Millard Fillmore
| Millard Fillmore | |
|---|---|
 |
|
| Yhdysvaltain 13. presidentti | |
| Varapresidentti | Ei kukaan[1] |
| Edeltäjä | Zachary Taylor[1] |
| Seuraaja | Franklin Pierce[1] |
| Yhdysvaltain 12. varapresidentti | |
| Presidentti | Zachary Taylor |
| Edeltäjä | George M. Dallas |
| Seuraaja | William R. King |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. tammikuuta 1800[1] Locke, Cayugan piirikunta, New York |
| Kuollut | 8. maaliskuuta 1874 (74 vuotta)[1] Buffalo,New York[1] |
| Ammatti | lakimies[1] |
| Puoliso |
(1) Abigail Powers Fillmore (2) Mrs. Caroline Carmichael McIntosh [1] |
| Tiedot | |
| Puolue | Whig-puolue[1] |
| Uskonto | unitaristi[1] |
 Nimikirjoitus |
|
Millard Fillmore (7. tammikuuta 1800 Locke, Cayugan piirikunta, New York – 8. maaliskuuta 1874 Buffalo, New York) oli Yhdysvaltain 13. presidentti. Hän toimi ennen presidenttikauttaan pitkään edustajainhuoneessa ja nousi presidentiksi Zachary Taylorin kuoltua kesken kauden. Presidenttinä hänen merkittävimpiä tekoja olivat orjuuskysymyksen väliaikaisesti ratkaissut kompromissi sekä Yhdysvaltain talouden vahvistaminen.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fillmore syntyi 7. tammikuuta 1800 Cayugan piirikunnassa, New Yorkissa. Hän oli Nathaniel ja Phoebe Millard Fillmoren toiseksi vanhin lapsi ja vanhin poika[1]. Millard Fillmore sai nuorena vain vähän muodollista koulutusta ja hän toimi villankarstaajana ennen kuin aloitti lakiopinnot. Vuonna 1823 hän sai lakimiehen lupakirjan ja kolme vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Abigail Powersin kanssa. Pari oli rakastunut jo seitsemän vuotta aiemmin, mutta Fillmore halusi lykätä avioliittoa, kunnes sai opintonsa suoritettua.[2]
Ura poliitikkona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fillmore aloitti poliitikonuransa vuonna 1828, kun hän liittyi vapaamuurareita vastustaneeseen Anti-Masonic-puolueeseen. Myöhemmin samana vuonna hänet valittiin New York State Assemblyyn (osavaltion alahuone), jossa hän palveli vuoteen 1831 saakka[3]. Assemblyssä hän ystävystyi vaikutusvaltaisen Thurlow Weedin kanssa, joka myöhemmin edesauttoi hänen valintaansa Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Fillmore nousi edustajainhuoneeseen lopulta vuonna 1833 ja oli siellä aina vuoteen 1845 asti, poikkeuksena yhden kauden mittainen välikausi vuosina 1833–1835[3].[2]
Fillmore pyrki vuonna 1844 Weedin tukemana New Yorkin kuvernööriksi, mutta hävisi vaaleissa. Neljä vuotta myöhemmin hän pääsi mustana hevosena louisianalaisen orjanomistaja Zachary Taylorin varapresidentiksi. Taylor pyrki pian perustamaan uudet Kalifornian ja New Mexicon osavaltiot. Koska kumpikaan mahdollisista uusista osavaltioista ei todennäköisesti olisi hyväksynyt orjuutta, useat kongressiedustajat vastustivat näiden osavaltioiden perustamista.[2]
Nousu presidentiksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuvuodesta 1850 senaattori Henry Clay teki kompromissiehdotuksen Kalifornian ja New Mexicon ongelman ratkaisemiseksi. Taylor vastusti ehdotusta, mutta hän kuoli yllättäen 9. heinäkuuta, ennen kuin kongressi ehti käsitellä ehdotusta. Taylorin kuoltua Fillmore nousi varapresidentin paikalta hänen tilalleen maan 13. presidentiksi. Taylorin nimittämä hallitus erosi, ja Fillmore nimitti maan ulkoministeriksi Clayn kompromissiehdotusta kannattaneen Daniel Websterin. Websterin sekä kongressiedustaja Stephen Douglasin tuella kompromissiehdotus hyväksyttiin syyskuussa 1850. Kompromissin seurauksena Kaliforniasta tuli orjuudesta vapaa osavaltio, New Mexico pysyi territoriona, Washington D.C.:ssa kiellettiin orjakauppa ja liittovaltion viranomaiset määrättiin Fugitive Slave Actin nojalla ottamaan kiinni kaikki karanneet orjat. Tämä suututti useat pohjoisvaltioissa eläneet orjuuden vastustajat.[2]
Clayn kompromissiehdotuksen lisäksi Fillmoren kaudella Yhdysvaltain taloutta pyrittiin kasvattamaan. Fillmore rakensi presidenttikaudellaan Yhdysvaltoihin rautatieverkostoa, paransi maan heikkoja suhteita Meksikoon ja lisäsi kaupankäyntiä Japanin kanssa. Talouskasvun lisäksi Fillmore asettui Ranskan Napoleon III:a vastaan tämän pyrkiessä valtaamaan Havaijin.[2]
Viimeiset vuodet ja kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fillmoren presidenttikauden päätyttyä vuonna 1852 Whig-puolue nimitti puolueen uudeksi ehdokkaaksi kenraali Winfield Scottin, joka kuitenkin hävisi demokraattien Franklin Piercelle. Pian vaalien jälkeen tuli selväksi, että Fillmoren kaudella hyväksytty kompromissi ei ratkaissut orjakysymystä. Tämän seurauksena Whig-puolue hajosi ja Fillmore liittyi orjuutta vastustaneeseen republikaaniseen puolueeseen. Vuonna 1853 Fillmoren vaimo Abigail kuoli. Kolme vuotta myöhemmin hän suostui lyhytikäisen Know Nothing -puolueen presidenttiehdokkaaksi. Tultuaan vaaleissa vasta kolmanneksi Fillmore vetäytyi kokonaan politiikasta ja avioitui rikkaan lesken Caroline McIntoshin kanssa. Orjuuskiistan erilleen repimien pohjois- ja etelävaltojen välillä puhkesi vuonna 1861 sisällissota, jonka jälkeen Fillmore kuitenkin ryhtyi vastustamaan republikaani Abraham Lincolnin politiikkaa ja kannatti Lincolnin haastajaa, kenraali George McClellania.[2]
Fillmore kuoli 8. maaliskuuta 1874 aivohalvaukseen Buffalossa. Hänet muistetaan parhaiten siitä, että hänen suhtautumisensa orjuuteen oli epävarma eikä hän onnistunut ratkaisemaan orjakysymystä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Millard Fillmore - Forgotten Leader (Kuollut linkki; archive) American Heritage. Arkistoitu 24.4.2017. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Millard Fillmore History.com. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Facts about Millard Fillmore Facts-about.org.uk. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Millard Fillmore Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
