Marja-Liisa Kuosmanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marja-Liisa Kuosmanen (s. 28. lokakuuta 1964 Nilsiä) on suomalainen iskelmälaulaja.

Kuosmanen syntyi Nilsiän Lehtomäen kylässä kahdeksanlapsiseen pienviljelijäperheeseen. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Nilsiän lukiosta vuonna 1983 hän opiskeli luokanopettajaksi Joensuussa, jossa Joensuun musiikkiopistossa myös kokeili vuoden ajan klassista laulua.lähde?

Palattuaan kotiseudulleen hän on toiminut muutamia opetusvuosia lukuun ottamatta pääasiassa yrittäjänä ja on neljän lapsen äiti. Hän on laulanut yli kymmenen vuotta KuKa-kvartetissa, joka on muun muassa voittanut Kerimäen kvartettilaulukilpailun sekä Oulun Tiernapoikakilpailun mestaruuden parodiallaan.lähde?

Kuosmasen opettajina ovat monena vuonna Nilsiän valtakunnallisella musiikkileirillä olleet Maija Hapuoja, Eija Ahvo ja Susanna Haavisto. Hän opiskeli myös Kuopion konservatoriossa pop-jazz-laulua vuosina 1996–1997. Kuosmanen voitti kesällä 2003 Kiuruvedellä järjestetyn Vihreät Niityt -iskelmätapahtuman Toivo Kärki -laulukilpailun naisten sarjan [1]. Hän oli tämän jälkeen usean vuoden ajan Toivo Kärki -konserttisarjan kantavia voimia. Vuonna 2004 hän julkaisi pitkäsoittoalbumin Kaikille rakkailleni, joka sisältää 11 Kärjen ennen julkaisematonta sävellystä. [2][3] [4] 14. helmikuuta 2004 Kuosmanen piti Kuopion Musiikkikeskuksen isossa salissa konsertin, jossa hän esitti kaikki levyn kappaleet, säestäjänä levyn muusikoista ja Kuopion Kaupunginorkesterista koottu orkesteri Jarmo Kaijansinkon johdolla.[5] [6] [7]

Toinen pitkäsoitto Elämän maku ilmestyi 2008. Se sisältää suomalaista iskelmämusiikkia vuosilta 1943–2008, tekijöinä muun muassa Toivo Kärki, Jukka Kuoppamäki, Hannu Piispanen, Jorma Toiviainen ja Chrisse Johansson [8]. Kuosmasen joululevy Jollei jouluna ole lunta ilmestyi joulukuussa 2010 CD-korttina.

Suomi sydämessä -single ilmestyi kesällä 2011. Säveltäjä Veikko Samuli ja sanoittaja Chrisse Johansson ovat yhdistäneet voimansa Suomi sydämessä -laulun taakse. Laululle haluttiin tulkitsija, joka omakohtaisesti tietää, mitä ulkomailla asuminen on. Näin laulu valikoitui Kuosmaselle.lähde?

Kesäpesä-levy on TAHKOcom Oy:n tuottama kokoelma, joka saa nimensä Kuosmasen uudesta singlestä Kesäpesä, jonka taustalta myös löytyvät säveltäjä Veikko Samuli ja sanoittaja Chrisse Johansson.

  1. Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 920. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
  2. Kärki 2015, s.904
  3. Katja Hedberg: Näitä lauluja ei ole ennen kuultu!. Savon Sanomat, 31.1.2004, s. 17. Savon Media Oy.
  4. Pekka Nissilä: Lauluja löytyy laulettavaksi (levyarvostelu). Muusikko, Kesä-heinäkuu 2004, s. 30. Muusikkojen Liitto.
  5. Pirkka Siltari: Konsertillinen "uutta" Toivo Kärkeä Kuopiossa. Ilta-Sanomat, 14.2.2004. Sanoma Media Finland.
  6. Seppo Kononen: Kun Nilsiä Kuopion valtasi. Savon Sanomat, 16.2.2004. Savon Media Oy.
  7. Päivi Laitinen: Ja sitten alkoi pyöritys!. Pitäjäläinen, 19.2.2004, s. 1. Savon Media.
  8. Kärki 2015, s.933

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]