Mehmed V

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mehmet V)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mehmed V

Mehmed V (turk. Mehmed V Reşad tai Reşat Mehmet; 2. marraskuuta 18443. heinäkuuta 1918) oli 35. Ottomaanien sulttaani. Hän oli sulttaani Abdul Mejidin poika. Kuten useat potentiaaliset kruununperilliset, hänet oli suljettu 30 vuodeksi palatsin haaremeihin. Yhdeksän vuotta niistä hän vietti täysin yksin. Sinä aikana hän opiskeli vanhaa Persian tyylistä runoutta ja oli kehuttu runoilija.

Nuorturkkilaiset asettivat hänet valtaan huhtikuun 27. päivänä 1909[1], mutta hänellä ei ollut poliittista valtaa. Hän oli kouluja käynyt herrasmies, mutta ei kovin voimakastahtoinen poliitikkona. Varsinaiset päätökset tekivät useat ottomaanien hallituksen jäsenet ja viimein, ensimmäisen maailmansodan aikana, kolme paššaa: Enver pašša, Talat pašša, ja Djemal pašša. Mehmed V vastusti liittoutumista Saksan kanssa 1914, mutta Enver paššan johdolla valtakunta osallistui sotaan Keskusvaltojen puolella. Tällöin Mehmed V kutsui Jihadin, muslimien pyhän puolustussodan kaikkia liittoutuneiden maita vastaan. Suurin osa osmanien alaisuudessa olleista arabimaista säilyi uskollisena isäntämaalleen, mutta niiden taistelulla ei ollut suurta merkitystä sodankäyntiin. Tätä lukuun ottamatta Mehmed V ei juuri osallistunut Osmanien valtakunnan sodanajan politiikkaan.[2]

Mehmed V kuoli heinäkuun kolmantena päivänä 1918, 73 vuoden iässä, vain neljä kuukautta ennen kuin keskusvallat antautuivat ensimmäisessä maailmansodassa. Osmanien valtakunta oli jo ajautumassa loppuaan kohden, mutta Mehmed V ei ehtinyt nähdä sen lopullista hajoamista.[2]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 73. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  2. a b Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of World War I: A Political, Social, and Military History, s. 778. ABC-CLIO, 2005. ISBN 1851094202
  3. Ritter-Orden (s. 56) Hof- und Staatshandbuch der Österreichisch-Ungarischen Monarchie. 1918. Viitattu 22.10.2023. (saksa)
  4. Acović, Dragomir: Slava i čast: Odlikovanja među Srbima, Srbi među odlikovanjima, s. 369. Službeni Glasnik, 2012. (serbiaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Abd-ul-Hamid II
Osmanien sulttaani Seuraaja:
Mehmed VI
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.