Luonnollinen koe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luonnollinen koe on empiirinen tutkimus, jossa yksilöiden valikoituminen koeryhmään ja verrokkiryhmään on luonnon määräämä tai muuten tutkijat eivät siihen vaikuta, mutta silti tämä valikoituminen muistuttaa satunnaistettua koetta, joissa koehenkilöt arvotaan.Näin vältetään vinoutunut otos  eli se, että koeryhmän ihmiset olisivat alun perinkin erilaisia kuin verrokkiryhmän ihmiset. Ihanteellisesti ryhmien ainoa ero olisi tutkittava asia.Luonnollinen koe on tarpeen silloin, kun olisi epäeettistä tai muuten vaikea arpoa ihmisiä koe- ja verrokkiryhmiin. Esimerkiksi ydinpommin vaikutuksia voi tutkia vertaamalla Hiroshiman asukkaita toiseen tuolloiseen samantapaiseen ihmisryhmään.

Angrist ja Evans (1998)[1] tutkivat perhekoon vaikutusta äidin työmarkkina-asemaan. Kahden ja kolmen lapsen perheet eivät vastanneet arvottuja ryhmiä, koska perheet, jotka hankkivat kolmannen lapsen, ovat alun perinkin erilaisia kuin perheet, jotka eivät hanki. Myös äidin työmarkkinanäkymät voivat vaikuttaa haluun hankkia vielä yksi lapsi. Tutkijat huomasivat, että jos perheessä on jo sekä tyttö että poika, perhe harvoin hankkii kolmannen lapsen. Siksi tällaisia perheitä verrattiin niihin, joissa oli vain yhtä sukupuolta. Näiden kahden ryhmän oletettiin olevan alun perin samanlaisia, koska lasten sukupuoli on aika satunnaista. Lisälapsen hankkiminen laski ansioita etenkin köyhillä ja kouluttamattomilla naisilla, joskin vain kunnes tämä täytti 13 vuotta. Isän ansioihin kolmas lapsi ei paljon vaikuttanut.Tällaisessa tutkimuksessa pitää vielä selvittää, ovatko nuo perhetyypit varmasti riittävän samanlaisia ja voisiko lasten sukupuolijakauma vaikuttaa äidin palkkaan suoraankin eikä vain sitä kautta, hankitaanko kolmaskin lapsi.

Tupakointikielto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkki luonnollisesta kokeilu tapahtui Helenassa, Montanassa, kun siellä oli puolen vuoden tupakointikielto ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa. Sen alueella sydänkohtausten määrä väheni 40 %. Kun paikallinen laki kumottiin, sydänkohtaukset lisääntyivät.[2]

  1. Angrist, J.; Evans, W.: Children and Their Parents' Labor Supply: Evidence from Exogenous Variation in Family Size. American Economic Review, 1998, 88. vsk, nro 3, s. 450–477. JSTOR:116844
  2. Sargent R P ym.: Reduced incidence of admissions for myocardial infarction associated with public smoking ban: before and after study. BMJ, 2004. PubMed:15066887 doi:10.1136/bmj.38055.715683.55 Artikkelin verkkoversio.