Tämä on lupaava artikkeli.

Mel Brooks

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mel Brooks
Mel Brooks vuonna 2010.
Mel Brooks vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Melvin James Kaminsky
Syntynyt28. kesäkuuta 1926 (ikä 98)
Brooklyn, New York
Ammatti käsikirjoittaja, näyttelijä, ohjaaja, tuottaja
Puoliso Florence Baum (1953–1962)
Anne Bancroft (1964–2005)
Näyttelijä
Aktiivisena 1949–
Palkinnot
Oscar…
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
AllMovie

Mel Brooks, oikealta nimeltään Melvin Kaminsky, (s. 28. kesäkuuta 1926 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen koomikko, elokuvaohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja ja tuottaja.

Brooks aloitti uransa vuonna 1949 televisiokomedioiden käsikirjoittajana. Hän loi vuonna 1965 alkaneen suositun Salainen agentti 86 -komediasarjan. Brooks alkoi ohjata elokuvakomedioita 1960-luvun lopulla. Hän sai ensimmäisestä elokuvastaan Kevät koittaa Hitlerille (1968) parhaan käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Brooksin menestyneimpiä komedioita ovat Villiä hurjempi länsi (1974) ja Frankenstein Junior (1974). Brooks ohjasi vuosina 1968–1995 kaikkiaan 11 komediaelokuvaa, ja hän on itse myös näytellyt niistä useimmissa. Elokuvissaan Brooks yleensä parodioi Hollywoodin kliseitä ja perinteisiä lajityyppejä crazy-huumorin keinoin. Ohjaajanuransa jälkeen Brooks on tehnyt useita äänirooleja ja televisioesiintymisiä.

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melvin Kaminsky syntyi 28. kesäkuuta 1926 Brownsvillessa, Brooklynissa, New Yorkissa. Hänen vanhempansa olivat Itä-Euroopassa syntyneitä juutalaisia: Max Kaminskyn suku oli saksanjuutalaisia Gdańskista ja Kate o.s. Brookmanin suku ukrainanjuutalaisia Kiovasta[5]. Melvinillä oli kolme isoveljeä. Isä kuoli, kun Melvin oli kaksivuotias, ja äiti muutti poikineen Williamsburgiin. Vaikka perhe oli isän kuoleman jälkeen köyhä, Melvin oli perheen nuorimpana hyvin hemmoteltu.[6]

Melvin oli jo nuorella iällä kaveripiirinsä ja kulmakuntansa hauskuuttaja.[7][8] Hän kävi elokuvissa niin usein kuin pystyi ja kuunteli radiosta etenkin Eddie Cantorin komediaohjelmaa. Teatterissakäynti yhdeksänvuotiaana teki Melviniin niin suuren vaikutuksen, että hän otti tavoitteekseen ryhtyä isona kirjoittajaksi teatteriin.[9]

Vuonna 1939 perhe muutti vuodeksi Brighton Beachiin, mutta palasi sen jälkeen Williamsburgiin. Melvin opetteli lukioaikoinaan soittamaan rumpuja. Koulunkäynnistä hän ei ollut kiinnostunut ja sai heikkoja arvosanoja, toisin kuin isoveljensä.[10] Hän alkoi käydä teini-ikäisenä kesätöissä Catskillvuorten juutalaisissa lomakeskuksissa ja sai samalla tilaisuuksia esiintyä koomikkona ja rumpalina. Vakituisen koomikon sairastuttua Kaminsky sai tuurata tätä päivittäisellä kahden tunnin ohjelmapaikalla, mikä antoi hänelle tilaisuuden kehittää stand up -koomikon taitojaan.[11] Hän otti myöhäisteini-iässä taiteilijanimekseen Melvin Brooks, joka tuli hänen äitinsä tyttönimestä Brookman. Etunimensä hän lyhensi myöhemmin. Tuohon aikaan moni juutalainen viihdyttäjä otti itselleen amerikkalaisenkuuloisen nimen vaikuttaakseen vähemmän etniseltä.[12]

Kaminsky valmistui lukiosta 17-vuotiaana vuonna 1944. Hän liittyi armeijaan ja meni peruskoulutukseen Virginian sotilaalliseen instituuttiin Lexingtonissa ja sen jälkeen Oklahomaan. Hänet lähetettiin alkuvuonna 1945 Eurooppaan palvelemaan pioneerina toisen maailmansodan loppuvaiheissa, kun saksalaiset oli jo ajettu perääntymään. Hänen päätehtävänsä oli miinanraivaus. Kaminsky ylennettiin sodan lopussa korpraaliksi, ja hän kiersi jonkin aikaa miehitysjoukkojen viihdyttäjänä.[13][14]

Raskaat sotakokemukset painoivat teini-ikäistä Kaminskya pitkään hänen kotiutumisensa jälkeen. Sota myös vahvisti hänen juutalaista identitettiään, vaikka hän ei ollutkaan uskonnollinen. Kaminsky kävi velvollisuudentunnosta äitiään kohtaan Brooklyn Collegea kymmenen kuukauden ajan mutta jätti opinnot kesken. Hän alkoi käyttää nimeä Melvin Brooks kaikkialla. Hän sai töitä teatterituottaja Benjamin Kutcherin apupoikana. Kutcheria hän käytti vuonna 1968 Max Bialystockin hahmon esikuvana. Brooks työskenteli kesällä 1947 teatteriseurueen avustajana ja ohjaajana. Kokemus rohkaisi häntä yrittämään saada töitä Broadwaylta, tosin ilman menestystä.[15]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sid Caesarin käsikirjoittajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks ihaili suosittua koomikkoa Sid Caesaria ja he ystävystyivät. Brooks vietti aikaa Ceasarin uuden TV-sketsishow’n Admiral Broadway Review’n harjoituksissa alkuvuonna 1949 ja yritti sinnikkäästi saada työtä sen käsikirjoittajana. Show’n tuottaja ei pitänyt Brooksista, mutta Caesar piti nuoren Brooksin ideoista ja palkkasi tämän omasta pussistaan 40 dollarin viikkopalkalla käsikirjoittajien avustajaksi. Ohjelma oli menestys, mutta se lopetettiin kesäkuussa 1949, ja Brooks oli taas väliaikaisesti ilman työtä.[16] Caesar otti Brooksin mukaan myös seuraavan vuoden helmikuussa alkaneen uuden ohjelmansa Your Show of Shows kirjoittajatiimin avustajaksi. Brooksin rooli repliikkien ideoijana kasvoi viikko viikolta, ja huhtikuussa hän sai ensi kertaa nimensä lopputeksteihin. Hän alkoi myös saada palkkansa ohjelman tuotantobudjetista. Kaudelle 1951–1952 hänet otettiin vihdoin käsikirjoittajatiimin oikeaksi jäseneksi. Nuorella ja impulsiivisella Brooksilla oli aluksi vaikeuksia sopeutua ryhmän kurinalaisiin työskentelytapoihin.[17] Brooksin palkkio nousi lopulta viiteen tuhanteen dollariin jaksoa kohti.[18]

Vuonna 1952 Brooks kirjoitti Kauppamatkustajan kuolemaa parodioineen sketsin ”Of Fathers and Sons” revyyseen Curtain Going Up, joka ei kuitenkaan päässyt Broadwaylle asti. Brooksin sketsi otettiin kuitenkin New Faces -revyyseen ja siitä tehtyyn elokuvaan New Faces (1954). Sketsistä tuli suosittu, ja se antoi Brooksille mainetta teatteripiireissä. Brooks kävi ahkerasti Broadway-esityksissä ja löysi sitä kautta ensimmäisen vaimonsa, tanssija Florence Baumin, jonka kanssa hän meni naimisiin marraskuussa 1953. Epäkypsän Brooksin oli vaikea sopeutua itselleen täysin uuteen elämäntilanteeseen, minkä seurauksena avioliitto ajautui ajan myötä vaikeuksiin.[19]

Keväällä 1954 Caesarin Your Show of Shows lopetettiin, ja ohjelman käsikirjoitustiimi jakaantui kahtia ohjelman kahden päätähden, Caesarin ja Imogene Cocan, uusiin ohjelmiin. Brooks jättäytyi aluksi pois kummastakin, sillä hän pyrki Broadway-käsikirjoittajaksi. Hänet saatiin seuraavana talvena vaikeuksissa olleeseen Imogene Cocan ohjelmaan, mutta hän riitautui muiden kirjoittajien kanssa, jotka eivät olleet tottuneet hänen röyhkeään käyttäytymiseensä ja sekopäisiin vitseihinsä. Ohjelman loppumisen jälkeen Brooks työskenteli Caesarin ohjelman Caesar’s Hour käsikirjoittajatiimissä syksystä 1955 kevääseen 1957, kunnes sekin lopetettiin.[20]

Takaiskuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caesarin show’n loppumisen jälkeen Brooks koki uusia takaiskuja. Hän oli muokkaamassa keväällä 1957 Shinbone Alley -broadwayshow’n käsikirjoitusta, mutta show ei menestynyt. Syksyksi Brooks sai töitä The Polly Bergen Show’n tuottaja/käsikirjoittajana, mutta hänet erotettiin pian. Talvella Brooks osallistui Caesarin ja Cocan uuden ohjelman kirjoittamiseen, mutta se lopetettiin neljän kuukauden jälkeen. Caesarin tähden hiipuessa hänen ja Brooksin tiet erosivat. He tekivät myöhemmin vain joitakin yksittäisiä erikoisohjelmia, joissa Brooksin kirjoittajatoverina toimi usein nuori Woody Allen. Epäonnisen Brooksin ansiot olivat romahtaneet, ja kolmen lapsen nuori isä oli ajautunut aviokriisiin.[21]

Brooks pääsi kirjoittamaan Jerry Lewisin komedia/varieteeshow’ta, jonka esittäminen alkoi joulukuussa 1959. Lewis kutsui Brooksin kesällä 1960 Los Angelesiin kirjoittamaan myös elokuvaansa Jerry naistenmiehenä. Brooks ei kuitenkaan sopeutunut egoistisen Lewisin johtamaan käsikirjoitustyöhön, ja myös miesten näkemykset komediasta olivat liian erilaiset. Lewis erotti Brooksin 13 viikkoa kestäneen yhteistyön jälkeen, eikä Brooksin nimeä näkynyt elokuvan tekijätiedoissa.[22]

”2000-vuotias mies” -sketsi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks kehitti sketsihahmon nimeltä ”2000-vuotias mies” käsikirjoittajatoverinsa Carl Reinerin kanssa heidän työskennellessään Caesarille 1950-luvun alussa.[23] Sketsissä Brooks esitti osin improvisoiden 2000-vuotiasta miestä, joka oli tavannut lähes kaikki historian merkkihenkilöt, ja vastaili Reinerin esittämiin kysymyksiin. Hahmo perustui Brooksin Sol-setään. Brooks ja Reiner julkaisivat suosituksi nousseen sketsinsä komedialevynä vuonna 1960. Levyä myytiin miljoona kappaletta, se sai Grammy-ehdokkuuden ja teki urakriisissä olleesta Brooksista tunnetun nyt myös esiintyvänä koomikkona. Brooks ja Reiner tekivät levylle seuraavina vuosina kaksi jatko-osaa, joilla Brooks esitti muitakin hahmoja. Levyjen menestyksen seurauksena Brooks ja Reiner alkoivat esiintyä yhdessä televisiossa, vaikka he eivät voineetkaan siellä improvisoida tai olla yhtä rohkeita kuin levyllä. He tekivät sketsistään uusia levytyksiä seuraavina vuosikymmeninä ja saivat Grammyn vuonna 1998.[24]

Brooks oli komedialevynsä tuomista tuloista huolimatta vuonna 1962 yhä pahassa rahapulassa eikä kyennyt maksamaan laskujaan.[25] Hän teki sekalaisia, vaihtelevasti menestyneitä esiintymis- ja kirjoittamistöitä, kuten esiintymisiä televisiospesiaaleissa, tekstiä kahteen teatterimusikaaliin, jotka menestyivät huonosti, sekä suosituksi nousseen sarjan olutmainoksia radioon.[26]

The Critic ja Salainen agentti 86

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1962 tienoilla Brooks alkoi kirjoittaa romaaniaan Springtime for Hitler, josta hän myöhemmin ohjasi elokuvan. Hän teki satiiriseen käsikirjoituksen ja puheroolin The Critic -lyhytanimaatioon, joka esitettiin keväällä 1963. Animaatio voitti useita palkintoja eri maissa ja keväällä 1964 myös parhaan lyhytanimaation Oscarin.[27]

Brooks ja Florence Baum saivat avioeron tammikuussa 1962, ja äiti sai kolmen lapsen huoltajuuden.[28] Brooks muutti yhteen uuden naisystävänsä, näyttelijä Anne Bancroftin kanssa. He menivät naimisiin elokuussa 1964. Kahelin Brooksin ja viehättävän Bancroftin liitto herätti julkisuudessa paljon huomiota, sillä paria pidettiin hyvin epäsuhtaisena. Liitto oli kuitenkin hyvin onnellinen.[29]

Vuonna 1964 televisiotuottaja David Susskind pyysi Brooksia tekemään agenttiparodian televisioon. Hän sai työparikseen Buck Henryn. Brooks loi epätavanomaisen, hullun, sarjakuvamaisen ja aikuiselle miesyleisölle suunnatun komediasarjan Salainen agentti 86, jonka päähahmona oli amerikkalaisessa sitcomissa ensi kertaa idiootti. Sarjaa alettiin esittää vuonna 1965, ja se nousi niin yleisön kuin kriitikoidenkin suosioon. Brooks itse kirjoitti sarjan ensimmäisellä kaudella kolme jaksoa, joista yksi toi hänelle Emmy-ehdokkuuden. Seuraavan viiden vuoden ajan hän toimi sarjan teossa lähinnä vain neuvonantajana.[30]

Elokuvaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjansa menestyksen myötä Brooks pystyi nyt valikoimaan työnsä aiempaa paremmin. Hän kirjoitti edelleen television erikoisohjelmia ja Broadway-näytelmiä tai konsultoi niiden käsikirjoittajia. Hän sai Emmyn käsikirjoituksistaan vuonna 1967. Hän esiintyi myös televisiovisailuissa ja komedioissa. Samalla Brooks kirjoitti koko ajan romaaniaan Springtime for Hitler, joka satirisoi Adolf Hitleriä. Dialogipainotteinen romaani muuttui ensin näytelmän käsikirjoitukseksi ja lopulta 1960-luvun puolivälissä elokuvakäsikirjoitukseksi. Samalla se muuttui kertomaan tuottajista, jotka tekevät tahallisen huonon Hitler-aiheisen musikaalin. Tarinan uskalias kepeys aiheutti aluksi vaikeuksia löytää elokuvalle tuottajaa ja rahoittajaa. Lopulta elokuva saatiin tuotantoon, mutta sen nimi vaihdettiin. Brooks ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan sekä sävelsi ja kirjoitti sen nimikkolaulun.[31]

Brooksin kokemattomuus elokuvaohjaajana aiheutti kuvauksissa paljon ongelmia ja riitoja. Kevät koittaa Hitlerille (The Producers) saatiin valmiiksi loppuvuonna 1967. Koe-esitykset menivät penkin alle, ja vasta kun elokuvan sattumalta nähnyt näyttelijä Peter Sellers ryhtyi innostuneesti markkinoimaan elokuvaa, se laitettiin teatterilevitykseen. Epätavallisesta mustasta komediasta ei tullut suurta menestystä, mutta Brooks voitti siitä parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin 1969.[32]

Brooksin toinen elokuva, 12 pallia eli kevät koittaa anopille (The Twelve Chairs, 1970), perustui venäläiseen satiiriin, jonka Brooks oli kuullut lapsena. Elokuva kuvattiin Jugoslaviassa. Brooks ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan jälleen itse, ja hänen kasvanut kokemuksensa teki kuvauksista esikoiselokuvaa helpommat. Näyttelijä Frank Langellan mukaan kuvaukset olivat ratkiriemukkaita etenkin Brooksin ja pääosan esittäjän Dom DeLuisen ansiosta. Brooks näytteli itse pienen sivuosan. Elokuva oli edeltäjäänsä rauhallisempi ja vakavampi. Se sai varauksellisen myönteisen vastaanoton kriitikoilta, mutta elokuvayleisöä se ei juurikaan kiinnostanut. Brooks otti itselleen henkilökohtaisesti tärkeän elokuvan epäonnistumisen raskaasti, vaikka ymmärsikin että sen venäläisyys jäi katsojille vieraaksi. Jälkeenpäin hän on pitänyt sitä yhtenä kolmesta elokuvastaan, joista hän on eniten ylpeä. Toisen kaupallisen epäonnistumisensa jälkeen Brooks päätti ryhtyä tekemään jatkossa aiheeltaan enemmän valtavirran elokuvia sekä tekemään käsikirjoituksiaan yhdessä muiden kirjoittajien kanssa.[33]

Vuonna 1970 Brooks oli mukana käsikirjoittamassa Emmy-palkittua televisiokomediaa Annie, the Women in the Life of a Man. Koska hänellä ei ollut elokuvaa työn alla, hänellä oli paljon aikaa lukea venäläistä kirjallisuutta ja kartuttaa levykokoelmaansa. Toukokuussa 1972 Brookseille syntyi poika Max.[34]

Menestyselokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks tapasi vuonna 1973 kykyjenetsijä David Begelmanin, jonka kautta hänelle järjestyi tilaisuus tehdä seuraava elokuvansa.[35] Lännenelokuvaparodia Villiä hurjempi länsi (1974) oli suurmenestys ja tuotti 120 miljoonaa dollaria pelkästään Yhdysvalloissa.[7] Menestyselokuvansa ansiosta Brooks nousi Hollywoodissa vakavasti otettavaksi elokuvantekijäksi.[36] Villiä hurjempi länsi oli täynnä hulluja ja vulgaarejakin vitsejä, ja se innoitti samantyylisiä crazy-komedioita seuraavina vuosikymmeninä. Brooks itse sanoi elokuvaansa liittyen, että elokuvakomediassa täytyy olla runko: elokuvan täytyy kertoa jostain. Kliseet ja vitsit ovat Brooksille vain keinoja koristella elokuva: ”Mitä kaikki koristeet olisivat ilman puuta, joka niitä tukee? Ne olisivat vain kasa kimaltelevaa rihkamaa.”[37]

Brooksin neljäs elokuva Frankenstein Junior (1974) perustui näyttelijä Gene Wilderin ideaan ja käsikirjoitusluonnokseen, jota Brooks muokkasi yhdessä Wilderin kanssa. Brooks kuvasi komedian mustavalkoisena tribuuttina 1930-luvun Frankenstein-elokuville.[38] Vuoden 1974 joulukuussa julkaistu elokuva oli suurmenestys kuten edeltäjänsäkin.[7]

Brooks teki 20th Century Foxin kanssa usean elokuvan tuotantosopimuksen. Suunniteltu yhteistyö Gene Wilderin kanssa ei jatkunut, sillä Wilder alkoi ohjata omia elokuvia. Ennen seuraavaa elokuvaansa Brooks teki Robin Hoodia parodioivaa televisiokomediaa When Things Were Rotten. Sarja ei kuitenkaan vastannut Brooksin fanien odotuksiin, ja se lopetettiin 13 jakson jälkeen.[39]

Menestystä seuranneet elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooksin seuraava elokuva oli mykkäkomedia Pähkähullujen paratiisi (1976). Brooks teki elokuvan kunnianosoitukseksi lapsuudessaan rakastamilleen mykkäelokuville ja samalla vastalauseeksi elokuvan kaupallistumiselle 1970-luvulla. Elokuvassa Brooks teki näyttelijänä ensimmäisen pääosansa ja otti mukaan myös vanhan ystävänsä Sid Caesarin. Elokuva sai varautuneen vastaanoton, eikä siitä tullut edeltäjiensä veroista menestystä.[40]

Korkeuskammo (1977) oli Brooksin kunnianosoitus Alfred Hitchcockin elokuville.[41] Elokuva menestyi kohtalaisesti mutta jäi silti kauas Brooksin suosituimpien komedioiden lipunmyynnistä eikä voittanut yhtään palkintoa. Elokuvan odotettua huonompi menestys oli Brooksille kova isku.[42]

Mieletön maailmanhistoria (1981) oli Brooksin episodimainen katsaus maailmanhistoriaan. Brooks kirjoitti komedian vaihteeksi yksin, ja hän esitti siinä viittä suurta osaa. Kriitikot arvostelivat elokuvaa sekavaksi ja väsyneeksi, ja lippuluukuilla se menestyi vain keskinkertaisesti.[43]

Brooks näytteli vaimonsa kanssa pääosia vuonna 1983 julkaistussa Brooksin tuottamassa ja Alan Johnsonin ohjaamassa Ollako vai eikö olla – siinä leffa!, joka oli Ernst Lubitschin 1940-luvulla ohjaaman klassikkokomedian Ollako vai eikö olla uusintaversio.[44]

Brooksin seuraava ohjaus Avaruusboltsit (1987) oli science fiction -parodia. Jotkut kriitikot arvostelivat elokuvan matalamielistä huumoria, ja sen menestys lippuluukulla jäi jälleen keskinkertaiseksi. Elokuvan VHS- ja DVD-versiot myivät kuitenkin hyvin.[45]

Vuonna 1989 Brooks kehitti sitcomin The Nutt House ja käsikirjoitti sitä. Katsojat hylkäsivät sarjan ja se lakkautettiin vain muutaman jakson jälkeen. Lisäksi Brooksin tuotantoyhtiö Brooksfilms oli rahapulassa. Time-lehti huomautti, että Brooks ei ollut tehnyt yhtään hittiä vuoden 1974 jälkeen ja epäili että Brooks oli jo väsähtänyt ja menettänyt suosionsa.[46]

Brooksfilms

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mel Brooks vuonna 1984.

Vuonna 1980 Brooks perusti tuotantoyhtiö Brooksfilmsin pystyäkseen osallistumaan myös vakavimpien elokuvien tuotantoon – Mel Brooksin nimi kun yhdistettiin heti komedioihin. Brooksin tuotantoyhtiö olikin mukana muun muassa draamaelokuvan Elefanttimies (1980) ja kauhuelokuvan Kärpänen (1986) tuotannoissa.[14]

1990-luku ja viimeiset elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koominen draama Löyhkäävä elämä (1991) on Brooksin vakavin elokuva, katsaus yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen, kodittomuuteen ja köyhyyteen. Jotkut kriitikot pitivät elokuvasta, mutta katsojia se onnistui keräämään vain Euroopassa. Brooks kutsui elokuvaa jälkeenpäin kuitenkin parhaakseen pitkiin aikoihin.[47]

Robin Hood – sankarit sukkahousuissa (1993) näki Brooksin palaavan taas parodian pariin.[48] Niin ikään parodinen Dracula – verevä vainaja (1995) on Brooksin viimeinen elokuvaohjaus.[49] Brooksin viimeiset elokuvat saivat kriitikoilta, kuten Brooksista aiemmin suuresti pitäneeltä Roger Ebertiltä, melko penseän vastaanoton, eikä kumpikaan komedia enää onnistunut houkuttelemaan yleisöä.[50]

Brooks halusi yhä jatkaa ohjaamista. Hän valmisteli komediakäsikirjoitusta nimeltä S.N.A.F.U. mutta ei onnistunut saamaan elokuvastudioita kiinnostumaan siitä tai muistakaan projekteistaan.[51]

Moni elokuvakriitikko on Brooksin ohjaajanuran päätyttyä arvostanut Brooksin esikoiselokuvan Kevät koittaa Hitlerille hänen parhaaksi komediakseen.[52] Elokuvasta tehtiin Broadway-musikaaliversio vuonna 2001, ja Brooks kirjoitti siihen uusia lauluja alkuperäisessä elokuvassa kuultujen lisäksi. Musikaalista tuli suuri arvostelu- ja yleisömenestys, ja se sai useita palkintoja.[53] Brooks osallistui aktiivisesti musikaalin tuotantoihin Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Musikaalista sovitettu elokuva julkaistiin joulukuussa 2005 samaan aikaan, kun Brooks teki surutyötä vaimonsa kuoleman johdosta. Toisin kuin teatteriversio, elokuva sai suurimmaksi osaksi huonot arvostelut.[54]

Yhdysvaltain elokuvainstituutin 100 hauskimman komedian listalla vuodelta 2000 on kolme Brooksin elokuvaa sijoilla 6, 11 ja 13.[55]

Myöhempiä töitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks esiintyi 1990-luvulla muutamassa elokuva- ja televisioroolissa. Simpsoneissa hän vieraili 1995, ja hän teki ääniroolin Egyptin prinssi -animaatioelokuvassa 1998. Vuosina 1996–1999 hänellä oli vieraileva rooli Hulluna sinuun -sitcomissa Phil-setänä, mikä toi hänelle kolme Emmy-palkintoa. Brooks ja Carl Reiner julkaisivat vuonna 1997 uuden version vanhasta ”2000-vuotias mies” -sketsistään ja voittivat siitä parhaan puhutun komedialevyn Grammyn 1998. Levyä seurasi sarja televisioesiintymisiä ja kirja.[56]

Brooksin 2000-luvun elokuvaesiintymisiin kuuluu muun muassa äänirooli vuonna 2005 valmistuneessa animaatiossa Robots. Vuonna 2008 Brooks osallistui jatko-osaan vuonna 1987 valmistuneelle elokuvalle Avaruusboltsit, ja 2014 elokuvaan Herra Peabody & Sherman.[23]

Vuonna 2015 Brooks esiintyi HBO-kanavalla yhden miehen televisioshow’ssaan Mel Brooks Live at the Geffen, josta hän sai kaksi Emmy-ehdokkuutta.[7]

Brooks on mukana käsikirjoittamassa sketsisarjaa History of the World, Part II (2023), joka on jatkoa hänen elokuvalleen Mieletön maailmanhistoria vuodelta 1981.[57]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mel Brooks poikansa Max Brooksin kanssa vuonna 2010

Brooks on ollut naimisissa kahdesti. Ensimmäinen avioliitto Florence Baumin kanssa kesti vuodet 1953–1961 ja päättyi eroon. Liitosta syntyi kolme lasta.[58]

Brooks tapasi toisen vaimonsa, näyttelijä Anne Bancroftin vuonna 1961 televisio-ohjelman kuvauksissa.[58] He menivät naimisiin 1964 ja olivat naimisissa Bancroftin kuolemaan 2005 asti. Heidän poikansa Max Brooks on kirjailija.[7]

Elokuvatulojaan Brooks on sijoittanut etupäässä kiinteistöihin.[59]

Brooks oli jo nuoresta iästä alkaen ollut hyvin kiinnostunut omasta terveydestään. Hän luki paljon lääketieteellistä kirjallisuutta ja hoito-oppaita ja oppi diagnosoimaan sairauksia niin hyvin, että hänen ystävänsä kysyivät häneltä usein neuvoja omiin vaivoihinsa. Työskennellessään Caesarin käsikirjoittajana Brooks alkoi kärsiä ahdistuskohtauksista, masennuskohtauksista ja unettomuudesta. Hän kävi sen vuoksi terapiassa monena päivänä viikossa vuosina 1951–1957.[60]

Brooksin juutalainen identiteetti on ollut hänelle itselleen tärkeää koomikkona:

»Komediani tulee siitä tunteesta, että juutalaisena ja persoonana minä en sovi amerikkalaisen yhteiskunnan valtavirtaan. Se tulee sen tajuamisesta, että vaikka olisitkin parempi ja nokkelampi, et koskaan kuulu joukkoon.”»
([61])

Tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooks on voittanut urallaan Oscarin, Emmyn, Grammyn ja Tonyn. Oscarin hän sai vuonna 1969 parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta elokuvaan Kevät koittaa Hitlerille (1968). Kolme Grammyaan hän on voittanut The Producers -näytelmän musiikista ja komedia-albumista The 2000 Year Old Man in The Year 2000. Tony-palkintonsa hän on voittanut The Producers -teatterimusikaalista vuodelta 2001. Emmynsä Brooks voitti varieteekäsikirjoituksestaan 1967 sekä kolme kertaa roolistaan NBC:n sitcomissa Hulluna sinuun. Brooksille myönnettiin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto 2013.[7]

Filmografia ohjaajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bibliografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • All About Me: My Remarkable Life in Show Business, 2021

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Parish, James Robert: It's Good to Be the King: The Seriously Funny Life of Mel Brooks. John Wiley & Sons, 2007. ISBN 978-0-471-75267-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Mel Brooks Awards & Nominations Emmys. Viitattu 20.2.2018.
  2. ↑ a b c MEL BROOKS Grammy. Viitattu 20.2.2018.
  3. ↑ a b c Mel Brooks Tony Awards Info Broadway World. Viitattu 20.2.2018.
  4. ↑ 12 Members of the EGOT Winner’s Circle Mental Floss. Viitattu 20.2.2018.
  5. ↑ Robert Gluck: The ‘cinematic Zionism’ of Mel Brooks The Jerusalem Post. 4.8.2012. Viitattu 18.3.2020.
  6. ↑ Parish 2007, s. 16–19.
  7. ↑ a b c d e f Mel Brooks Biography, Biography.com
  8. ↑ Parish 2007, s. 24–25.
  9. ↑ Parish 2007, s. 26–29.
  10. ↑ Parish 2007, s. 31–33.
  11. ↑ Parish 2007, s. 36–41.
  12. ↑ Parish 2007, s. 43–44.
  13. ↑ Parish 2007, s. 44–49.
  14. ↑ a b Mel Brooks Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.6.2014. (englanniksi)
  15. ↑ Parish 2007, s. 51–55.
  16. ↑ Parish 2007, s. 57–66.
  17. ↑ Parish 2007, s. 69–71.
  18. ↑ Parish 2007, s. 86.
  19. ↑ Parish 2007, s. 89–91.
  20. ↑ Parish 2007, s. 94–103.
  21. ↑ Parish 2007, s. 106–111.
  22. ↑ Parish 2007, s. 126–129.
  23. ↑ a b Mel Brooks Allmoviessa (englanniksi)
  24. ↑ Parish 2007, s. 114–122.
  25. ↑ Parish 2007, s. 152–153.
  26. ↑ Parish 2007, s. 147–149.
  27. ↑ Parish 2007, s. 156–158.
  28. ↑ Parish 2007, s. 129.
  29. ↑ Parish 2007, s. 160–162.
  30. ↑ Parish 2007, s. 163–168.
  31. ↑ Parish 2007, s. 169–176.
  32. ↑ Parish 2007, s. 178–183.
  33. ↑ Parish 2007, s. 185–192.
  34. ↑ Parish 2007, s. 193–194.
  35. ↑ Parish 2007, s. 195.
  36. ↑ Parish 2007, s. 197.
  37. ↑ Parish 2007, s. 195–196.
  38. ↑ Parish 2007, s. 198–200.
  39. ↑ Parish 2007, s. 209–212.
  40. ↑ Parish 2007, s. 212–216.
  41. ↑ Parish 2007, s. 217.
  42. ↑ Parish 2007, s. 222.
  43. ↑ Parish 2007, s. 235–240.
  44. ↑ Parish 2007, s. 242–243.
  45. ↑ Parish 2007, s. 250–251.
  46. ↑ Parish 2007, s. 254–255.
  47. ↑ Parish 2007, s. 257–260.
  48. ↑ Parish 2007, s. 261.
  49. ↑ Parish 2007, s. 267.
  50. ↑ Parish 2007, s. 268.
  51. ↑ Parish 2007, s. 270.
  52. ↑ Parish 2007, s. 272.
  53. ↑ Parish 2007, s. 273–277.
  54. ↑ Parish 2007, s. 279–282.
  55. ↑ America's Funniest Movies, American Film Institute
  56. ↑ Parish 2007, s. 269–270.
  57. ↑ Alex Heigl, Kate Hogan: Celebrities Over 90 Years Old, Then & Now People. 19.1.2023. Viitattu 28.5.2023.
  58. ↑ a b Interfaith Celebrities: Mel Brooks Honored at Kennedy Center (Arkistoitu – Internet Archive), Nate Bloom, Interfaith Family 22.12.2009
  59. ↑ Parish 2007, s. 271.
  60. ↑ Parish 2007, s. 85–86.
  61. ↑ Parish 2007, s. 3.
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mel Brooks.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mel_Brooks&oldid=21588103”