Marcopolonlammas
| Marcopolonlammas | |
|---|---|
 Piirustus vuodelta 1883. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Vuohieläimet Caprinae |
| Suku: | Lampaat Ovis |
| Laji: | ammon |
| Alalaji: | polii |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Ovis ammon polii |
|
 Argaalin eri alalajien levinneisyys |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Marcopolonlammas (Ovis ammon polii) on Afganistanissa, Kiinassa, Kirgisiassa, Pakistanissa ja Tadžikistanissa tavattava argaalin alalaji.
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marcopolonlampaan kuvaili tieteelle Edward Blyth vuonna 1841. Sitä pidetään argaalin (Ovis ammon) alalajina (O. a. polii),[1] mutta joskus myös kokonaan omana lajinaan (O. polii).[2]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_(8116033199).jpg)
Marcopolonlampaiden naaraat ovat huomattavasti uroksia pienempiä. Urokset painavat 100-135 kg ja naaraat 48-61 kg. Urosten ruumiinpituus on 160-180 cm ja säkäkorkeus 101-120 cm. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 143 cm ja 87 cm. Turkki on kesäisin harmaa ja ruskea. Naama ja ruumiin alapuoli ovat valkoiset. Talviturkki on pitempi ja sen yläosa tummemmanruskea. Marcopolonlampaalla on argaalin alalajeista pisimmät sarvet. Sarvet kasvavat uroksilla ja naarailla, mutta naarailla ne ovat pienemmät. Uroksilla sarvet kasvavat kokonaisen tai puolikkaan spiraalin muotoisesti ja ulospäin kolmiomaisesti. Alalajin O. a. ammon sarvet ovat jonkin verran tukevammat. Lähellä tavattavien O. a. karelini ja O. a. collum-alalajien sarvet ovat hieman pienemmät.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marcopolonlampaan levinneisyysalue käsittää osia Afganistanista, Kiinasta, Kirgisiasta, Pakistanista ja Tadžikistanista. Wakhanin käytävän itäosista Afganistanissa sen levinneisyysalue jatkuu Pamirvuorilla Tadžikistanin itäosaan ja Kirgisian eteläosaan. Narynjoki Kirgisiassa muodostaa sen levinneisyysalueen pohjoisrajan. Sitä tavataan myös maan länsiosassa Pamirin Kiinan puoleisissa osissa.[2]
Marcopolonlampaan elinympäristö käsittää melko karuja ja kuivia seutuja noin 4 600–5 800 metrin korkeudella merenpinnasta. Alle 3 000 metrin korkeuksilla niitä ei juurikaan tavata.[2]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marcopolonlampaat liikkuvat kokonaan uroksista tai naaraista koostuvissa laumoissa, joilla voi olla kokoa jopa sata yksilöä. Ne ovat aktiivisia koko päivän. Hyvin aurinkoisina päivinä ne ovat aktiivisimmillaan aamuisin ja iltaisin.[2]
Marcopolonlampaat käyttävät ravinnokseen esimerkiksi heinää ja muuta kasvillisuutta. Sen pääasiallisia petoeläimiä ovat susi, lumileopardi, leopardi ja koira.[2]
Marcopolonlampaat lisääntyvät joulu-tammikuussa. Kiima-ajan alkaessa urokset ottavat yhteen keskenään hallitsevasta asemasta kilpaillen. Kilpailijat kiertelevät ensin toisiaan, kunnes toinen syöksyy toista kohti. Yhteenotoissaan marcoponlampaat nousevat takajaloilleen, mikä ei ole kovin tyypillistä lampaille vaan pikemminkin vuohille. Urokset murtavat yhteenotoissaan usein kuononsa tai sarvensa.[2]
Hallitseva uros lähestyy naaraiden laumaa ja saattaa liikkua sen mukana useita kuukausia paritellen mahdollisuuksien mukaan. Naaraan tiineys kestää 155-165 päivää, ja karitsoja on kerrallaan yksi tai kaksi. Emo imettää niitä neljä kuukautta. Naaraista tulee sukukypsiä 1,5–2,5-vuoden ja uroksista 4–5-vuoden ikäisinä. Marcopolonlampaat voivat elää 13-vuotiaiksi.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marcopolonlammasta pidetään silmälläpidettävänä. Sen kannan kooksi on arvioitu noin 25 000 yksilöä Tadžikistanissa, 5 000 Kirgisiassa, 2 500 Kiinassa, alle 150 Pakistanissa ja alle sata Afganistanissa. Alalajia uhkaa esimerkiksi laiton metsästys sekä elinympäristöjen tuhoutuminen polttopuun keruun ja karjanlaidunnuksen takia.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Syncerus caffer Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 374-375. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6 (englanniksi)