Mohammad Najibullah
 |
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli ylistää poliitikkoa sivuuttaen täysin hallinnon brutaalit puolet, vrt. en-wiki |
| Mohammad Najibullah | |
|---|---|
| محمد نجيب الله | |
 Mohammad Najibullah vuonna 1986. |
|
| Afganistanin presidentti | |
|
1987–1992
|
|
| Edeltäjä | Haji Mohammed Chamkani |
| Seuraaja | (Abdul Rahim Hatef) |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. elokuuta 1947 |
| Kuollut | 27. syyskuuta 1996 (49 vuotta) |
| Puoliso | Fatana Najib |
| Lapset | 3 |
Mohammad Najibullah (pašt. محمد نجيب الله, Muhammad Najib Allah, 6. elokuuta 1947 – 27. syyskuuta 1996) oli kommunistisen Afganistanin demokraattisen tasavallan neljäs ja viimeinen presidentti vuosina 1987–1992.
Najibullah liittyi vuonna 1965 Afganistanin kansandemokraattisen puolueen (PDPA) Parcham-siipeen. Hän valmistui lääketieteen tohtoriksi Kabulin yliopistosta vuonna 1975. Vuonna 1977 hänestä tuli puolueen keskuskomitean jäsen. PDPA:n noustessa valtaan 1978 Najibullah oli vallankumouskomitean jäsen. Puolueen maolainen Khalq-siipi (massat) sai kuitenkin johtoaseman neuvostomieliseen Parcham (lippu) -siipeen nähden. Najibullah lähetettiin lähettilääksi Iraniin ja erotettiin hallituksesta, minkä jälkeen hän lähti maanpakoon.
Afganistanin johdossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Najibullah palasi Afganistaniin 1979 neuvostojoukkojen saavuttua maahan ja hänet nimitettiin salaisen poliisin KHAD:n johtoon. Vuonna 1981 hänestä tuli politbyroon täysjäsen. Neuvostoliiton painostuksen myötä Babrak Karmal erosi 1986 pääsihteerin asemasta ja Najibullah seurasi häntä. Karmal jäi vähäksi aikaa presidentiksi.
Najibullah sääti uuden perustuslain, jossa sallittiin monipuoluejärjestelmä, ilmaisuvapaus ja islamilainen oikeusjärjestys. Presidentti sai kuitenkin laajat valtaoikeudet komentaa asevoimia ja poliisia. Najibullah neuvotteli myös neuvostoarmeijan vetäytymisen, josta ilmoitettiin 20. heinäkuuta 1987. Najibullah yritti neuvotella kapinallisten kanssa ja varautui muuttamaan Afganistanin suurvaltablokkeihin sitoutumattomaksi islamilaiseksi valtioksi. Hän piti puheen 7. kesäkuuta 1988 YK:n yleiskokoukselle rauhan saamisesta Afganistaniin.
Kun neuvostojoukot olivat jättäneet maan, Najibullah julisti sen hätätilaan ja erotti muut kuin kommunistit hallituksesta. Neuvostoliitto jatkoi hallituksen tukemista aseilla ja polttoaineella.
Neuvostojoukkojen vetäydyttyä mujahidin kokosivat joukkonsa ja järjestäytyivät tavanomaiseen sodankäyntiin tavoitteenaan vallata ja pitää alueita. Operaation Peshawarin Seitsemän maalis-kesäkuussa 1989 suunnitteli Pakistanin ISI. Sen tavoitteena oli vallata Jalalabad 160 km itään Kabulista. Kaupunkia puolusti armeijan 11. divisioona, jonka vahvuus oli 15 000 miestä. Mujahidin saivat koottua 5000–7000 soturia. Hyökkäys päättyi armeijan ratkaisevaan voittoon ja mujahidinin ja ISIn nöyryytykseen, kun hyökkääjät menettivät 3000 miestä kuolleina ja vielä lisää haavoittuneina.[1]
Najibullahia pidetään karismaattisena puhujana, joka onnistui yhdistämään Afganistanin eri kansallisuuksia yhteisen asian taakse ja luomaan kansallista yhtenäisyyttä. Najibullahin puheissa kansallisessa mediassa hyökättiin erityisesti Pakistania vastaan. Hän käytti Pakistanin johtajien Afganistanin vastaisia puheita hyväkseen viesteissään ja syytti mujahidinia ulkomaiden tukemiksi hyökkääjiksi.[1]
Maaliskuussa 1990 puolustusministeri Shahnawaz Tanai yritti kuitenkin vallankaappausta Gulbuddin Hekmatyarin tuella.
Najibullah yritti neuvotella YK:n välityksellä rauhasta Ahmad Shah Masoudin kanssa, mutta sopimuksen kaaduttua ilmoitti halustaan luopua vallasta väliaikaishallituksen eduksi. Hän ilmoitti myös kaksikamarisen parlamentin perustamisesta ja "vapaiden ja demokraattisten" vaalien järjestämisestä.
Talvella 1992 Kabul oli ilman polttoainetta ja ruokaa. Kenraali Abdul Rashid Dostumin kapina pohjoisessa alkuvuodesta 1992 heikensi merkittävästi hallituksen asemaa. Najibullah ilmoitti maaliskuussa eroavansa ja 16. huhtikuuta puolue pakotti hänet eroon Bagramin lentokentän ja Charikarin kaupungin menetyksen jälkeen. Mujahideenjoukot valtasivat Kabulin ja Najibullah haki turvapaikkaa YK:n edustustosta josta käsin hän yritti neuvotella itselleen pakomatkaa Intiaan joka oli ollut Najibullahin hallinnon tukija. Valtaan nousseen Burhanuddin Rabbanin hallitus asetti hänet kotiarestiin, muttei pidättänyt häntä.
Talibanit valtasivat Kabulin 1996, jolloin Najibullah raahattiin esille YK:n tarjoamasta turvapaikasta ja ammuttiin, jonka jälkeen hänen ruumiinsa hirtettiin näkyvästi. Hänen ruumiinsa viereen hirtettiin hänen veljensä Shahpur Ahmadzi.[2]
Nykyajan Afganistan on juuttunut ikuiselta tuntuvan sodan ja viranomaisten korruption muodostamaan noidankehään. Najibullah on vallitsevissa olosuhteissa kokenut kansan silmissä arvonnousun. Hänen kuviaan on näkynyt 2010-luvulla kaupungeissa julkisilla paikoilla. Häntä on alettu pitää vahvana ja isänmaallisena johtajana, joka yritti uudenaikaistaa maataan. [3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Lemar Alexander Farhad: A Tale of Two Afghan Armies smallwarsjournal.com. 11.3.2015.
- ↑ GUERRILLAS TAKE AFGHAN CAPITAL AS TROOPS FLEE NY Times. 1996. Viitattu 8.12.2018.
- ↑ http://www.thenation.com/article/ideology-and-electricity-soviet-experience-afghanistan/ (Arkistoitu – Internet Archive)
