Mätäjoki

Talvinen Mätäjoki Kannelmäessä.

Pieni vesiputous Mätäjoessa Pitäjänmäellä.

Mätäjoki, Vantaan puolella Mätäoja (ruots. Rutiån) on kaupunkipuro, joka sijaitsee Helsingin ja Vantaan kaupunkien alueella ja laskee Isoon Huopalahteen. Sen valuma-alue on 24,4 km², ja sen alueella asuu noin 72 000 ihmistä. Geologiselta historialtaan se on Vantaanjoen entinen uoma.

Mätäjoki on entinen Vantaanjoen lasku-uoma ja se saa alkunsa Kaivokselan alueella soistuneesta jokiuomasta. Suuren valuma-alueen vuoksi Mätäjoki reagoi herkästi sateisiin, ja rankkasateet saavat sen helposti tulvimaan yli äyräidensä. Mätäjoen suurimpia sivuojia ovat Pajamäenoja, Lassilanoja, Konalanoja, Malminkartanonoja ja Hakuninmaanoja.

Historia

Vantaanjoen uomanvaihto

Vantaanjoki virtasi ennen mereen nykyistä Mätäjoen uomaa pitkin. Maankohoaminen ja kallionselänteen paljastuminen hiekkamaan alta ajanlaskun alun vaiheilla sai aikaan sen, että joki alkoi kiertää selänteen sen itäpuolelta. Vähitellen parinsadan vuoden kuluessa virtaus itään lisääntyi, ja lopuolta Vantaanjoki siirtyi kokonaan nykyiseen uomaansa, jossa se yhtyy Keravanjoen kanssa hieman Helsingin pitäjän kirkonkylän eteläpuolella.

Piijoen ratasilta

Haaga–Vantaa-aluerakentamishankkeiden yhteydessä Mätäjoen laakson yli rakennettiin Piijoen ratasilta silloiselle Martinlaakson radalle. Mätäjoen nimi ei sopinut moderniin kaupunkiympäristöön, minkä vuoksi päätettiin käyttää joesta nimeä Piijoki. Vakiintuneen nimen vaihtaminen ei kuitenkaan onnistunut,^lähde? ja Mätäjoki jäi edelleen joen nimeksi. Piijoen ratasillan kokonaispituus on 552,8 metriä. Siltaan päädyttiin, koska kulkua Mätäjoen laaksoalueen läpi ei haluttu rajoittaa penkereellä.

Myös Helsinki–Turku-rata ylittää Mätäjoen Pitäjänmäellä.

Mätäjoen ympäristö

Mätäjokea on kunnostettu Kannelmäen kohdalla, ja sen varrella on pidetty muun muassa ympäristötaidenäyttelyitä ja Mätäjoki-festareita. Muilta osin Mätäjoki on pensaikkoinen, minkä ansiosta sen varrella elää muun muassa paljon satakieliä. Myös vesilintuja, muun muassa tukkasotkia, telkkiä ja haapanoita, on runsaasti. Mätäjoessa asuu myös paljon vesimyyriä. Mätäjoen puustoa luonnehtivat suoraan vedestä nousevat tervalepät ja pajut. Rannoilla kasvaa tuomea ja kuusta. Kosteilla tulvatasangoilla kasvaa joissain paikoissa myös luonnonvaraisia saarnia.

Mätäjoki ja sen varsi muodostavat kaupungin keskelle ekokäytävän eläimille ja kasveille. Paikalliset asukkaat arvostavat varsinkin purovarren linnustoa.

Mätäjoen nimi ja nimen kehitys

Mätäjoen nimi esiintyy eri nimillä seuraavasti: Vuonna 1690 Skallbuus åå, Såungs beck, v. 1699 Swartbeck minne, v. 1737 Lerbäcken, Swart bäkz Råå (rajamerkki), v. 1837 Ruttin ån, v. 1933 Mätäjoki, Rutiån, v. 1950 Kaarelan joki, Kaarelanjoki eli Mätäjoki, Rutinån, v. 1961 Mätäjoki, v. 1970 Mätäoja ja 1970-luvulla Myyrinoja. Vuonna 1963 sitä on kutsuttu nimillä ruti oon, rutioon, Kaarelassa myös oon, Malminkartanossa vassbekk. Pitäjänmäellä sitä on kutsuttu myös Rutijoeksi, v. 1965 Ruutinjoki, Rutiån ja vuodesta 1965 alkaen nimillä Mätäoja, Rutiån. Helsingin puolella sen niminä ovat olleet Mätäjoki ja Rutiån. Uudellamaalla on muitakin Mätä-nimiä, jotka liittyvät kuivuneisiin, kuroutuneisiin tai soistuneisiin vesialueisiin. Jokea pienemmät vesiuomat ovat Uudenmaan ja Hämeen paikannimistössä ojia, Itä-Suomessa puroja. (Timo Kallaluoto 2012)^{lähde tarkemmin?}

Ruotsinkielinen nimi Ruttin ån esiintyy kartassa vuonna 1837, ja suomenkielinen nimi Mätäjoki otettiin käyttöön 1900-luvun alussa. Joissakin vanhoissa kartoissa esiintyy myös nimiä Mätäsjoki ja Mätäoja.

Haaganpuro

Mätäjokea ei pidä sekoittaa Pikku Huopalahteen laskevaan Haaganpuroon, jonka nimi vuoteen 2011 saakka oli myös Mätäpuro.

Lähteet

• Aitta, Seppo (vast.toim.): Siltojemme historia, s. 498–499. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, 2009. ISBN 951-758-446-6

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mätäjoki Wikimedia Commonsissa

• Mätäjoki-festarit 1.6.2003 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ekelund, Rita: Kivikaudesta kartanokulttuuriin. Helsinki Info, 2007, nro 3, s. 10–11. Helsingin kaupunki. ISSN 0782-0453 Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 24.7.2012.
• Jokipolku 2015. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy. Viitattu 30.9.2024.