Melodifestivalen 1993

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eurovision laulukilpailu 1993
Ruotsi Ruotsin euroviisukarsinta
Melodifestivalen 1993
Päivämäärä 5. maaliskuuta 1993
Tapahtumapaikat Lisebergshallen, Göteborg
Juontaja(t) Triple & Touch (Lasse Kronér, Göran Rudbo & Ken Wennerholm)
Kapellimestari Curt-Eric Holmquist
Valintamenetelmä alueraadit (ensimmäinen kieros)
puhelinäänestys (toinen kierros)
Voittaja Arvingarna
Eloise
1992 1994

Melodifestivalen 1993 oli Ruotsissa järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustaja vuoden 1993 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailu järjestettiin avoimena sävellyskilpailuna, johon lähetettiin 1569 kappaletta. Niistä kymmenen valittiin finaaliin. Finaali pidettiin 5. maaliskuuta Lisebergshallenissa Göteborgissa. Finaali pidettiin kaksikierroksisena. Ensimmäisellä kierroksella 11 alueraatia ympäri Ruotsia valitsivat viisi kappaletta toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella voittaja valittiin puhelinäänestyksellä siten, että Ruotsi oli jaettu seitsemään alueeseen siten, että kappaleet saivat kunkin alueen puhelinäänestystuloksen mukaan pisteitä kaavalla 1-2-4-6-8. Kilpailun voitti yhtye Arvingarna kappaleella "Eloise".

Ensimmäinen kierros

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toiselle kierrokselle päässeet värjätty, ensimmäisen kierroksen tarkempaa tulosta ei julkaistu.
Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Jatkossa
1 N.E.O. "Högt i det blå" Dan Ådahl Ei
2 Monica Silverstrand "Vågornas sång" Per Andréasson, Anders Dannvik Kyllä
3 Lena Pålsson "Sjunde himlen" Stephan Berg Kyllä
4 Patrick Swahn "På vingar av kärlek" Kjell-Åke Norén Ei
5 Nick Borgen "We Are All the Winners" Nick Borgen Kyllä
6 Christer Björkman "Välkommen till livet" Mikael Bolyos, Örjan Strandberg Ei
7 Pernilla Emme "I dina ögon" Per Andréasson, Anders Dannvik Kyllä
8 Richard Carlsohn "Ge mig din hand" Martin Klaman, Hans Skoog Ei
9 Tina Leijonberg "Närmare dig" Ingela 'Pling' Forsman, Håkan Mjörnheim Ei
10 Arvingarna "Eloise" Gert Lengstrand, Lasse Holm Kyllä

Toinen kierros

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Numero Artisti Kappale Puhelinäänet Pisteet Sija
1 Monica Silverstrand "Vågornas sång" 8 883 8 5
2 Lena Pålsson "Sjunde himlen" 11 405 13 4
3 Nick Borgen "We Are All the Winners" 57 498 42 2
4 Pernilla Emme "I dina ögon" 17 341 28 3
5 Arvingarna "Eloise" 70 918 56 1
Eritellyt puhelinäänestystulokset
Kappale Malmö Växjö Norrköping Tukholma Falun Luulaja Göteborg Yht.
Äänet Pisteet Äänet Pisteet Äänet Pisteet Äänet Pisteet Äänet Pisteet Äänet Pisteet Äänet Pisteet Äänet Pisteet
"Vågornas sång" 1 740 1 1 290 1 946 2 1 503 1 518 1 1 239 1 1 647 1 8 883 8
"Sjunde himlen" 2 182 2 2 166 2 941 1 1 614 2 767 2 1 674 2 2 061 2 11 405 13
"We Are All the Winners" 11 601 6 9 093 6 5 573 6 9 065 6 3 506 6 6 963 6 11 697 6 57 498 42
"I dina ögon" 2 988 4 2 549 4 1 736 4 3 064 4 1 003 4 1 968 4 4 033 4 17 341 28
"Eloise" 12 349 8 9 716 8 6 705 8 11 695 8 4 419 8 9 101 8 16 933 8 70 918 56