Luz Long

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lutz Long)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Long Berliinin kesäolympialaisten 1936 palkintokorokkeella.
Long Berliinin kesäolympialaisten 1936 palkintokorokkeella.
Maa: Saksan keisarikunta /  Saksa
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Berliini 1936 pituushyppy
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Torino 1934 pituushyppy
Pronssia Pronssia Pariisi 1938 pituushyppy

Carl-Ludwig Hermann ”Luz” Long (27. huhtikuuta 1913 Leipzig14. heinäkuuta 1943 Acate, Italia) oli saksalainen pituushypyn olympiamitalisti, joka kilpaili myös kolmiloikassa.

Elämä ja urheilu-ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Long tunnetaan parhaiten Saksan natsivallan aikaisesta Berliinin kesäolympialaisten 1936 pituushypyn loppukilpailusta, jossa hän saavutti Adolf Hitlerin seuratessa hopeaa mustaihoisen yhdysvaltalaisen Jesse Owensin jälkeen. Yleisesti kerrotun tarinan mukaan Long olisi Owensin astuttua yli kaksi ensimmäistä hyppyään karsinnassa neuvonut tätä, minkä ansiosta Owens olisi saanut viimeisellä karsintahypyllään riittävän tuloksen ja selviytynyt loppukilpailuun: tarina on sittemmin käytännössä selvitetty epätodeksi. Owens ja Long kuitenkin halasivat ja osoittivat kilpailun jälkeen ystävyyttä Hitlerin edessä ja pysyivät ystävinä Longin kuolemaan asti.[1] Myös heidän jälkeläisensä ovat tavanneet toisiaan useaan otteeseen.[2][3]

Pituushyppyhopeansa lisäksi Long sijoittui Berliinin kesäolympialaisissa kolmiloikassa kymmenenneksi. Hän voitti pituushypyssä EM-pronssia Torinossa 1934 ja Pariisissa 1938. Long teki pituushypyssä vuosien 1933–1937 välillä viidesti Euroopan ennätyksen, ja hän voitti Saksan kansallisista mestaruuskilpailuista kuusi mestaruutta ja kaksi hopeamitalia. Hänen ennätyksensä olivat pituushypyssä vuonna 1937 hypätty 790 cm ja kolmiloikassa vuonna 1936 syntynyt 14,80 metriä.[3]

Lakitiedettä opiskelleen Longin isoisoisoisä oli kemisti Justus von Liebig. Long astui Saksan armeijan palvelukseen toisessa maailmansodassa vuonna 1941. Hän toimi ensin sotilaiden urheilukouluttajana ja toukokuusta 1943 lähtien laskuvarjojoukoissa Sisiliassa. Long kuoli Sisiliassa kaksi kuukautta saapumisensa jälkeen 30 vuoden ikäisenä saatuan reiteensä yhdysvaltalaisten hyökättyä runsaasti verta vuotaneen haavan.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Luz Long Kansainvälinen olympiakomitea. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.