Lubec (Maine)
Lubec | |
---|---|
Lubec |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Yhdysvallat |
Osavaltio | Maine |
Piirikunta | Washington |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 203 km² |
– Josta vettä | 117 km² |
Korkeus | 19 m |
Väkiluku (2010) | 1 359 |
– Väestötiheys | 15,8 as./km² |
Aikavyöhyke | UTC-5 |
– Kesäaika | UTC-4 |
Lubec on puolentoista tuhannen asukkaan kunta Washingtonin piirikunnassa, Mainen osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Lubec on myös Yhdysvaltain manneralueen itäisin kunta.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen siirtokunta alueelle perustettiin noin vuonna 1775. Aluksi se kuului osana Eastportiin, mutta erotettiin siitä 21. kesäkuuta 1811 ja nimettiin saksalaisen Lyypekin kaupungin mukaan.[1] Vuoden 1812 sodan jälkeen Lubec oli huomattava kipsin salakuljetussatama, vaikkakin pääasialliset elinkeinot olivat maanviljelys ja kalastus. Vuoteen 1859 mennessä kaupunkiin oli perustettu nahkatehdas, kolme rouhemyllyä ja yhdeksän sahaa. Vuoteen 1886 mennessä kuntaan tuli kaksi laivatelakkaa, kolme veneveistämöä ja kolme purjetehdasta.
Lubecin asutuksen huippuajat ajoittuvat 1910- ja 1920-luvuille, jolloin sen asukasluku oli parhaimmillaan noin 3 300 asukkaassa. Tämän jälkeen asukasluku on hitaasti mutta varmasti laskenut ja vuoden 2010 väestönlaskennassa asukasmäärä oli 1 359 asukasta.[2]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lubec sijaitsee Mainen osavaltion koilliskolkassa. Kunnan kokonaispinta-ala on 203 neliökilometriä, josta vettä on 116,9 neliökilometriä. Lubec sijaitsee Passamaquoddy Bayn salmeen pistävällä niemellä, hieman etelään Eastportista. West Quoddy Headin majakka, Yhdysvaltain mantereen itäisin piste, on hieman kaupungista kaakkoon. Franklin Delano Rooseveltin silta liittää Lubecin ja Kanadan New Brunswickin puolella olevan Campobello Islandin toisiinsa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Coolidge & Mansfield: History and description of New England, General and Local. Boston. Määritä julkaisija!
- ↑ U.S. Census Bureau: town, Washington County, Maine/POPULATION/DECENNIAL_CNT Lubec town, Washington County, Maine American Factfinder. Viitattu 18.3.2017.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lubec (Maine) Wikimedia Commonsissa