Ljungbon parantola
Ljungbon parantola (ruots. Ljungbo sanatorium) oli tuberkuloosiparantola Hangossa, Uudellamaalla. Parantola toimi vuosina 1913–1937.[1]
Historia ja arkkitehtuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ljungbon parantola perustettiin vuonna 1913 yksityiseksi tuberkuloosiparantolaksi Viva Lagerborgin toimesta. Lagerborg työskenteli Ljungbon lisäksi lääkärinä myös Högsandin lastenparantolassa. Ljungbon parantolan ovet aukesivat vuonna 1914 ja parantolassa oli tuolloin 19 potilaspaikkaa. Kuitenkin jo vuonna 1916 parantola jouduttiin sulkemaan johtuen ensimmäisestä maailmansodasta. Parantola avattiin kuitenkin uudelleen vuonna 1918, jolloin siellä hoidettiin muun muassa saksalaisia sotilaita Diakonissalaitoksen toiveesta.[1][2]
Ljungbon parantola suljettiin jälleen 1920, jonka jälkeen paikalla toimi vuoteen 1927 metodisti-lastenkoti. 1927 Hangon kaupunki osti rakennukset parantolakäyttöön.[1]
Päärakennus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ljungbon parantolan päärakennus, Villa Ljungbo, rakennettiin vuosien 1910–1913 välillä. Huvilan on suunnitellut arkkitehti Signe Lagerborg-Stenius ja se sijaitsee hieman Hangon keskustan ulkopuolella. Rakennuksessa on yhteensä 17 huonetta. Hangon kaupunki myi pitkään autiona olleen ja purku-uhan alaisen Villa Ljungbon Anna Wichmannille, joka alkoi vuonna 2020 remontoida rakennuksesta yksityisasuntoa. Nykyisin rakennus toimii siis yksityisenä kotina.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Förvaltningshistorisk ordbok - Ljungbo sanatorium fho.sls.fi. Viitattu 2.2.2023.
- ↑ a b 600 neliötä, kolme keittiötä ja 17 huonetta – tällainen on Annan remontoima huvilakoti Hangossa www.iltalehti.fi. Viitattu 2.2.2023.
- ↑ Hangon entinen parantola on aikansa helmi – mittavan remontin myötä rakennus sai myös uuden lämmittävän sydämen meillakotona.fi. 16.9.2021. Viitattu 2.2.2023.