Lausunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo runojen esittämisestä. Sanan kielitieteellisistä merkityksistä katso esim. artikulaatio ja ääntötapa.
Hector Borda Leaño lausuu runoa Buenos Airesissa vuonna 1971.
” Lausuja on runouden kauppamatkustaja. ”

– Helinä Svensson-Timari[1]

Lausunta, lausuntataide tai runonlausunta on runojen suulliseen esittämiseen keskittyvä esittävän taiteen muoto.[2] Lausunta ja runonlaulanta ovat vanhin ja alkuperäinen runouden esitys- ja vastaanottomuoto, joka juontuu ajalta ennen kirjoitettua tekstiä. Kansanrunous ja kansantarinat leviävät yhä monissa kulttuureissa ennen kaikkea suullisen esittämisen kautta.

Lausuntataide Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessakin lausuntataiteen juurien katsotaan olevan kansanrunouden suullisessa esitysperinteessä, ja toisaalta akateemisessa perinteessä. Tiettävästi ensimmäinen lausuntaesitys tapahtui Turun akatemian juhlassa vuonna 1674, kun muuan ylioppilas lausui latinankielisen kevätelegian. Antoisaa materiaalia runonlausunnan kehitykselle antoivat 1800-luvulla Kalevala, Kanteletar ja muut kansanrunokokoelmat.[3]

Tutkija Katri Mehto katsoo lausuntataiteen kehityksen ja arvostuksen tärkeimpänä alkusysäyksenä olleen nationalismin eli kansallisuusaatteen nousu. Lausuntainnostus alkoi teatteripiireistä: esimerkiksi 1872 perustetun Suomalaisten teatterin (nyk. Suomen Kansallisteatteri) näyttelijöistä moni lausui runoja erilaisissa juhlatilaisuuksissa: ”Lausuntaesitysten ja suomenkielisen ammattiteatterin alkutaival kulkivat käsikädessä aatteellisuuden, paatoksellisen runouden ja mahtipontisen deklamoivan esitystavan kanssa.” Tuon ajan naisnäyttelijöistä moni oli saanut koulutuksensa suomalaiskaupunkien tyttökouluissa, joissa lausunta oli oma oppiaineensa ja sen lisäksi menetelmä oppia äidinkieltä ja vieraita kieliä.[4] Kouluissa lausuntaa voitiin 1900-luvun alussa opettaa myös nimillä kaunopuhe tai kaunoluku (vrt. kaunokirjoitus)[5]. Ensimmäinen lausuntataiteen oppikirja oli Kaarola Avellanin Kaunolukemisen opas (1901). Nykyisiä lausuntataiteesta kehittyneitä oppiaineita ovat esimerkiksi draamakasvatus ja suullinen viestintä.

Itsenäistyneessä Suomessa lausunta vakiintui osaksi monia juhlavia seremonioita. Pakollinen lausuntanumero sai aikaan juhlallisuutta ja kosketti tuntoja niin iltamissa kuin hautajaisissakin. Erityisen suosittuja lausuntaesitykset olivat akateemisissa tilaisuuksissa, mutta runonlausuntaa harrastettiin myös työväentaloilla, joihin Elvi Sinervo kehitti antiikin teatterin henkisiä kuorolausuntaesityksiä. Ryhmälausunta oli suosittua myös nuorisoseuroissa. Lausunta oli muiden taidelajien mukana vahvasti myös Nuoren Voiman Liiton toiminnassa, kuten 1940-luvun lopulla aloitetuissa henkisissä kilpailuissa, josta kehittyi Nuorison taidetapahtuma[6]. Vuonna 1938 perustettiin Suomen Lausujain Liitto.[3] Martta Bröyer kehitti 1910- ja 1920-luvulla oman Bröyer-taidesuunnan, jossa yhdistyvät lausunta ja liikunta.[7] Etenkin kansanrunoutta esittivät näyttelijät Olga Poppius, Kastehelmi Karjalainen ja Elli Tompuri, modernimpaakin runoutta muun muassa Veikko Sinisalo ja Eeva-Kaarina Volanen.[3].

Ella Erosen lausuma Maamme-laulu Tukholman stadionilla talvisodan aikana 1940 on Katri Mehton mukaan nationalistisen perinteen ”myyttisiin mittoihin kohonnut kirkastuma, kansakunnan, historian ja aatteen kollektiivinen juhlahetki”. Sen jälkeisissä lehtikirjoituksissa Ella Erosta luonnehdittiin ”koko hätääkärsivän Suomen ääneksi”.[4]

Radio oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tärkeä runouden ja lausuntataiteen välittäjä, kun taas televisioon lausuntaesitykset eivät niukan visuaalisuutensa vuoksi enää kovin hyvin sopineet. Kirjallisia äänilevyjä julkaistiin 1960-luvulla kymmenkunta vuodessa, ahkerimpana levyttäjänä lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski, joka myös kiersi ahkerasti Suomen koulussa antamassa lausuntaesityksiä. Omia runojaan äänilevyille lukivat muun muassa Pentti Saarikoski ja Aino Kallas.[8]

Lausuntataiteen kultakausi alkoi taittua modernin runouden murroksessa 1950–1960-luvuilla. Vanhan sukupolven lausuntataiteilijat eivät lämmenneet loppusoinnuttomien ja epäsovinnaisia mielikuvia tarjoilevien uusien runojen suulliseen esittämiseen, eikä nuoresta sukupolvesta toisaalta noussut uusia lausujia.[4]

1970-luvun lopulla lausuntataide sai oman kesäfestivaalinsa, Kajaanin Sana ja sävel -tapahtuman (nyk. Kajaanin Runoviikko).[3] Lausunta oli lajina mukana vielä ainakin vuoden 1983 Nuorison taidetapahtumassa.[9] Vuodesta 1967 Yle Radio 1 on lähettänyt harvakseltaan ohjelmaa Tämän runon haluaisin kuulla[10]. Vuosina 2002–2012 Yle TV 1 -kanavalla esitettiin Levyraadista muunneltua Runoraati-ohjelmaa, jossa runoilijoiden esityksiä omista runoistaan pisteytettiin.[11] Vuonna 2012 television kykyjenetsintäohjelma Talent Suomen neljännen tuotantokauden voitti seitsemänvuotias kiiminkiläinen runonlausuja Daniel Helakorpi.[12]

Lavarunous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lavarunous

Lausuntataiteen nykyaikaiseksi muodoksi on noussut Yhdysvalloissa 1980-luvulla syntynyt poetry slam, lavarunous, joka tuli Suomeen vuosituhannen vaihteessa. Ensimmäiset lavarunoustapahtumat pidettiin ruotsiksi Uudessakaarlepyyssä vuonna 1999 ja suomeksi Kuopiossa vuonna 2000.[13]

Lausuntatapahtumia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ http://www.suomenlausujainliitto.fi/historia.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Hakusana 'lausunta' Kielitoimiston sanakirja. Kotus. Viitattu 28.7.2018.
  3. ↑ a b c d Miettinen, Jukka O.: Kunnianosoitus runottaren viitalle. Lausujantaiteen historiaa Teatterimuseossa. Helsingin Sanomat, 25.4.1988, s. 25. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. ↑ a b c Mehto, Katri: ”1.3. Lausuntataiteen taustoja”, Lausunta taiteena ja tapahtumana. Tekstikeskeisyys, esittäjäkeskeisyys ja lausunnan positiot lausuntaa koskevan kirjallisen aineiston ja teatterintutkimuksen viitekehyksessä. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Taiteiden tutkimuksen laitos, 2008.
  5. ↑ His­to­ria: Vies­tin­tä-op­piai­neel­la on pit­kä tra­di­tio Jyväskylän yliopisto, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Kieli- ja viestintätieteiden laitos. Viitattu 28.7.2018.[vanhentunut linkki]
  6. ↑ Nuoren Voiman Liiton historia Nuoren Voiman Liitto. Arkistoitu 30.10.2014. Viitattu 18.10.2018.
  7. ↑ Kuolleita: Martta Bröyer. Helsingin Sanomat, 27.7.1979, s. 10. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. ↑ Gronow, Pekka: Kirjallisia äänilevyjä Pekka Gronowin blogi, Yle Vintti. 9.5.2006. Yleisradio.
  9. ↑ Nuorison Taidetapahtuma 83:n lajit: Teatteri, lausunta, kuvat ja kirjallisuus. Helsingin Sanomat, 27.5.1982, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  10. ↑ Runous elää ajassa, samoin "Tämän runon haluaisin kuulla". Yle 2017. yle.fi. Viitattu 28.7.2017.
  11. ↑ Runoraati täyttää 10 vuotta ja loppuu Yle Uutiset. 4.9.2012. Viitattu 23.12.2013.
  12. ↑ Virkkala, Markku: Talent-Daniel itkettää keski-ikäisiä miehiä Iltalehti. 5.12.2012. Viitattu 29.7.2018.
  13. ↑ Mehto, Katri: ”5.3.2. Performance poetry ja poetry slam”, Lausunta taiteena ja tapahtumana. Tekstikeskeisyys, esittäjäkeskeisyys ja lausunnan positiot lausuntaa koskevan kirjallisen aineiston ja teatterintutkimuksen viitekehyksessä. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Taiteiden tutkimuksen laitos, 2008.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lausunta&oldid=22204121”