Kyynel (radio)
Kyynel oli Suomessa kehitetty kevyt sähkötyspartioradio. Sen pohjana oli 15 kilon painoinen saksalainen radio, jossa oli vain sähkötysmahdollisuus, mutta ei vastaanottoa. Käskyt ja tiedotukset piti sen vuoksi lähettää kaukopartioille aluksi Suomen yleisradion ohjelmissa peitesanomina ja vastaanottaa Töpö-taskuradioilla. Syksyyn 1941 mennessä Kyynel oli kehitetty vain 5 kiloa painavaksi.[1]
Kyynel-radiota käyttivät aluksi jatkosodan aikana kaukopartiomiehet yhteydenottoihin Päämajaan. Myöhemmässä vaiheessa jatkosotaa Kyynel-radiota käyttivät myös divisioonatason esikunnat viestien välitykseen. Elektroniputkiradiot, myös Kyynelen, korvasivat myöhemmin transistoriradiot, kuten LV 661 eli Sipi, alkuperäisen merkinnän mukaan VR 17, jota alettiin valmistaa Televalla 1960.
Kokonaisuudessaan eri kehitysversioita Kyynel-radiosta oli 12, joista vain kahdeksan viimeistä oli aktiivisessa palveluskäytössä. Ensimmäiset radiot viritettiin ennen kaukopartioon lähtöä jo valmiiksi tietylle taajuudelle, jota käytettiin sitten koko retken ajan. Kehityksen myötä käytettävissä oleva taajuusalue laajeni ja radioon tuli erillinen virtanappi, jolloin akkua ei ollut pakko pitää irrallaan, kun radiota ei käytetty. Radion pahin puute oli paristojen nopea kuluminen. Retkillä sen sisään asennettiin räjähdyspanos, koska sen pelättiin joutuvan vihollisen käsiin.[1]
Kyynelen nimen synnystä on olemassa kaksi eri versiota. Toisen mukaan se viittaa ”korpikuusen kyyneleeseen”. Kaukopartiomiehet lähettivät sanomiaan korpikuusten suojassa aivan kuin laittoman pontikan keittäjät. Toisen version mukaan nimi tulee radiolle ominaisesta uikuttavasta sähkötysäänestä.[2] Erkki Palen mukaan nimen keksijä oli Matti Wihuri ja nimi syntyi, kun radiota vasta suunniteltiin ylimääräisten harjoitusten aikana syksyllä 1939.[3]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyynelen kehitys alkoi vuonna 1937 kapteeni Osmo Töyrylän johdolla. Kehitystyötä varten perustettiin diplomi-insinööri, reservin kapteeni Holger Jalanderin johtama työryhmä. Ryhmän jäsenet olivat pääosin radioamatöörejä, jotka tunsivat tekniikkaa ja olivat tottuneet heikkojen radiosignaalien vastaanottamiseen erilaisissa olosuhteissa. Radiotiedustelun perustajan majuri Reino Hallamaan apulainen majuri Ragnar Lautkari, joka rakensi vanhoista busseista radio- ja peilausautoja, rakensi myös Kyynel-radion ensimmäisen version.[1]
Ensimmäiset kurssit sähkötysradion käyttöön aloitettiin joulukuussa 1939 Tuusulassa Syvärannan lottaopistolla. Talvisodan edelleen kestäessä kurssi jakautui kahteen osaan tammikuussa 1940 siten, että toinen osa kurssia siirtyi Lammille Evon metsäopistolle.
Kurssin ensimmäinen osa siirtyi Syvärannan lottaopistolta Tuusulan Tuomalan koululle. Toista kurssia, OMP2:a, joka alkoi 11. tammikuuta 1940 johti Evolla sotilasvirkamies Vilho Lotsari. Muina opettajina olivat luutnantti Heino, vääpeli Ahonen, teknikko Leino ja entinen laivaradiosähköttäjä. OMP2:lla 61 kurssilaisesta hankki riittävän sähkötystaidon ja läpäisi kurssin hieman runsas kolmasosa, 21 henkilöä. Toukokuussa 1940 välirauhan aikana Evon metsäopiston ja entisen Syvärannan, Tuomalan koulun, kurssiosastot yhdistettiin Järvenpään Luther-opistolla toimivaksi kurssiosastoksi. Järvenpäästä opetus siirrettiin Säämingin Rauhalinnaan ja Säämingin emäntäopistolle. Päämajan radiopataljoonan ensimmäinen komppania majoittui Rauhalinnaan päällikkönään R. Sopanen. Kesällä 1941 ensimmäinen komppania purki yleisviitosten salauksen. Marraskuussa 1941 Säämingistä siirrettiin viestien avaus- ja kuuntelutoiminta Sortavalan Vaalijalaan, joten Rauhanlinna jäi pelkäksi radiotiedustelun opetuspaikaksi.
Kyynelen ensimmäinen koelähetys suoritettiin 28. kesäkuuta 1940. Keväällä 1941 aloitettiin ensimmäisen varsinaisen tuotantomallin, M4:n, valmistus. Koska se oli pelkkä lähetin, radiovarustusta täydentämään kehitettiin kaksiputkinen suora vastaanotin ”Töpö”. Vastaanotin oli kiinteästi viritetty Lahden pitkäaaltoaseman taajuudelle 166 kilohertsiä (1 807 metriä). Kaukopartiomiehet kuuntelivat Lahden lähetyksiä määrättyinä aikoina ja saivat yleisradio-ohjelman lomassa lähetettyjen tiedotusten avulla selville sanomansa perillemenon sekä koodattuja toimintaohjeita. Seuraava vastaanotinmalli M7, joka toimi taajuusalueella 3 500–6 000 kHz, otettiin käyttöön vuonna 1941.
Viimeinen tuotantomalli oli M12, jonka kanssa käytettiin M7-vastaanotinta. Sitä aiemmissa versioissa Kyynel M10, M10X, M11, M11X oli ollut sekä lähetin että vastaanotin.[4][5]
Sodan loppuvaiheessa syyskuussa 1944 Suomen radiotiedustelu siirtyi Ruotsiin Operaatio Stella Polariksen myötä. Ruotsissa sijainneessa radiotehtaassa valmistettiin 75 kappaletta Kyynelen M10X-mallia. Noin sata radiota myytiin Ruotsin armeijalle ja osa niistä rakennettiin Ruotsissa Stella Polariksen henkilökunnan voimin.[6] Palveluskäytössä Kyynel oli vielä 1950-luvulla.[2][4]
Näytteillä olevat Kyynel-radiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyynel-radio on nähtävissä 28. helmikuuta 2017 peruskorjauksen jälkeen uudelleen avatussa Lahden kaupunginmuseon radio- ja televisiomuseo Mastolassa perusnäyttelyn alakerrassa.[7]
Radiolähetin M4
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kyynel-malli | museo | muuta |
| M4 | Kouvolan Koti- ja Radiomuseo | putkiradiomuseon sotilasradiomuseo |
| M4 | Mastola | vakionäyttelyssä alakerrassa |
| M4 | Museo Militaria | |
| M4 | Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [8] | RAPM30155 kuva http://arjenhistoria.fi :ssä [9] |
| M4 | Sotamuseo |
Kouvolan miljöö- ja radiomuseon Töpö-yleisradiovastaanottimen näköiskopio. Alkuperäinen Töpö on Utin varuskunnassa Kouvolassa Erillispataljoona 4:n perinnehuoneessa. Koska M4 ei ollut lähetin-vastaanotin, vaan pelkkä radiolähetin, kaukopartioille vastattiin Lahden suuraseman kautta peitekielisesti. Lahdesta lähetettävien yleisradiolähetysten vastaanottimeksi kehitettiin Töpö.
M5
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kyynel-malli | museo | muuta |
| M5 | Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [8] | |
| M5 | Sotamuseo | [10] |
Radiovastaanotin M7
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Radiovastaanotin M7 korvasi Lahden suuraseman käytön yleisradiovastaanotin Töpöllä paluukanavana. M7 ei ollut yleisradiovastaanotin, vaan sähkötysradiovastaanotin, jolloin yleisradion peitekielisten viestien käytöstä saatettiin Töpö-yleisradiovastaanottimen kanssa luopua. Koska M7 oli pelkkä vastaanotin, käytettiin sähkötysradiolähettimenä M4:a parina M4/M7.
| Kyynel-malli | museo | muuta |
| M7 | Mastola | OH3R:llä vitriinissä, 1943 |
| M7 | Museo Militaria | |
| M7 | Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [8] | RAPM30155 kuva http://arjenhistoria.fi :ssä [9] |
| M7 | Sotamuseo | |
| M7 | Vakoilumuseo | [10] |
Radiolähetin-vastaanotin M10 ja ruotsalaisvalmisteinen radiolähetin-vastaanotin M10X
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kyynel-malli | museo | muuta |
| M10 | Crypto Museum | Stella Polaris -operaation radiolähetin-vastaanotin |
| M10 | Försvarets Radioanstalts museum | Stella Polaris |
| M10 | Göteborg Radiomuseet | Stella Polaris |
| M10 | Jalkaväkimuseo | |
| M10 | Lylyn Viestivarikon museo | |
| M10 | Museo Militaria | |
| M10 | Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [8] | |
| M10 | Sotamuseo | |
| M10 | Virolahden bunkkerimuseo | [10] |
M10, M11 ja M12 olivat lähetin-vastaanottimia, joten enää ei tarvittu kahta erillistä radiolaitetta niin kuin sähkötysradiolähetin M4 / yleisradiovataanotin Töpö tai sähkötysradiolähetin M4 / sähkötysradiovastaanotin M7.
Radiolähetin-vastaanotin M11
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kyynel-malli | museo | muuta |
| M11 | Erillinen pataljoona 4:n perinnetilat Utin jääkärirykmentissä Kouvolassa [11] | |
| M11 | Hotelli Herttua | |
| M11 | Jalkaväkimuseo | |
| M11 | Kouvolan Miljöö- ja Radiomuseo | putkiradiomuseon sotilasradiomuseo |
| M11 | Lylyn Viestivarikon museo | |
| M11 | Museo Militaria | |
| M11 | Sotamuseo | [10] |
Radiolähetin-vastaanotin M12
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kyynel-malli | museo | muuta |
| M12 | Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo [8] | |
| M12 | Museo Militaria | [10] |
Näyttelyt ja radioamatööritoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyyneltä käytetään myös radioamatööritoiminnassa. Se on /SA -tyyppinen radio perinneradiotapahtumissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pale, Erkki, (toim. Reijo Ahtokari): Suomen radiotiedustelu 1927-1944. omakustanne (Reijo Ahtokari ym.), painopaikka Hakapaino, Helsinki, 1978. ISBN 952-90-9437-X
- Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa. LOVE KIRJAT, 1982. ISBN 951-835-057-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 239. LOVE KIRJAT, 1982.
- ↑ a b Robert Brantberg: Luutnantti Mikko Pöllä (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pale 1978, 152
- ↑ a b http://personal.inet.fi/koti/antero.tanninen/kyynel.html (Arkistoitu – Internet Archive) (luettu 1.4.2007)
- ↑ http://personal.inet.fi/koti/antero.tanninen/Radiotaulukko.htm#Kyynel M12 (Arkistoitu – Internet Archive) (luettu 1.4.2007)
- ↑ Pale, Erkki 1994. Totuus Stella Polariksesta, s. 73-74.
- ↑ Mastolan perusnäyttely 4. maaliskuuta 2017
- ↑ a b c d e Esa Salldén 201703231327EET
- ↑ a b http://arjenhistoria.fi/actions/objectinfo.php?id=1326184&from=searchext&image_id=1335978&viewimg=1&prms=q=Kyynel&option=com_ekuvasearch&view=ekuvasearch&Itemid=1
- ↑ a b c d e http://putkiradiomuseo.fi/sotaradiot/kyynel.htm
- ↑ http://ilmakilta.info/erp4.php
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kyynel Wikimedia Commonsissa
- Kaukopartiomiesten kyynel (Arkistoitu – Internet Archive)
- Luutnantti Mikko Pöllä, sitkeä radisti ja sissijohtaja (Arkistoitu – Internet Archive)
- Guerilla patrol radio ”Kyynel” (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://oh3abn.net/sivut/kyynel