Mark Hatfield
Mark Odom Hatfield (12. heinäkuuta 1922 – 7. elokuuta 2011) oli yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko. Hän toimi vuosina 1959–1967 Oregonin kuvernöörinä ja vuosina 1967–1997 Yhdysvaltain senaatin jäsenenä Oregonista.[1]
Hatfield syntyi Dallasissa, Oregonissa, opettaja Dovie Odom Hatfieldin ja seppä Charles Hatfieldin pojaksi. Hän valmistui Salem High Schoolista ja vuonna 1943 Willametten yliopistosta. Hän meni vuonna 1958 naimisiin vaimonsa Antoinette o.s. Kuzmanichin kanssa. Pari sai neljä lasta.
Valmistuttuaan Hatfield liittyi Yhdysvaltain laivastoon. Hän osallistui Iwo Jiman taisteluun sekä Okinawan taisteluun ja oli todistamassa Hiroshiman atomipommin vaikutuksia. Hän palveli myös Ranskan Indokiinassa. Hän sai sodan jälkeen maisterin arvon valtio-opista Stanfordin yliopistosta vuonna 1948. Myöhemmin senaattorina hän oli voimakkaasti Vietnamin sotaa ja ydinaseita vastaan.
Hatfield voitti paikan Yhdysvaltain senaatissa vuonna 1966. Hän oli asennoitunut kuolemanrangaistusta, aborttia ja koulurukouksia vastaan, ja puhui homojen ja muiden vähemmistöryhmien oikeuksien puolesta. Hän vetäytyi senaatista vuonna 1996 oltuaan kaikkiaan yli neljä vuosikymmentä mukana Oregonin ja Yhdysvaltain politiikassa. Hänen mukaansa on nimetty mm. kirjasto, kliininen tutkimuskeskus ja oikeustalo.
Hatfield opetti senaatista vetäytymisensä jälkeen George Fox -yliopistossa ja Portland State Universityn Hatfield School of Governmentissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ HATFIELD, Mark Odom, (1922 - 2011) Biographical Directory of the United States Congress. Viitattu 11.8.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mark Hatfield Wikimedia Commonsissa