Matti Konttinen
Matti Juhani Konttinen (8. tammikuuta 1938 Helsinki – 30. heinäkuuta 2013 Helsinki)[1] oli suomalainen toimittaja ja jazzmuusikko. Hän työskenteli vuodesta 1965 Yleisradion ensimmäisenä jazziin erikoistuneena radiotoimittajana ja kehitti monipuolisesti Ylen jazzohjelmia ja tuotantoa. Konttisen aikana alettiin muun muassa aktiivisesti taltioida kotimaisten jazzyhtyeiden musiikkia josta muodostui myöhemmin jazzmusiikin arkisto, kansakunnan jazzmuisti.[2][3]
Yleisradion ulkopuolella Konttinen toimi aktiivisesti kotimaisessa jazzissa. Hän on ollut muun muassa Pori Jazzin hallituksessa ja hänellä oli merkittävä rooli Saariselällä pidettävän Kaamosjazz-tapahtuman aloittamisessa.[3] Vuonna 2002 Konttinen toimi Suomen Jazzliiton puheenjohtajana.[4]
Pianistina hän on soittanut muun muassa Ossi Mäkelän, Rolf Kronqvistin, Wille Katzin ja Erkki Valasteen yhtyeissä. Siirryttyään eläkkeelle hän keikkaili taitavana amatöörijazzpianistina.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Laipio, Matti: Muistot: Matti Konttinen HS.fi. 9.8.2013. Viitattu 14.8.2015.
- ↑ Jukka Haavisto: Matti Konttinen Populaarimusiikin museo. Viitattu 10.12.2007.
- ↑ a b Jazztoimittaja Matti Konttinen on kuollut 1.8.2013. Yle uutiset. Viitattu 1.8.2013.
- ↑ Konttinen Jazzliiton johtoon 30.11.01. Suomen Jazzliitto. Viitattu 1.8.2013.