarilla. Pihtejä käytetään pienten kivien särkemiseen ja tesseroiden muotoiluun. Marmoria tai muita kovia kivimateriaaleja leikataan ja hiotaan sähköisellä pyöröleikkurilla. Keraamisia laattoja, marmoria ja graniittia leikataan sähköleikkurilla, jossa on sisäänrakennettu timanttileikkuri. Lasisia tesseroita leikataan timanttileikkurilla tai lasinleikkaajan työkaluilla kuten laattaleikkurilla.[19]
Kiinnitysmenetelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suorassa menetelmässä tessera kiinnitetään suoraan alustalle, jolle on sivelty liimaa tai laastia. Tätä menetelmää voi käyttää kaikenlaisissa ja kaikenkokoisissa mosaiikkitöissä.[20]
Epäsuorassa menetelmässä on kaksi tekniikkaa: suora kiinnitys ja käänteinen kiinnitys. Suorassa kiinnityksessä tesserat asetellaan aluksi väliaikaiselle alustalle kuten kuivalle hiekalle, pehmeälle savelle tai muovailuvahalle, johon tesserat tarttuvat ilman liimaa. Sen jälkeen mosaiikkityö peitetään vesiliukoisella liimalla ja voimapaperilla. Kun pohja on täysin kuivunut, työ käännetään ympäri ja väliaikainen alusmateriaali irrotetaan. Sen jälkeen mosaiikkien päälle kaadetaan laasti. Käänteisessä kiinnityksessä mosaiikki kiinnitetään "väärältä" puolelta ja käännetään kahteen kertaan. Tämä tekniikka soveltuu vain tesseroille, jotka ovat molemmilta puoliltaan samanvärisiä.[21]
Suora kiinnitys seinään on suhteellisen harvinainen tekniikka. Siinä seinälle levitetään laattalaastia, jonka päälle mosaiikki voidaan asetella suoraan tai esimerkiksi metalliverkkoon kiinnitettynä.[22]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chavarria, Joaquim: Mosaiikin valmistus. Suomentanut Heli Naski. Perhemediat, 2008. ISBN 978-952-494-171-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ ”Osa 11 malaijit - Musiikkitiede”, Otavan suuri ensyklopedia, s. 4418. (2. painos) Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05063-X
- ↑ Chavarria 2008, s. 8.
- ↑ mosaic Oxford Dictionaries. Oxford University Press. Arkistoitu 16.9.2017. Viitattu 16.9.2017.
- ↑ Chavarria 2008, s. 10.
- ↑ Chavarria 2008, s. 11.
- ↑ Chavarria 2008, s. 12.
- ↑ Chavarria 2008, s. 14.
- ↑ Chavarria 2008, s. 15.
- ↑ Chavarria 2008, s. 17.
- ↑ Chavarria 2008, s. 16.
- ↑ Chavarria 2008, s. 18–19.
- ↑ Chavarria 2008, s. 20.
- ↑ Chavarria 2008, s. 22–25.
- ↑ Chavarria 2008, s. 28.
- ↑ a b Chavarria 2008, s. 29.
- ↑ Chavarria 2008, s. 64–67.
- ↑ Chavarria 2008, s. 30.
- ↑ Chavarria 2008, s. 36–43.
- ↑ Chavarria 2008, s. 30–31.
- ↑ Chavarria 2008, s. 58.
- ↑ Chavarria 2008, s. 59–60.
- ↑ Chavarria 2008, s. 61–62.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mosaiikki Wikimedia Commonsissa