Mathilda Wrede

Mathilda Wrede
Mathilda Wreden muotokuva, Eero Järnefelt (1896).
Henkilötiedot
Muut nimet	Mathilda Augusta Wrede
Syntynyt	8. maaliskuuta 1864 Vaasa
Kuollut	25. joulukuuta 1928 (64 vuotta) Helsinki
Kansalaisuus	Suomi
Vanhemmat	Carl Gustaf Fabian Wrede ja Eleonora Wreden (o.s. Glansenstjerna)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mathilda Augusta Wrede (8. maaliskuuta 1864 Vaasa – 25. joulukuuta 1928 Helsinki) oli suomenruotsalainen aatelinen, joka omisti elämänsä vankien ja vähäosaisten auttamiseen. Yleisradion järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä hän sijoittui sijalle 87.

Lapsuus ja nuoruus

Mathilda syntyi isänsä Carl Gustaf Fabian Wreden ja äitinsä Eleonora Wreden (o.s. Glansenstjerna) nuorimpana lapsena. Isä oli vapaaherralliseen Wrede af Elimä -aatelissukuun kuulunut Vaasan läänin kuvernööri. Mathilda Wreden veljiä olivat muun muassa senaattori Otto Wrede, ”Parkanon paronina” tunnettu originelli metsänhoitaja Gustaf Wrede ja metsähallituksen ylijohtaja Carl Ernst Wrede.

Lapsia oli perheeseen syntynyt kaikkiaan yksitoista, mutta näistä kaksi poikaa oli kuollut pienenä. Äiti kuoli joulupäivänä 1864 Mathildan ollessa vasta yhdeksän kuukauden ikäinen. Mathildan vanhimmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois, ja Vaasan kodissa asuivat vakituisesti enää 16-vuotias Helena ja 6-vuotias Johanna. Ernst, Kasper ja Otto opiskelivat eri puolilla Suomea, Rabbe Pietarin paašiopistossa ja nuorimmat pojat Gustaf ja Henrik kävivät koulua Helsingissä. Virkansa vuoksi isä joutui olemaan paljon poissa kotoa, eikä hän tuon ajan tapojen mukaisesti viettänyt paljon aikaa lastensa kanssa vaan lasten kasvatus jäi perheen äidin vastuulle. Eleonoran kuoleman jälkeen Mathildasta huolehti lastenhoitaja Anna, joka oli hoitanut muitakin kuvernöörin perheen lapsia. Vanhin sisar Helena vastasi Mathildan kasvatuksesta.

Koulunkäynti

Isän viran takia perhe asui Vaasassa, mutta toinen koti oli Rabbelugnin kartano Anjalassa, missä vietettiin kesät. Luovuttuaan virastaan kuvernööri Wrede muutti perheineen takaisin lapsuudenkotiinsa Rabbelugniin. Eläinrakas Mathilda viihtyi hyvin Rabbelugnissa, missä hän sai ratsastaa kartanon hevosilla ja juosta veljiensä kanssa metsässä. Mathilda aloitti koulun seitsenvuotiaana Vaasassa. Kymmenvuotiaana Mathilda pantiin Rabbelugnin mailla olleeseen kouluun, jota hän kävi vuoden. Siellä hän oppi myös suomea. Mathilda lähetettiin Haminan yksityiseen tyttöpensionaattiin 12-vuotiaana ja hän kävi tätä koulua kolme vuotta.

Kun koulu Haminassa päättyi, Mathilda palasi takaisin Vaasaan. Säätyläistyttöjen tapaan hänellä ei ollut erityistä tekemistä kotona, koska Helena-sisar huolehti emännän velvollisuuksista. Mathilda kirjoitti kirjeitä ja teki käsitöitä. Hän aloitti myös englannin kielen opiskelun. Mathildan oli tarkoitus mennä suorittamaan rippikoulunsa Jyväskylään, mutta lähtöä edeltävällä viikolla hän oli huonovointinen. Syynä oli ilmeisesti migreeni, josta hän kärsi tästä lähtien ajoittain koko elämänsä ajan. Mathilda suoritti rippikoulun Vaasassa pastori Heikelin luona, ja hänet konfirmoitiin pari viikkoa 17-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Hengellinen herääminen

Vuoden 1883 alussa Mathilda oli masentunut. Syynä tähän oli ainakin tieto Vaasan kodin myynnistä. Lisäksi Mathildaa vaivasivat taas pahat päänsäryt. Mathildan oli kuitenkin osallistuttava isänsä aseman takia joihinkin tilaisuuksiin, vaikka ne eivät häntä kiinnostaneetkaan. Helenan ja Mathildan oli tarkoitus osallistua eräisiin juhliin isänsä seuralaisina, mutta ennen tätä tilaisuutta tytöt halusivat mennä kuuntelemaan erästä saarnamiestä, Carl Orestia. Mathilda vaikuttui syvästi Orestin puheista. Hän tajusi, miten voisi vapautua häntä vaivanneesta ahdistuksesta. Hengellisen heräämisen myötä Mathilda piristyi ja myös hänen terveydentilansa koheni (vaivat tosin palasivat myöhemmin).

Työ vankien parissa

Mathilda oli tottunut näkemään vankeja jo lapsuudessaan. Vaasan lääninvankilan vankeja työskenteli myös vankilan ulkopuolella ja heitä kävi toisinaan töissä myös kuvernöörin pihapiirissä esimerkiksi halkoja hakkaamassa. Vuonna 1883 eräs vanki tuli korjaamaan Mathildan huoneen lukkoa. Mies oli luottovanki Otto Herman Gustafvasson, ja kuvernööri Wrede antoi Mathildan puhutella häntä. Mathilda kertoi vangille Jumalasta ja kokemastaan heräämisestä. Mathildan yllätykseksi vanki pyysi häntä tulemaan vankilaan, jotta hän voisi kertoa asiasta muillekin. Naisia oli käynyt ennenkin vankilassa julistamassa evankeliumia. Mathilda lupasi tulla heti seuraavana sunnuntaina, mutta isä oli jyrkästi tätä vastaan. Lopulta isä kuitenkin suostui sillä ehdolla että vankilan vahtimestari ja vartija olisivat paikalla Mathildan tavatessa vankeja. Kuvernööri oli virkansa puolesta myös vankilanjohtaja, joten vankilankaan puolesta ei ollut esteitä tapaamisille. Jo tätä ennen Mathildan Henrik-veli oli käynyt tapaamassa vankeja, mutta Henrikin käynnit olivat loppuneet pari kuukautta ennen kuin Mathilda aloitti omansa.

Keskusteluja vankiloissa

Mathildan käynnit Vaasan vankilassa jatkuivat toukokuulle 1884, jolloin Wredet muuttivat Rabbelugniin. Mathilda kaipasi kovasti tutuiksi tulleita vankeja ja työtään vankilassa. Mathilda halusi jatkaa julistustyötä kotiseudullaan ja hän kutsui sunnuntaisin väkeä koolle lukeakseen heille Raamattua ja pitääkseen hengellisiä puheita. Mathilda yritti aloittaa myös raittiustyötä ja keräsi nimiä raittiusyhdistyksen perustamista varten, mutta ei saanut riittävää kannatusta tälle aatteelle.

Mathildalla oli myös yläluokkaisen asemansa puolesta velvollisuus huolehtia vähäosaisemmista, mutta intoa työlleen hän sai kristillisestä vakaumuksestaan. Mathildan ei tarvinnut olla huolissaan toimeentulostaan, mutta alaikäisenä hän tarvitsi isän suostumuksen toimilleen. Mathildalle olisi riittänyt tehtävää kotiseudullakin, mutta hän halusi palata vankien pariin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa vaasalaisten vankien kanssa ja avusti myös joitakuita heistä taloudellisesti. Mathilda kirjoitti vankeinhoidon ylitirehtöörille Adolf Grotenfeltille ja anoi kirjallista lupaa käydä Suomen vankiloissa. Tukea hankkeeseensa Mathilda sai langoltaan, oikeustieteen professorilta Rabbe Axel Wredeltä. Mathilda saikin luvan vierailla vankiloissa ja keskustella vankien kanssa.

Luvan saatuaan Mathilda lähti pian helsinkiläisiin vankiloihin lankonsa kanssa. Varsinaiset vankilakäynnit Mathilda aloitti 1885 Lappeenrannasta ja Viipurista. Hän vietti runsaasti aikaa myös Suomen suurimmassa vankilassa Turun Kakolassa. Vankilakäyntien tarkoituksena oli saada puhua Jeesuksesta. Myöhemmin hän huomasi vankien ja heidän perheidensä inhimillisen hädän ja alkoi tukea heitä myös sosiaalisesti. Mathilda oli myös usein saattamassa Siperiaan lähetettäviä vankeja. Vankien parissa työskentely oli raskasta ja vielä uuvuttavammaksi sen tekivät Mathildan nuori ikä ja kokemattomuus. Mathilda joutuikin jäämään pitkiksi ajoiksi kotiin lepäämään, sillä hän alkoi taas sairastella.

Toivola

Henrik Wrede palasi joulukuussa 1885 Suomeen oltuaan kaksi vuotta Siperiassa jakamassa Raamattuja. Hän alkoi yhdessä Mathildan kanssa suunnitella vapautuvien vankien turvakodin perustamista. Heidän isänsä lahjoitti hanketta varten Tuomioja-nimisen torpan, joka sai uuden nimen Toivola. Paikka sijaitsi Kymijoen varrella ja kesäisin sinne pääsi jokea pitkin veneellä Rabbelugnista. Ensimmäinen Toivolan asukas oli mies, jonka Wreden sisarukset lunastivat vankilasta maksamalla hänen sakkonsa. Vastineeksi mies työskenteli turvakodissa. Aluksi asukkaiksi valittiin vain vapaaehtoisia, tuttuja uskovia vankeja. Toivola toimi maanviljelyä harjoittavana työsiirtolana. Henrik asui Toivolassa, mutta Mathilda kävi siellä Rabbelugnista käsin. Mathilda jätti Toivolan kokonaan veljensä hoidettavaksi jo parin vuoden jälkeen ja keskittyi taas pelkästään hänelle tuttuun vankilatyöhön. Toivolan toiminta jatkui vuoteen 1897 asti, jolloin senaatti lopetti sen avustamisen. Toivolan ansiosta suomalaisia rikosvankeja ei lähetetty entiseen tapaan Siperiaan.

Avustustyötä

Isä ja muut sukulaiset olivat avustaneet taloudellisesti Mathildan tekemää hyväntekeväisyystyötä, mutta isän kuoltua kesällä 1892 omaisuus jaettiin ja perheen antama apu loppui. Vuonna 1894 Mathilda muutti Helsinkiin. Hänellä oli muutamia ulkomaisia rahoittajia, joiden turvin hän saattoi jatkaa työtään. Näitä rahoittajia olivat muun muassa Mathildan pietarilaiset ystävät, ruhtinaat Paul Nicolay ja Paul Lieven. Kustannuksia aiheuttivat vangeille jaettavat painotuotteet kuten Raamatut ja hengelliset lehdet. Vuonna 1888 senaatin maanviljelystoimikunta myönsi Mathildalle vapaalipun junamatkoihin, joten hän saattoi matkustaa Suomessa rajoituksetta ilman kuluja. Lisäksi hän tuki vapautuvia vankeja taloudellisesti. Mathilda pyrki käyttämään varojaan harkiten ja valitsi esimerkiksi majoittumiseensa halvimman hotellihuoneen, mikäli ei voinut majoittua tuttaviensa luokse. Hän myös söi hyvin niukasti, mikä aiheutti huolta hänen läheisissään. Lisäksi Mathilda oli kasvissyöjä, ja hänen pyörtyilynsä ja muu sairastelunsa saattoi johtua osin aliravitsemuksestakin. Asunaan Mathilda käytti tummaa ja yksinkertaista leninkiä.

Matti Haapoja

Matti Haapoja, puukkojunkkari ja murhamies, oli yksi vangeista, jotka tulivat Mathildalle läheisiksi. Mathilda tapasi Haapojan ensimmäisen kerran tämän ollessa tekemänsä murhan oikeuskäsittelyn takia Katajanokan vankilassa. Vartijat eivät ensin olleet päästää Mathildaa tapaamaan vaaralliseksi tiedettyä miestä. Haapoja oli kuullut Siperiassa toisten vankien puhuvan Mathildasta ja sanoi, että häntä on turha yrittää käännyttää. Mathilda kuitenkin jatkoi käyntejä Haapojan luona myös sen jälkeen, kun tämä siirrettiin Kakolaan kärsimään uutta elinkautistuomiotaan. He olivat myös kirjeenvaihdossa. Mathilda otti hyvin raskaasti Haapojan itsemurhan.

Haapojan luuranko makasi kauan Helsingissä Anatomian laitoksella lääketieteen opiskelijoiden tutkittavana; 1920-luvulla luuranko koottiin ja siirrettiin Rikosmuseoon. Vuonna 1995 Haapojan luuranko lopulta haudattiin kotikuntaansa sukuhautaan.

Vankilatyön loppu

Kakolan vankien veistämä hautakivi Mathilda Wreden haudalla Anjalassa.

Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista.

Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan. Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. Kapinoinnin pelossa annettiin määräys, ettei kukaan vankeinhoidon ulkopuolinen saa tavata vankeja kahden kesken. Kun tällaiset tapaamiset kiellettiin, Mathilda lopetti vankilakäyntinsä kokonaan, koska hän ei halunnut ulkopuolisten kuuntelevan arkaluontoisia keskusteluja. Mathildalle ei kerrottu että kiellon syyt olivat poliittiset, ja hän otti asian henkilökohtaisena loukkauksena.

Kirjallisuutta

• Antikainen, Marjo-Riitta: Sääty, sukupuoli, uskonto: Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883–1913. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-552-1
• Antikainen, Marjo-Riitta: ”Wrede, Mathilda (1864–1928)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 694–697. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
• Fogelberg, Evy: Vankien ystävä: Piirteitä Mathilda Wreden elämästä ja toiminnasta. Porvoo: WSOY, 1922. (E-kirja Gutenberg-projektissa.)
• Hurskainen, Eeva: Mathilda Wrede: Aatelistytön tie vankien ja pakolaisten ystäväksi. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-117-1
• Ståhlberg, Ester: 'Mathilda Wrede - elämäkerrallinen romaani'. WSOY, Porvoo 1938.
• Ståhlberg, Ester: Mathilda Wreden testamentti. WSOY, Porvoo 1950.
• Vasa, Kosti: Poliisimiehen muistelmia. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.

Aiheesta muualla

• Mathilda Wrede, 1864 – 1928. Vankien sielunhoidon ja yhteiskuntaan sopeuttamisen edelläkävijä. Sija 87. Yle – Suuret Suomalaiset. 2004. Arkistoitu 21.5.2006. Viitattu 23.2.2021.
• Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 Helsingin yliopisto. Viitattu 23.2.2021.
• Antikainen, Marjo-Riitta: Mathilda Wrede – suomalaisnainen kansainvälisenä legendana ja ihanteena Naisten Ääni. 3.3.2017. Viitattu 10.3.2017.
• Wrede, Mathilda hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Rita Wikman : Mathilda Wrede, Suomen Kuvalehti, 19.01.1929, nro 3, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Matilda Wreden hautakivi, Kansan kuvalehti, 17.03.1934, nro 11, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot