Kuukkeli

Kuukkeli
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Suomessa:
Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Varpuslinnut Passeriformes
Heimo:	Varikset Corvidae
Suku:	Kuukkelit Perisoreus
Laji:	infaustus
Kaksiosainen nimi
Perisoreus infaustus (Linnaeus, 1758)
Katso myös
Kuukkeli Wikispeciesissä   Kuukkeli Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Kuukkeli (Perisoreus infaustus) on varisten heimoon kuuluva lintulaji. Se on pienin Suomessa elävä varislintu.

Koko ja ulkonäkö

Kuukkelin pituus on noin 27–30 cm, siipien kärkiväli on runsaat 40 cm ja sen paino on 74–98 grammaa. Koiras on naarasta kookkaampi. Suomessa esiintyvistä varislinnuista kuukkeli on pienin. Nokka ja koivet ovat mustat. Selkäpuoli on ruskeanharmaa, pyrstö kirkkaan oranssi ja rintapuoli hieman vaaleampaa oranssia. Pää on ruskea. Nuoret linnut eivät poikkea emoistaan kokonsa tai värityksensä suhteen. Rengastusta varten kiinni otetuista linnuista erottelu nuoriin ja vanhoihin onnistuu ulomman pyrstösulan muodon perusteella.

Levinneisyys

Kuukkelia esiintyy Euroopan ja Aasian pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Skandinaviasta Venäjälle, Mongoliaan ja Kiinaan saakka. Suomessa kuukkelia tavataan erityisesti Metsä-Lapissa ja Peräpohjolassa, mutta sitä esiintyy itärajalla eteläistä Suomea myöten. Torniosta Kajaanin eteläpuolitse Lieksaan kulkevan linjan eteläpuolella esiintyminen on osittain eristynyttä, pohjoispuolella vielä yhtenäistä. Suomen pesimäkanta oli 1990-luvun lopulla 30 000–50 000 paria. Ruotsin kanta on 50 000–200 000 paria. Lajin kannat ovat edelleen taantuneet 2000-luvulla, parimäärän arvio vuonna 2017 on 30 000 paria.

Elinympäristö

Kuukkeli viihtyy soisessa ja hidaskasvuisessa korpikuusikossa, jossa puiden oksat ovat naavojen ja luppojen peitossa. Pesimäajan ulkopuolella kuukkeli liikkuu kaikenlaisissa metsissä, myös nuorissa männiköissä. Isoja aukeita laji välttelee. Useimmat asuinpaikat ovat kaukana ihmisasutuksesta. Kuukkeli on paikkalintu. Kuukkeliperheen reviiri on 1–2 neliökilometrin kokoinen. Nuori yksilö päätyy synnyinpesästään yleisimmin 2–3 kilometrin päähän. Yli 10 kilometrin siirtymä on jo hyvin harvinaista. Pariuduttuaan se pysyy yleensä samalla reviirillä loppuun asti. Lapissa kevättalvisin vanhatkin linnut saattavat kerääntyä hyville ruokintapaikoille useiden kilometrien päästä.

Lisääntyminen

Kuukkelit ovat soitimella maaliskuussa. Naaras rakentaa samaan aikaan parissa viikossa pesän yleensä kuuseen noin viiden metrin korkeudella maasta olevalle oksalle aivan rungon viereen. Pesä on halkaisijaltaan noin 25 cm ja koostuu kuusenoksista, jotka on punottu yhteen naavajäkälällä. Sisällä on pehmusteena naavaa, heinää, riekon ja metson höyheniä sekä poronkarvoja. Höyheniä kuukkeli keräilee pitkin vuotta ja kätkee niitä samoihin puunlatvoihin kuin ruokaansakin, jotta pesään on keväällä tarpeeksi rakennusainetta.

Kuukkeli munii 3–4 munaa yhden kerrallaan noin vuorokauden välein huhtikuun puolessavälissä tai viimeistään toukokuun alussa. Naaraan hautoessa koiras tuo sille kerran vuorokaudessa ruokaa. Haudonta kestää kolme viikkoa ja poikaset syntyvät kaljuina ilman höyhenpeitettä. Alussa ruokinnasta vastaa yksin koiras, mutta noin viikon päästä myös naaras poistuu pesästä ravinnonhakuun tyhjentämään ruokakätköjään. Poikaset jättävät pesän pariviikkoisina, mutta pysyvät vanhempiensa seurassa kesä-heinäkuulle saakka. Sen jälkeen vain yksi tai kaksi poikasta saa luvan seurata ryhmää, loput häädetään pois. Mukaan hyväksytyt poikaset voivat kulkea ryhmässä jopa lähes kaksi vuotta, 1- tai 2-vuotiaana tapahtuvaan pariutumiseensa asti. Joskus kuukkelit adoptoivat "ylijäämäpoikasia". Vanhan linnun kuollessa jäljelle jäänyt emolintu pariutuu usein adoptiopoikasen kanssa. Tämä auttaa torjumaan sisäsiittoisuutta.

Kuukkeli voi elää yli 15-vuotiaaksi. Vanhin suomalainen rengastettu yksilö on ollut 15 ja puoli vuotta vanha. Tämän iän saavutti Kolarin Kesänkijärvellä elänyt koiraslintu marraskuussa v. 2022. Se oli syntynyt Yllästunturin Varkaankurussa toukokuussa v.2007. Lintu on samalla vanhin eurooppalainen kuukkeli.

Kuukkeli on napannut leipäpalan.

Ravinto

Kuukkelin ravinnoksi kelpaavat kaikenlaiset marjat, siemenet, sienet, hyönteiset ja niiden toukat, riistaeläinten haaskat, muiden lintulajien poikaset ja retkeilijöiden tarjoamat makupalat. Kuukkeli kerää koko lumettoman ajan talvivarastoja ja kätkee ruokapaloja kaarnankoloihin ja oksien naavatuppoihin.

Kuukkeli kulttuurissa

Kuukkelia pidetään yleisesti metsämiehen ”kaverina”. Se onkin tunnettu siitä, että se ilmaantuu varsin nopeasti nuotiopaikoille kerjäämään ruoantähteitä. Yleinen uskomus on, että kuukkeli on onnenlintu ja sen tappaneen ihmisen metsästysonni katoaa lopullisesti. Suomalaisessa muinaisuskossa kuukkelia kutsuttiin myös ”sielunlinnuksi” ja uskottiin, että metsämiehen henki siirtyy kuukkeliin hänen kuoltuaan.

Kuukkeli on Kainuun ja Koillismaan maakuntalintu. Kuukkeli oli BirdLife Suomen Vuoden laji 2007. Lajin esiintyminen Suomessa pyrittiin kartoittamaan mahdollisimman tarkasti.

Kirjallisuutta

• Hannu Siitonen: Kuukkeli – sielunlintu. Otava, 2003. ISBN 951-1-19086-5
• Hannu Hautala, Teuvo Suominen: Kuukkeli. Otava, 1993. ISBN 951-1-12521-4
• Pekka Peltoniemi: Ylläksen kuukkelitutkimus.blogspot.fi
• Rainer Mäkelä 2006. Pirkanmaan ja lähialueiden kuukkelit (Arkistoitu – Internet Archive).

Aiheesta muualla

• Kuukkeli kiikarissa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen luonnonsuojeluliitto
• Kemppainen, Jouko & Kemppainen, Olavi 1991: Kuukkelin esiintymisestä Etelä-Suomessa 1960–1990. – Lintumies 1.1991 s. 20–29. LYL.
• Pihlajaniemi, Mari 2006: Kuukkeli Etelä-Suomessa. – Metsähallitus. Tampere. ISBN 952-446-519-1
• LuontoPortti: Kuukkeli (Perisoreus infaustus)
• ITIS: Perisoreus infaustus (englanniksi)
• Lähikuvaa laskeutuvasta kuukkelista