Melodifestivalen 1973

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eurovision laulukilpailu 1973
Ruotsi Ruotsin euroviisukarsinta
Melodifestivalen 1973
Päivämäärä 10. helmikuuta 1973
Tapahtumapaikat SR:n studio, Tukholma
Juontaja(t) Alicia Lundberg
Kapellimestari Useita eri kapellimestareita
Valintamenetelmä asiantuntijaraati
Voittaja Malta
Sommar'n som aldrig säger nej
1972 1974

Melodifestivalen 1973 oli Ruotsissa järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustaja vuoden 1973 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailu pidettiin kutsukilpailuna, jossa kymmenen ruotsalaissäveltäjää kutsuttiin säveltämään kappale kilpailuun. Kilpailu pidettiin 10. helmikuuta SR:n studiossa Tukholmassa. Voittajan valitsi 11-henkinen asiantuntijaraati, jonka jäsenistä kukin antoi kolmelle suosikilleen pisteitä kaavalla 1-3-5. Kilpailun voitti yhtye Malta kappaleella "Sommar'n som aldrig säger nej". Koska Malta on myös valtio Euroopassa, sekaannuksen välttämiseksi kansainvälistä Eurovision laulukilpailua varten yhtyeen nimeksi vaihdettiin Nova. Myös kappale käännettiin kansainvälistä kilpailua varten englanniksi nimellä "You're Summer".

Kilpailun tuloksissa kohua herätti, että Ruotsin kansan suosikki, tuolloin vielä melko tuntematon ABBA-yhtye ei tullut valituksi Ruotsin edustajaksi.[1]

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Kapellimestari Sija Pisteet
1 Lasse Berghagen "Ding-Dong" Lasse Berghagen Lars Samuelson 7 3
2 Ted Gärdestad "Oh vilken härlig dag" Ted Gärdestad, Kenneth Gärdestad Lars Samuelson 4 7
3 Inga-Lill Nilsson "En frusen ros" Mats Olsson, Karin Stigmark Mats Olsson 9 0
4 Björn & Benny, Agnetha & Anni-Frid "Ring Ring" Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Stig Anderson Lars Samuelson 3 8
5 Glenmarks "En liten sång som alla andra" Östen Warnerbring Lars Samuelson 4 7
6 Kerstin Aulén & Mona Wessman "Helledudane en sån karl" Peter Himmelstrand Mats Olsson 9 0
7 Claes-Göran Hederström "Historien om en vän" Claes Dieden, Anders Henriksson, Karin Stigmark Mats Olsson 8 1
8 Lill-Babs "Avsked från en vän" Peter Totth, Britt Lindeborg Peter Totth 4 7
9 Malta "Sommaren som aldrig säger nej" Monica Dominique, Carl-Axel Dominique, Lars Forssell Monica Dominique 1 37
10 Ann-Kristin Hedmark "I våran värld" Bengt-Arne Wallin, Anja Notini-Wallin Bengt-Arne Wallin 2 29

Pistetaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kappale Oskar Hedlund Michele Claire Alain Leroux Linda van Dyck Hayati Kafé Ivan Renliden Svante Thuresson Peter Holm Anna Sundqvist Allan Schulman Marie Bergman Yht. Sija
Ding-dong - - - - - - - - 3 - - 3 7
Oh vilken härlig dag 1 - - 1 - - - 3 - 1 1 7 4
En frusen ros - - - - - - - - - - - 0 9
Ring ring - 3 - - - - - 5 - - - 8 3
En liten sång som alla andra 3 - - - - - 1 - - 3 - 7 4
Helledudane en sån karl - - - - - - - - - - - 0 9
Historien om en vän - - - - - - - - 1 - - 1 8
Avsked från en vän - - 5 - 1 1 - - - - - 7 4
Sommar'n som aldrig säger nej 5 1 1 3 3 3 5 1 5 5 5 37 1
I våran värld - 5 3 5 5 5 3 - - - 3 29 2
  1. O'Connor, John Kennedy: Euroviisut, virallinen historia, s. 53. Suomentanut Marta Lyytinen. Ajatus Kirjat, 2007. ISBN 978-951-20-7007-7