Juhani Suomi
Juhani Martti Kalervo Suomi (s. 15. helmikuuta 1943 Helsinki)[1] on suomalainen ulkoasiainneuvos sekä historiantutkija, joka tunnetaan erityisesti tasavallan presidentti Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen tohtori. Presidentti Martti Ahtisaari myönsi Suomelle professorin arvonimen vuonna 1997.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helsinkiläiseen työläisperheeseen syntynyt Suomi väitteli valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta poliittisen historian oppiaineesta vuonna 1973. Hänen väitöskirjansa aiheena oli talvisodan tausta.[2] Samana vuonna hän ryhtyi Suomen ulkoasiainministeriön virkamieheksi. Vuodesta 1979 Suomi oli ulkoasiainneuvos ja ministeriön neuvotteleva virkamies. Hän jäi eläkkeelle 2010. Hän harjoitti historiantutkimusta varsinaisen työnsä ohella ja toimii poliittisen historian dosenttina sekä Helsingin että Turun yliopistoissa.
Tutkimukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen historiatuotannon pääteos on massiivinen kahdeksanosainen elämäkertasarja presidentti Urho Kekkosesta. Sen ensimmäinen osa Myrrysmies julkaistiin Kekkosen kuolinvuonna 1986 ja viimeinen osa Umpeutuva latu neljätoista vuotta myöhemmin vuonna 2000. Hallitusneuvos Matti Kekkonen antoi Suomen lainata Urho Kekkosen arkiston asiakirjoja henkilökohtaiseen käyttöönsä Ulkoministeriön arkistoon elämäkertatutkimuksen tekemisen ajaksi. Tämä synnytti yleisen käsityksen, että Kekkosen perikunta olisi antanut Suomelle yksinoikeuden UKK-arkiston materiaaliin ennen 1990-luvulla tapahtunutta käyttörajoitusten poistoa ja Suomea kutsuttiin tämän vuoksi Kekkosen ”virallisen” elämäkerran kirjoittajaksi.[2] Opittuaan tulkitsemaan Kekkosen vaikeaselkoista käsialaa Suomi toimitti kommentoiden Kekkosen päiväkirjat neliosaiseksi kirjasarjaksi. Suomen jättimäistä Kekkos-kirjasarjaa on kiitetty tärkeäksi perustutkimukseksi.
Suomi on kertonut tehneensä ensimmäisen aloitteen Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittamiseksi jo vuonna 1979. Tällöin hän lähetti asiaa koskevan kirjeen silloiselle tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikölle Juhani Perttuselle, mutta on epäillyt, päätyikö kirje koskaan presidentille saakka. Vastauskirjeessään Suomelle Perttunen sanoi presidentin parhaillaan kirjoittavan omia muistelmiaan. Suomi tapasi Kekkosen muutaman kerran henkilökohtaisesti virka-asioissa, mutta elämäkerran kirjoittamisesta ei ollut koskaan puhetta. Suomen suunnitelma Kekkosen elämäkerran kirjoittamisesta tuli julkisuuteen hänen annettuaan haastattelun Helsingin Sanomille syyskuussa 1983. Tutkija Ari Uino – Sylvi Kekkosen sukulainen – kirjoitti samaan aikaan omaa Kekkos-elämäkertaansa, jonka hän oli pannut alulle jo 1970-luvun puolivälissä.[3]
Suomen Kekkos-elämäkertaa on myös kritisoitu. Jo elämäkertahankkeen julkistamisen jälkeen syksyllä 1983 professori Osmo Apunen nostatti kysymyksen Suomen pääasiallisena lähteenään käyttämän, Orimattilassa säilytettävän Kekkosen arkiston omistusoikeudesta. Seuranneessa keskustelussa kysyttiin, oliko yksityisellä arkistosäätiöllä oikeus säilyttää omissa tiloissaan valtiollisen viran hoidossa kertyneitä asiakirjoja. Elämäkerran ensimmäisen osan ilmestyttyä elokuun lopulla 1986 silloinen pääministeri Kalevi Sorsa vaati Suomea lopettamaan koko projektin, koska Kekkosen elämäkerran kirjoittaminen ”haittasi Suomen päivätyötä”. Omien sanojensa mukaan Suomi ryhtyi nostamaan Kekkosta esiin aikana, jolloin tätä pyrittiin poliittisista syistä painamaan unohduksiin.[4] Syksyllä 1992 Suomi ja Hannu Rautkallio julkaisivat kumpikin omat teoksensa, jotka käsittelivät Kekkosen ensimmäistä presidenttikautta, ja seurauksena oli Suomen ja Rautkallion julkinen yhteenotto, joka koski etenkin Kekkosen toimintaa syksyn 1961 noottikriisin yhteydessä.[5]
Kekkos-teostensa jatkoksi Suomi käsitteli Suomen poliittista ajankuvaa Kekkosta tasavallan presidenttinä seuranneen Mauno Koiviston presidenttikaudella kolmiosaisessa kirjasarjassa. Sarjan ensimmäinen osa Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981–84 ilmestyi vuonna 2005. Toinen osa Epävarmuuden vuodet. Mauno Koiviston aika 1984–1986 ilmestyi syyskuussa vuonna 2006. Epävarmuuden vuosien julkistamisen yhteydessä Suomi ilmoitti laittavansa ristiriitaisen vastaanoton saaneen kirjasarjansa ainakin toistaiseksi jäihin. Radiohaastattelussa hän piti ensimmäisen teoksen aiheuttamaa reaktiota ”tavattoman ylimitoitettuna” ja kertoi julkisuudelta piilossa tapahtuneen asiaan liittyen vielä ”paljon ikävämpiä” asioita.[6] Sarjan kolmas osa Kohti sinipunaa. Mauno Koiviston aika 1986-1987 ilmestyi vuonna 2008. Lisäksi Suomi on julkaissut laajan tutkimuksen Mannerheimin presidenttivuosista ja jo aikaisemmin suppeamman Risto Rytistä.
Suomen kirjalliseen tuotantoon kuuluu lisäksi runsaasti Suomen ulkopolitiikkaa ja sen vaikuttajahahmoja käsitteleviä pienimuotoisempia tutkimuksia sekä poliittisen kulttuurin kritiikkiä sekä nimellään että nimimerkillä.
Poliittiset mielipiteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomi kuului 1970-luvulla muutaman vuoden ajan Keskustapuolueeseen, mutta erosi siitä vuonna 1977, kun puolueen K-linja syrjäytti ”oikeistolaisuudesta” syytetyn historiantutkija Keijo Korhosen ulkoministerin paikalta. Suomi tuki vuoden 1994 presidentinvaaleissa valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi asettuneen Korhosen vaalikampanjaa ja oli tämän vaalimainosvideon lukijanäänenä.[2]
Juhani Suomi on arvostellut voimakkaasti Suomen hallitusten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa 2000-luvulla. Hänen mukaansa sotilasvarustelun lisääminen ja länsivaltojen sotilaalliseen tukeen luottaminen merkitsevät Paasikiven ja Kekkosen opetusten unohtamista.[2] Kun puolustusministeri Jyri Häkämies ja ulkoministeri Alexander Stubb kieltäytyivät nimittämästä Suomen osallistumista Afganistanin sotaan sotimiseksi, Suomi vertasi Suomen ISAF-joukkoja Suomalaiseen SS-pataljoonaan, jolla vuonna 1941 pyrittiin kaikin tavoin miellyttämään Hitleriä.[7]
Kunto Kalpa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomi kirjoitti nimimerkillä Kunto Kalpa kolumneja Keskisuomalaiseen vuosina 1985–1993, yhteensä 65 kappaletta. Niistä useat herättivät laajaa huomiota, sillä Kalpa käsitteli kirjoituksissaan kriittisesti lähinnä Suomen ulkopolitiikkaa, kuten idänsuhteita ja Länsi-Euroopan integraatiota. Juhani Suomi työskenteli tuona aikana ulkoministeriössä.
Kunto Kalvan henkilöllisyys paljastuu Lasse Kankaan kirjoittamassa Keskisuomalaisen historiikissa,[8][9] joka julkaistiin 30. marraskuuta 2007. Aiemmin Kunto Kalvaksi epäiltiin muun muassa Keijo Korhosta ja Alpo Rusia[10].
Elokuussa 2008, kansainvälisen tilanteen kiristyessä Etelä-Ossetian viiden päivän sodan seurauksena, nimimerkki palasi vielä yhdellä kolumnilla. Eläkkeelle siirtyvän päätoimittajan Erkki Laatikaisen kunniaksi tehdyssä erityisjulkaisussa ilmestyneessä kolumnissa Kalpa arvosteli rajusti Suomen Venäjä-politiikkaa. Kalvan mielestä Suomessa on nostanut päätään ”henkinen suursuomalaisuus”, jota hänen mielestään vaalii erityisen auliisti ”oma Pravdamme” eli Helsingin Sanomat.[11]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Neljäkymmentä vuotta reserviupseerien toimintaa. Otava, 1965.
- Talvisodan tausta. Neuvostoliitto Suomen ulkopolitiikassa 1937–1939. (Väitöskirja) Helsinki: Otava, 1973. ISBN 978-951-1-00251-2
- Myrrysmies. Urho Kekkonen 1936–1944. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 978-951-1-06567-8
- Vonkamies. Urho Kekkonen 1944–1950. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 978-951-1-09770-9
- Kohtalona yksinäisyys. Risto Rytin tie Suomen politiikan johtoon. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 978-951-1-10673-9
- Kuningastie. Urho Kekkonen 1950–1956. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 978-951-1-10403-2
- Kriisien aika. Urho Kekkonen 1956–1962. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 978-951-1-09189-9
- Presidentti. Urho Kekkonen 1962–1968. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 978-951-1-13065-9
- Taistelu puolueettomuudesta. Urho Kekkonen 1968–1972. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 978-951-1-13548-7
- Liennytyksen akanvirrassa. Urho Kekkonen 1972–1976. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 978-951-1-14799-2
- Umpeutuva latu. Urho Kekkonen 1976–1981. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 978-951-1-16257-5
- Vuoroin vieraissa. Suomen tasavallan presidentit matkalla ja isäntinä ennen toista maailmansotaa. Helsinki: SKS, 2002. ISBN 978-951-7-46386-7
- Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981–1984. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 978-951-1-18959-6
- Epävarmuuden vuodet. Mauno Koiviston aika 1984–1986. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20957-7
- Kohti sinipunaa. Mauno Koiviston aika 1986–1987. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21969-9
- Jaakko Valtanen, tammenlehväkenraali. Helsinki. Otava. 2008. ISBN 978-951-1-22259-0))
- Vorraaja. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-23869-0
- Lohen sukua. Urho Kekkonen. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-18620-5
- Entä tähtein tällä puolen?. Helsinki: Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-085-6
- Iz roda lososej. Moskova. 2011. ISBN 978-5777-70511-2))
- Mannerheim, viimeinen kortti? Ylipäällikkö-presidentti. Helsinki: Siltala, 2013. ISBN 978-952-234-172-3
- Toisinajattelevan tasavaltaa. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7532-0
- Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus. Helsinki: Tammi, 2016. ISBN 978-951-31-8391-2
- Suomen Tasavallan presidentit 1919--2017. Helsinki:Tammi, 2018. ISBN 978-951-31-8339-4.
- Kolmasti kuopattu. Urho Kekkosen poliittiset taisteluvuodet 1944–1956. Tampere: Vastapaino, 2020. ISBN 978-951-768-774-4
Teokset joissa toimittajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Näkökulmia Suomen turvallisuuspolitiikkaan 1980-luvulla. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 978-951-1-05937-0
- Urho Kekkonen. Vastavirtaan. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 978-951-1-07557-8
- Urho Kekkosen päiväkirjat 1. 1958–1962. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 978-951-1-15547-8
- Urho Kekkosen päiväkirjat 2. 1963–1968. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 978-951-1-18174-3
- Urho Kekkosen päiväkirjat 3. 1969–1974. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 978-951-1-18858-2
- Suomalainen diplomaatti. Muotokuvia muistista ja arkistojen kätköistä. Helsinki: SKS, 2003. ISBN 978-951-7-46536-6
- Urho Kekkosen päiväkirjat 4. 1975–1981. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 978-951-1-19251-0
- Salaisuuksien vartija. Lehtiä valtiosihteeri Matti Tuovisen päiväkirjasta 1972–1985. Turku: Turun yliopisto, 2012. ISBN 978-951-29-5104-8
Lisäksi lukuisia yhteisjulkaisuja. Sanaston asiakkuusjärjestelmässä 63 nimekettä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on : henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 885–886. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ a b c d Elias Krohn: ”Historiasta ei ole opittu mitään”, Kulttuurivihkot 4–5/2017, s. 47–49.
- ↑ Esa Seppänen: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?, s. 87–90. Jyväskylä: Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-7913-1.
- ↑ Seppänen 2009, s. 87–108.
- ↑ Seppänen 2009, s. 124.
- ↑ Radiohaastattelu: Mauno Koiviston aika 1984 – 1986 13.11.2006. Yle Radio 1. Viitattu 13.5.2008.
- ↑ Keränen, Seppo: Juhani Suomen mielestä Afganistanissa soditaan Verkkoapila. 5.8.2009. Viitattu 15.3.2010.
- ↑ Lasse Kangas: Painetun sanan elämää, 2007
- ↑ Lehto, Keijo: Juhani Suomi oli nimimerkki Kunto Kalpa Keskisuomalainen. 30.11.2007. Viitattu 15.3.2010.
- ↑ Politiikka lyhyesti Nimimerkit paljaaksi. Helsingin Sanomat, 31.1.1992. Hakutulos HS:n arkistosta. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ Lehto, Keijo: Kohunimimerkki Kalpa: Tämä tie voi viedä sotaan Keskisuomalainen. 29.8.2008. Viitattu 15.3.2010.
| ||||||||||||||||||
