Mendefera
Mendefera Adi Ugri |
|
---|---|
Mendefera |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Eritrea |
Alue | Eteläinen alue |
Korkeus | 1 980 m |
Väkiluku (1984) | 12 184 |
Aikavyöhyke | UTC 03:00 |
Suuntanumero(t) | 291 |
Mendefera (tigrinjaksi መንደፈራ; aiemmin Adi Ugri) on kaupunki ja Eritrean Eteläisen alueen (Zoba Debub) hallintokeskus.[1][2][3] Kaupunki sijaitsee 1 980 metriä merenpinnan yläpuolella,[4] linnuntietä noin 52 kilometriä pääkaupunki Asmarasta etelään ja noin 45 kilometriä Etiopian rajalta pohjoiseen. Lyhin maantieyhteys pääkaupungista Etiopian rajalle kulkee Mendeferan ja Adi Quilan kautta.[2]
Vuonna 1984 kaupungin väkiluku oli 12 184 asukasta.[2] Uudempi väestöarvio (2006) oli 65 000 henkeä.[4]
Kaupunki on kasvanut Mendeferan kukkulan ympäristöön. Nimi Mendelfera, kirjaimellisesti ’kukaan ei uskaltanut’, viittaa paikallisen väestön kiihkeään vastarintaan italialaista siirtokuntaa vastaan. Kerrotaan, etteivät italialaiset koskaan vallanneet kaupungille nimensä antanutta kukkulaa. Nykyään kaupunkikuvaa hallitsevat viereisillä kukkuloilla sijaitsevat kaksi kristillistä kirkkoa: ortodoksinen San Giorgion kirkko ja katolinen kirkkokoulu.[4]
Kaupungin linja-autoasemalta lähtee viitisenkymmentä päivittäisiä vuoroa pääkaupunki Asmaraan, parisenkymmentä Adi Qualaan ja viitisen Dekemhareen.[4]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Mendeferan linja-autoasemaa.
-
Mendferan pääkatu.
-
Mendferan moskeija.
-
San Giorgion koptikirkko Mendferassa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ EASO Country of Origin Information Report. Eritrea Country Focus (pdf) toukokuu 2015. European Asylum Support Office (EASO). Arkistoitu 9.6.2021. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c Thomas Brinkhoff: Eritrea. State of Eritrea citypopulation.de. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Dan Connell ja Tom Killion: Historical Dictionary of Eritrea, s. 35–38. (Administration and Administrative Regions) Scarecrow Press, 2010. ISBN 0810875055 Teoksen verkkoversio (viitattu 11.1.2016). (englanniksi)
- ↑ a b c d Phillips, Matt ja Jean-Bernard Carillet: ”Eritrea”, Ethiopia & Eritrea, s. 332 Dekemhare, 333 Adi Keyh, 337–338 Mendefera, 338 Adi Quala. Lonely Planet Publications Pty Ltd, 2006, 3rd Edition. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
- ↑ Mebrat Tzehaie: Mendefera (Adi Ugri) - Eritrea General and tourist information about Eritrea. 24.8.2016. Viitattu 09.02.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mendefera Wikimedia Commonsissa
- State of eritrea (ER) – Mendefera Tageo.com. Viitattu 9.2.2020. (englanniksi)
- Mendefera Climate Climate-Data.org. Viitattu 9.2.2020. (englanniksi)