Kyrönjoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyrönjoki
Kyro älv
Kesäinen Kyrönjoki Ylistarossa
Kesäinen Kyrönjoki Ylistarossa
Alkulähde Jalasjoen ja Kauhajoen yhtymä, Kurikka
Laskupaikka Koivulahti, Vassorfjärden, Perämeri
63°11′07″N, 21°58′26″E
Maat Suomi
Pituus 80–200 km
Virtaama 44,6 [1] m³/s
Valuma-alue 4922,97 [2] km²
Kartta
Kyrönjoki

Kyrönjoki (ruots. Kyro älv) on Etelä-Pohjanmaalla Kyrönjoen vesistöalueen laskujoki. Sen suurin pituus on eri laskutapojen mukaan 80–200 kilometriä. Kolmasosa joen valuma-alueesta on peltoa, viidesosa suota ja kaksi viidesosaa metsää. Kyrönjoen valuma-alueeseen kuuluu nykyisten käsitysten mukaan osittain tai kokonaan monia kuntia, joista suurimmat ovat Vaasa, Isokyrö, Seinäjoki, Ilmajoki, Kurikka ja Kauhajoki. Suurimmissa kunnissa asuu yhteensä noin satatuhatta ihmistä. Vaasan kaupunki ottaa raakavetensä Kyrönjoesta. Lisäksi joen vesistöalueella on muutamia vesivoimalaitoksia.[3]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyrönjoella on kolme suurta latvahaaraa, Seinäjoki, Jalasjoki ja Kauhajoki. Kyrönjoen pääuoma alkaa nykykäsitysten mukaan Kauha- ja Jalasjoen yhtymäkohdasta Kurikasta, ja virtaa Ilmajoen, Seinäjoen, Isonkyrön, Vaasan ja Mustasaaren kautta Perämeren Vassorinlahteen Mustasaaren Koivulahden pohjoispuolella.

Kyrönjoen vesistöalue on pääosin metsää, peltoa ja suota. Peltovaltaisia valuma-alueita on alavilla jokilaaksojen alueilla, kuten Ilmajoella. Jokiuomasta kauempana on moreenipohjaista metsää. Kyrönjoen vedenjakaja-alueet ovat soisia. Soiden raivaus sekä soiden ja metsien ojitukset ovat äärevöittäneet Kyrönjoen virtaamavaihteluita, sillä vesi ei viivy ojitetuilla alueilla. Kesäisin kuivana aikana veden virtaama on pieni ja veden viipymä on pitkä. Tuona aikana veden ravinteet aiheuttavat voimakasta rehevöitymistä.

Kyrönjoen alue on loivapiirteinen topografialtaan. Alueella on paljon Itämeren litorinavaiheen aikana kehittynyttä hapanta alunamaata. Litorinameren aikana merenpohjalle sedimentoitunut savi sisältää paljon merivedestä peräisin olevia sulfideja. Kun sulfidi esimerkiksi pohjavesipinnan laskiessa hapettuu rikkihapoksi, se muodostaa helposti veteen liukenevia happamia suoloja. Happamuus on yksi Kyrönjoen leimallisia piirteitä, se aiheuttaa kalakuolemia ja on erityisen haitallista mädille ja kalanpoikasille.lähde?

Tulvasuojelun ja vesivoiman takia on Kyrönjoen vesistöalueen yhteyteen rakennettu Liikapuron, Pitkämön, Kalajärven ja Kyrkösjärven tekojärvet, Orisbergin Kotilammi[4] sekä Malkakosken tekokoski.[5]

Kansallismaisema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyrönjoen viljelylakeudet on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, ja ne kuuluvat Suomen valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Kyrönjokilaakson kulttuurimaisema ilmentää edustavasti Pohjanmaan viljelylakeuksien tunnusomaisia piirteitä. Kyrönjokivarteen sijoittuu perinteisiä viljelylakeuksia, kylänäkymiä, perinnebiotooppeja sekä hyvin säilyneitä kaksifooninkisia pohjalaistaloja ja valtakunnallisesti merkittäviä kirkkoympäristöjä Isojoella, Vähässäkyrössä ja Ylistarossa. [6]

Kalasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyrönjoen kalasto on melko rikasta. Varsinkin suistoalueella esiintyy noin 60 kalalajia, joista suuri osa on merikaloja. Kyrönjoen suisto toimii yhtenä koko Merenkurkun alueen tärkeimmistä kalojen kutu- ja poikastuotantoalueista. Ajoittaisella happamuudella on siis merkittävä vaikutus koko Merenkurkun kalakantojen kehitykseen. Kyrönjoen kalakantoja hoidetaan istutuksilla. Jokeen on istutettu muun muassa lohta, taimenta, siikaa ja harjusta.[7]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hyvärinen, Veli & Gurer, Ibrahim: Virtaama-aineiston tilastoanalyysi. (Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 15) Helsinki: Vesihallitus, 1976. ISBN 951-46-2038-0 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 11.2.2023).
  2. ↑ Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4
  3. ↑ Kyrönjoen vesistöalue (42) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 9.2.2023.
  4. ↑ Anna-Maria Koivisto, Anna Bonde & Jukka Aroviita: Kyrönjoen tekojärvien tila ja kehitys Länsi-Suomen ympäristökeskus. 2005. Viitattu 30.3.2018.
  5. ↑ Lensu ja muut.: Kyrönjoen vesistötyöt : Koskien pohjaeläimistön velvoitetarkkailu vuonna 2014 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Viitattu 30.3.2018.
  6. ↑ Etelä-Pohjanmaa. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. VAMA2021. s. 38-41. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2021.
  7. ↑ Eeva Ranta: Kyröjoen kalastosta helda.helsinki.fi. 1985. Viitattu 30.3.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaasan luonto
Järvet
Saaret
Vesialueet
Virtavedet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kyrönjoki&oldid=22789846”