Kyyhkyrääkät
| Kyyhkyrääkät | |
|---|---|
 Arokyyhkyrääkkä (Monias benschi) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kyyhkyrääkkälinnut Mesitornithiformes |
| Heimo: |
Kyyhkyrääkät Mesitornithidae Wetmore, 1960 |
| Synonyymit | |
|
|
 Kyyhkyrääkkien levinneisyys. Ruskokyyhkyrääkän levinneisyys on ruskealla, kirjokyyhkyrääkän vihreällä ja arokyyhkyrääkän sinisellä. |
|
| Suvut [2] | |
|
|
| Katso myös | |
Kyyhkyrääkät[2] eli aiemmalta nimeltään kyyhkykurjet[3] (Mesitornithidae) on omaan kyyhkyrääkkälintujen lahkoon kuuluva lintuheimo, johon kuuluu kaksi sukua ja kolme lajia. Heimon lajeja tavataan vain Madagaskarissa. Ne ovat suunnilleen rastaan kokoisia 25–36 sentin pituisia maalintuja, joiden väritys vaihtelee harmaanruskeasta punertavaan tai oliivinvihreään. Vatsapuoli on aina vaaleampi. Kirjo- ja arokyyhkyrääkällä on rinnassa myös tummia täpliä. Kyyhkyrääkät ovat huonoja lentäjiä ja liikkuvat mieluiten maassa. Ravinto koostuu lähinnä hyönteisistä, mutta niille kelpaavat myös siemenet ja hedelmät.
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyyhkyrääkät luokitellaan omaan kyyhkyrääkkälintujen lahkoon, johon ei kuulu muita heimoja. Heimo jaetaan kahteen sukuun ja kolmeen lajiin. Kyyhkyrääkkiin (Mesitornis) kuuluvat kirjokyyhkyrääkkä ja ruskokyyhkyrääkkä. Arokyyhkyrääkkä puolestaan muodostaa yksin suvun Monias.[2]
Kyyhkyrääkkien luokittelu on hankalaa. Ryhmää on yritetty yhdistää eri aikoina kyyhkyihin, rantakanoihin, kanalintuihin ja jopa koskikaroihin.[4] Ennen omaan lahkoonsa luokittelemistaan, kyyhkyrääkät kuuluivat kurkilintuihin, joista ne eroavat kuitenkin sekä fylogenetiikan että morfologian perusteella.[5]
Fossiileja ei ole löydetty, mutta heimoa pidetään vanhana.[4][6] Kyyhkyrääkkiä pidetään jäänteinä muinoin huomattavasti laajemmalle levinneestä lintuheimosta.[7]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyyhkyrääkkälajien pituus vaihtelee 25–36 sentin välillä.[3] Ne ovat suunnilleen rastaan kokoisia.[8] Höyhenpeitteen väri vaihtelee harmaanruskeasta punertavaan ja oliivinvihreään.[6] Vatsapuoli on vaaleampi.[8] Sukupuolet ovat samannäköiset kaikilla muilla lajeilla paitsi arokyyhkyrääkillä. Ruskokyykyrääkät ovat pään ja selkäpuolen kohdalta pääosin tummanruskeita, vatsapuolelta vaaleampia tai pinkinruskeita. Kahden muun lajin väritys vaihtelee selkäpuolelta harmaanruskeasta kastanjanruskeaan. Kummankin höyhenpuvussa on myös valkoisia alueita, jotka ulottuvat naaman alaosista rintaan ja vatsaan. Nämä valkoiset kohdat ovat tummien täplien kirjomia. Arokyyhkyrääkkänaaraiden vatsapuoli on vaaleampi tai ruskeankeltaisempi kuin koirailla. Aro- ja kirjokyyhkyrääkillä on myös selvästi erottuvat naamajuovat. Kaikilla lajeilla on silmän takana valkoinen viiru.[7]
Kyyhkyrääkiltä puuttuu hankaluu ja rintalastan harja on vain nuorilla linnuilla. Tämän vuoksi kyyhkyrääkät ovat käytännössä lentokyvyttömiä,[3] vahvoista rintalihaksistaan huolimatta. Siivet ovat lyhyet ja pyöreähköt. Heimon erikoispiirre ovat viisi sulkaparia, joiden tuottama höyhenpöly tekee höyhenpuvun vesitiiviiksi.[6] Arokyyhkyrääkän nokka on alaspäin käyrä, kyyhkyrääkkien suvun lajeilla nokka on suora[8] ja lyhyempi. Pyrstö on pitkä ja pyöristynyt, jalat vankat ja suhteellisen pitkät.[9][7]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyyhkyrääkkien levinneisyys rajoittuu Intian valtameressä sijaitsevalle Madagaskarin saarelle. Kirjokyyhkyrääkkä elää kuivametsissä, ruskokyyhkyrääkkä ikivihreissä sademetsissä ja arokyyhkyrääkkä kuivissa pensaikoissa.[8] Ruskokyyhkyrääkät voivat lisääntymiskauden ulkopuolella vaihtaa elinpiiriään, mutta muutoin kaikki kyyhkyrääkät ovat paikkalintuja pysytellen lähes aina samalla alueella.[7] Heimo on uhanalainen, sillä kaikki kolme lajia luokitellaan vaarantuneeksi. Uhanalaisuuden syynä ovat suppea levinneisyys ja metsien hakkuista johtuva elinympäristöjen väheneminen.[8][7]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyyhkyrääkät ovat arkoja lintuja, jotka liikkuvat pieninä perheryhminä. Ne liikkuvat pääosin maassa ja kävelevät nopeilla, kyyhkymäisillä askelilla, keinuttaen samalla päätään ja pyrstöään.[7] Heimon lajit ovat myös hyviä juoksijoita. Niiden lennot ovat pääosin lyhyitä pyrähdyksiä lepo-oksalle. Pelästytettynä ne voivat myös pyrähtää matalalle oksalle.[8] Tämä koskee ainakin arokyyhkyrääkkää. Kyyhkyrääkät juoksevat mieluummin vaaraa pakoon kuin lähtevät lentoon. Tosin arokyyhkyrääkällä on tapana lentää matalalle oksalle, jossa se jähmettyy puolustusasentoon pitäen pään alhaalla ja pyrstön ylös kohotettuna.[7]
Kaikki kyyhkyrääkät ovat hyvin äänekkäitä. Niiden laulua kuulee etenkin varhaisaamulla. Laulu koostuu toistuvista viheltelevistä fraaseista tai käheää hykertelyä muistuttavista äänistä. Näitä lauluääniä saattavat seurata myös lyhyet liverrykset. Kirjokyyhkyrääkät voivat laulaa myös duetossa. Kyyhkyrääkkien äänivalikoimaan kuluvat myös sihinä ja napsahdusäänet, joita ne päästävät tavallisesti häirittyinä ja pelästytettyinä.[7]
Kyyhkyrääkät etsivät ruokansa maasta, tonkimalla lehtikariketta ja muuta lahoavaa kasvisainesta. Ravinto koostuu pääasiassa hyönteisistä ja niiden toukista, mutta myös siemenistä, marjoista ja pienistä hedelmistä.[7][3]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pesintäkausi on sadekaudella loka-joulukuussa.[10] Kaikki lajit rakentavat risuista, oksista ja kaarnansuikaleista alkeellisen, kuppimaisen pesän pensaaseen tai puuntaimeen[6][7] 1–2 metrin korkeuteen maanpinnasta.[8] Pesän läpimitta on noin 25 senttiä. Siinä on yhteen punotuista varvuista tehty alusta, jonka reunoja vahvistavat tukevammat oksat ja pehmikkeenä on vain hieman sammalia ja lehtiä.[10] Emolinnut pääsevät pesään kiipeämällä kasvin vartta tai oksaa pitkin. Poikueessa 1–3, yleensä vain yksi kookas ja pitkulainen muna, jossa on ruskeita täpliä valkoisella pohjalla.[8][6] Arokyyhkyrääkkänaaraalla on useita kumppaneita, jotka rakentavat pesän ja hautovat munat sen puolesta. Tapa on ainutlaatuinen kurkilintujen joukossa.[6] Toisinaan taas yhden koiraan haudottava on kahden eri naaraan munat.[8] Kirjo- ruskokyyhkyrääkkien keskuudessa naaras hoitaa yksin hautomisen,[6] mutta hoitaa poikasia yhdessä koiraan kanssa. Poikaset seuraavat jatkuvasti emojen kintereillä.[3] Vastakuoriutuneet kyyhkyrääkät ovat ruskean tai mustan untuvan peittämiä ja jättävät pesän heti kuoriutumisen jälkeen.[10] Poikaset voivat pysyä emolintujen seurassa jopa vuoden.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Mesitornithidae (TSN 690732) itis.gov. Viitattu 27.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet 2018. BirdLife Suomi. Arkistoitu 8.2.2018. Viitattu 16.2.2018.
- ↑ a b c d e (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 355. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1
- ↑ a b Mesites Mesitornithidae Don Robertson creagrus.home.montereybay.com. Viitattu 27.10. 2010.
- ↑ Miller, Eric R. & Fowler, Murray: Fowler’s Zoo and Wild Animal Medicine, s. 155. St. Louis, Missouri: Elsevier, 2015. ISBN 978-1-4557-7397-8 Google-kirjat (viitattu 16.2.2018).
- ↑ a b c d e f g Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 6: Linnut, s. 41. Weilin Göös, 1993. ISBN 951-35-4686-1
- ↑ a b c d e f g h i j k Tim Harris (toim.): National Geographic Complete Birds of the World, s. 82. National Geographic, 2009. ISBN 978-1-4262-0403-6
- ↑ a b c d e f g h i (toim.) Perrins, Christopher: The encyclopedia of Birds, s. 219. Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-956800-0
- ↑ Mesites (Mesitornithidae) the Internet Bird Collection The Internet Bird Collection. Viitattu 27.10. 2010.
- ↑ a b c (toim.) Aula, Kimmo ; Kangasniemi, Kaija ; Bergström, Irina: Kodin suuri eläinkirja 4 : Kirv-La, s. 290. Weilin Göös, 1979. ISBN 951-35-1707-1