Kengurut

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Macropodidae)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kengurut
Rengashäntäkalliokenguru (Petrogale xanthopus)
Rengashäntäkalliokenguru (Petrogale xanthopus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Pussieläimet Metatheria
Lahko: Harvaetuhampaiset Diprotodontia
Alalahko: Macropodiformes[1]
Heimo: Kengurut
Macropodidae
Gray, 1821
Alaheimot ja suvut [1]
Katso myös

  Kengurut Wikispeciesissä
  Kengurut Commonsissa

Kengurut (Macropodidae)[2] on pussieläinten heimo Macropodiformes-alalahkossa. Niille on tunnusomaista hyppiminen vahvoilla takajaloillaan.

Kenguruita on 65 lajia, joita elää alkuperäislajeina Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Ne ovat Australiassa laajalle levinneitä. Kengurut kuuluvat Australian tunnusomaisimpiin eläimiin, ja Australian vaakunassakin esiintyy kenguru.

Eläimen nimi perustuu guugu yimithirr -kieltä puhuvan alkuperäiskansan käyttämään nimitykseen gangurru, joka omaksuttiin englannin kieleen muodossa kangaroo.[3]

Kengurut jaetaan kahteen alaheimoon ja 13 sukuun.[1][4] Lajeja on nykyisin 65.[5] Keskikokoisia ja pieniä kengurulajeja kutsutaan vallabeiksi.[6]

Alaheimot ja suvut:[1][4]

Kenguruita tavataan luontaisesti vain Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Niitä elää kautta Australian mantereen. Punajättikenguruita elää laajalti Australian kuivien seutujen avoimilla tasangoilla. Isojättikenguru elää Cape Yorkin ja Tasmanian välisellä alueella. Harmaajättikenguru elää Länsi-Australian ja Victorian välisellä alueella. Macropus antilopinus elää Pohjois-Australian sademetsissä, ja vuorikenguru elää kautta lähes koko maan.[3]

Kengurut ovat Australiassa runsaslukuisia. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut monet lajit elinvoimaisiksi. Vain pohjoisessa elävä Macropus bernardus on uhanalainen.[3] Kengurut ovat yleisesti ottaen hyötyneet ihmisistä, sillä niin aboriginaalit kuin eurooppalaisetkin ovat raivanneet niille alueita asuttavaksi.[7]

Viime aikoina on karanneista ja istutetuista yksilöistä syntynyt pieniä, paikallisia kengurukantoja myös Australian ulkopuolelle Uuteen-Seelantiin, Havaijille, Englantiin ja Saksaan.[8]

Punajättikenguru voi kasvaa jopa kahden metrin korkuiseksi.

Kenguru on maailman suurin pussieläin. Suurin laji on punajättikenguru, joka voi kasvaa 90 kilogramman painoiseksi ja kahden metrin korkuiseksi.[3] Pienin laji on kääpiövallabi, joka painaa noin 1,6 kilogrammaa.[6] Suurimmat kengurulajit kasvavat koko ikänsä, mutta pienempien lajien kasvu pysähtyy niiden ollessa täysikasvuisia.[7]

Kaikilla kenguruilla on lyhyt turkki, vahvat takajalat ja suuret jalkaterät, pienet etujalat sekä pitkä häntä.[3] Takajalassa on neljä varvasta, joista yksi on muita suurempi. Toinen ja kolmas varvas ovat yhteenkasvaneet ja alikehittyneet. Eturaajoissa on viisi eripituista sormea, joissa on terävät kynnet. Pää on suhteellisen pieni. Korvalehdet ovat suuret ja pyöreät. Suu on pieni ja huulet esiintyöntyvät. Suurimmilla kengurulajeilla on monimuotoinen hampaisto, joilla ne hienontavat sitkeää ruohoa.[7]

Turkin väri on lajista riippuen punainen, harmaa, vaaleanruskea tai tummanruskea. Kengurulla on tarkka näköaisti ja kuuloaisti.[3]

Kenguru tasapainottaa kävelyään hännällään.

Kengurut liikkuvat takajaloillaan hyppimällä. Ne voivat tehdä jopa kahdeksan metrin mittaisia hyppyjä ja saavuttaa 60 kilometrin tuntinopeuden. Häntäänsä kenguru käyttää tasapainon säilyttämiseen hyppiessään, sekä kävelyn ja uinnin apuna. Kenguru ei osaa peruuttaa.[3]

Käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kengurut ovat aktiivisia pimeällä ja hämärässä mutta joskus myös kirkkaassa auringonpaisteessa.[7] Kengurut elävät laumoissa.[3] Lisääntymiskaudella laumaa johtaa hallitseva uros. Urokset joskus tappelevat naaraista keskenään, jolloin ne purevat, potkivat ja lyövät toisiaan eturaajoillaan. Ne voivat haavoittaa vihollistaan kuolettavasti terävillä takajalkojen kynsillä. Kengurut osaavat myös hukuttaa koiria.[7]

Hätääntynyt kenguru ääntelee sihisemällä ja murisemalla. Emot tekevät klikkausääniä poikasilleen, ja urokset hekottelevat kosiskellessaan naaraita.[3]

Kengurulauma ruohoarolla.

Kengurut syövät ruohoa, lehtiä, saniaisia, kukkia, hedelmiä ja sammalta. Ne märehtivät kuten naudat.[3] Kengurut ovat joutuneet sopeutumaan Australian mantereen kuumaan ilmastoon ja usein toistuviin pitkiin kuiviin kausiin. Kenguru saa vetensä pääosin syömistään kasveista, eikä sen yleensä tarvitse erikseen juoda vettä. Kenguru kykenee pysäyttämään tiineenä ollessaan raskauden hetkeksi, jos vettä ei ole tarpeeksi saatavilla.[8] Jos kenguru ei löydä vettä juodakseen, se saattaa etsiä sitä kaivamalla maahan kuopan.[3]

Kengurun uhkia ovat dingo, ihmiset ja kiilapyrstökotka, aiemmin myös pussihukka, joka on nyt kadonnut. Lisäksi villikoirat ja ketut saalistavat kengurunpoikasia. Vieraslajeina maahan tulleet kasvinsyöjät kilpailevat kenguruiden kanssa ruoasta.[3] Varaanit voivat olla vaarallisia pienille lajeille.[9]

Vastasyntynyt kengurunpoikanen emonsa pussissa imemässä maitoa.

Kengurunaaras saa yhden poikasen vuodessa.[3] Kengurunpoikanen on syntyessään vain kahden senttimetrin pituinen ja alle gramman painoinen. Se kiipeää heti emonsa pussiin ja takertuu nisään imemään maitoa. Muutaman viikon kuluttua se alkaa jo käydä pussin ulkopuolella, ja se jättää pussin lopullisesti 7–10 kuukauden ikäisenä.[7]

Kengurunaaras tulee uudelleen kiimaan jo muutaman päivän kuluttua synnytyksestä.[7] Seuraava alkio odottaa diapaussissa edellisen poikasen lähtöä pussista, ennen kuin se jatkaa kehittymistään. Kenguruemolla voi samanaikaisesti olla yksi poikanen jaloissaan, toinen pussissa ja kolmas diapaussissa. Kaksi imevää poikasta saavat eri nisistä erilaista maitoa.[3]

Kenguruiden elinajanodote on luonnossa neljästä kuuteen vuotta,[10] mutta tarhaoloissa jotkin lajit voivat elää yli 15-vuotiaiksikin[11].

Kengurut ovat tärkeä osa Australian alkuperäisasukkaiden ravintoa. Siirtomaakaudella tuhoeläimenä pidetyn kengurun lihan myynti oli kiellettyä, mutta myynti laillistettiin 1980–1993 ja nykyisin kengurutalous on vienti mukaan lukien arvoltaan noin 250 miljoonaa Australian dollaria vuodessa.[12] Lihan vähärasvaisuus (n. 2 %) ja villinä kasvaneiden kengurujen metsästämisen luontoystävällisyys (verrattuna nauta- tai lammastarhaukseen) ovat hiljalleen kasvattaneet sen suosiota.[13] Kengurun nahkaa käytetään nahkateollisuudessa vahvikkeena sen erinomaisen lujuuden ja kulutuskestävyyden takia.

Kenguru on Australian vaakunaeläin.

Kengurun kuva on Australian vaakunassa. Kengurun kyvyttömyys peruuttaa symbolisoi Australian vaakunassa kansakunnan edistyksellisyyttä.[3]

  1. a b c d Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Macropodidae Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  2. Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 422–431. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
  3. a b c d e f g h i j k l m n o Kangaroos Bush Heritage Australia. Viitattu 5.6.2021.
  4. a b Australian Faunal Directory biodiversity.org.au. Viitattu 15.6.2023. (englanniksi)
  5. Mammal species of the World (2005) (englanniksi)
  6. a b Wallaby Encyclopaedia Britannica. Viitattu 5.6.2021.
  7. a b c d e f g kangaroo Encyclopaedia Britannica. Viitattu 5.6.2021.
  8. a b Leena Tähtinen: Kenguru loikkaa, mutta vain Australiassa Tiede.fi. 9.2.2007. Tiede -lehti. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  9. Kangaroos (Arkistoitu – Internet Archive), Kidcyber. Luettu 14.6.2010. (englanniksi)
  10. Gestation, Incubation, and Longevity of Selected Animals infoplease.com. Viitattu 14.4.2010. (englanniksi)
  11. Longevity, ageing, and life history of Wallabia bicolor (englanniksi)
  12. http://www.investortv.com.au/stories/56182,1244-17294,32914.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. http://www.smh.com.au/news/entertainment/good-living/kangatarians-jump-the-divide/2010/02/08/1265477561439.html

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]