Meigs Field
Merrill C. Meigs Field Airport | |
---|---|
Meigs Fieldin lentoasema ilmakuvassa vuonna 2002 |
|
IATA-koodi | CGX |
ICAO-koodi | KCGX |
Sijainti | Northerly Island, Chicago, Illinois |
Koordinaatit | |
Valmistumisvuosi | 1948 |
Suljettu | 2003 |
Merrill C. Meigs Field Airport (IATA: CGX, ICAO: KCGX) oli lentoasema Chicagossa Yhdysvalloissa. Vuonna 1948 avattu lentoasema sijaitsi keinotekoisella Northerly Island -niemellä. Lentoasemalla oli yksi, noin 1 200 metriä pitkä kiitotie. Vuonna 1955 se oli Yhdysvaltojen vilkkaimmin liikennöity yhden kiitotien lentokenttä.
Meigs Field oli tunnettu Chicagon maamerkki. Maailmalla se on tunnettu esimerkiksi vanhempien Microsoft Flight Simulator -versioiden oletuskenttänä.
Kenttä suljettiin vuonna 2003. Jo vuonna 1995 pormestari Richard M. Daley oli vaatinut kentän sulkemista ja muuttamista puistoksi, ja vuonna 2001 saatiin aikaan kompromissi jonka mukaan kentän piti toimia vielä 25 vuoden ajan. 30. maaliskuuta 2003 Daley kuitenkin tuli kentälle keskellä yötä yksityisten työmiesten kanssa ja tuhosi kiitotien puskutraktorien avulla. Syiksi hän väitti rahan ja ajan säästämisen oikeustoimien kanssa, ja syyskuun 11. päivä 2001 olivat myös tuoneet esiin terrorismiuhan. Todellinen syy kentän sulkemiseen oli kuitenkin se, että lentokentän ollessa toiminnassa Chicagon keskustan lähellä lentävien lentokoneiden piti olla jatkuvassa yhteydessä kentän lennonjohtoon. Harrastusilmailuryhmät protestoivat sulkemista ankarasti. Koska kenttä suljettiin ilman ennakkovaroitusta ja sulkemisesta ei tehty viranomaisille asianmukaista ilmoitusta, kentälle jäi 16 konetta, jotka kuitenkin lopulta saatiin pois kentältä rullaustietä myöten.[1]
Northerly Island -niemellä on nykyään puisto. Mikäli Chicago olisi valittu vuoden 2016 olympialaisten isäntäkaupungiksi, niemellä olisi voinut olla merkittävä rooli. Suunnitelmissa on helikopterikentän rakentaminen niemelle.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Meigs Field Wikimedia Commonsissa