Leikkiviä lapsia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leikkiviä lapsia
Nimi Leikkiviä lapsia
Tekijä Into Saxelin
Valmistumisvuosi 1914
Taiteenlaji 5-osainen harmaagraniittinen reliefi
Korkeus 2 metriä
Leveys 8,2 metriä
Sijainti Nummenpuistokatu 2, Kuuvuoren nuorisotalon edessä
Paikkakunta Turku
Koordinaatit 60°27′36″N, 022°17′53″E

Leikkiviä lapsia on Into Saxelinin tekemä seinäreliefi, jonka Turun Kansallis-Osake-Pankki on lahjoittanut Turun kaupungille. Se sijaitsi alun perin Turun Kansallis-Osake-Pankin omistaman liike- ja asuintalon seinässä Linnankatu 13:ssa. Teos siirrettiin nykyiselle paikalleen Kuuvuoreen vuonna 1968.[1]

Teos on ollut alttiina ilkivallalle. Vuonna 2008 teos siirrettiin Wäinö Aaltosen museon taidevarastoon korjauksia varten. Vuonna 2011 se palautettiin paikalleen konservoituna.[1]

Teoksen sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos muodostuu viidestä lapsiparista, jotka esittävät vertauskuvallisesti kulttuuri- ja elinkeinoelämän eri osa-alueita. Oikealta vasemmalle lähtien ensimmäisessä osassa toisella lapsista on kädessään vaaka ja lasten takana on rukki. Kolmannessa osassa ensimmäinen lapsista pitää kädessään laivaa ja toinen kalaa. Viides osa edustaa metsästystä ja maanviljelystä ja kuvan lapset pitävät käsissään jousipyssyä ja kuokkaa. Välissä olevat toinen ja neljäs osa ovat identtisiä ja ne sisältävät kumpikin kaksi lasta. Kuuvuoressa graniittinen veistosryhmä on kiinnitetty betonitukiseinään.[1]

Teoksesta on käytetty aikaisemmin myös nimeä Työskentelevää nuorisoa.[2]

  1. a b c Into Saxelin (1883–1927); Leikkiviä lapsia, 1914 (Ulkoveistokset luettelo) 20.2.2012. Turun Museokeskus. Arkistoitu 16.4.2015. Viitattu 20.5.2013.
  2. Rinne, Ilmari: Turku – patsaitten kaupunki. Suomen Turku -lehti, 1976, nro 3, s. 23–24. Turku: Turkuseura ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.12.2015.