Kristus (arvonimi)

Vanhin tunnettu ikoni Kristuksen Pantocrator – Pyhän Katariinan Luostari, Egypti. Sädekehä edustaa jumalallista Kristuksen Sanaa, ja kahdet eri ilmeet kummallakin puolella kasvoja korostaa Kristuksen kaksinaista luonnetta sekä jumalallisena että inhimillisenä.

Kristus (kreik. Χριστός, khristós ’voideltu’) on Jeesuksesta käytetty kunnianimi kristinuskossa. Nimi on kreikankielinen käännös heprealaisperäisestä sanasta Messias (hepr. ‏מָשַׁח‎, māšaḥ), joka sekin tarkoittaa ’voideltua’ ja joka jo ennen Jeesuksen aikaa oli vakiintunut viittamaan profeettojen lupaamaan vapahtajaan ja lunastajaan, joka toisi pelastuksen juutalaiselle kansalle ja ihmiskunnalle. Kristityt uskovat, että Jeesus on Messias, joka on ennustettu sekä heprealaisessa Raamatussa että kristillisessä Vanhassa Testamentissa. Kristus, jota Kristityt käyttävät sekä nimenä että arvonimenä, on synonyymi Jeesukselle.

Kristuksen rooli kristinuskossa sai alkunsa juutalaisuuden messias-käsitteestä. Vaikka messias-käsitykset ovat kummassakin uskonnossa samankaltaiset, suurimmaksi osaksi ne ovat selvästi erillään toisistaan johtuen välirikosta varhaisen kristinuskon ja juutalaisuuden välillä 1. vuosisadalla.

Vaikka alkuperäiset Jeesuksen seuraajat uskoivat, että Jeesus on juutalainen messias, esimerkiksi Pietarin tunnustus, ennen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta Jeesukseen viitattiin nimityksillä "Jeesus Nasaretilainen" tai "Jeesus, Joosefin poika". He kutsuivat Jeesusta nimellä "Jeesus Kristus" (joka tarkoittaa "Jeesus Khristós", eli "Jeesus Messias" tai "Jeesus Kristus") hänen ristiinnaulitsemisensa ja ylösnousemuksensa jälkeen. Kristityt uskovat, että messiaaniset profetiat täyttyivät hänen tehtävässään, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Myös Paavalin kirjeet, Uuden testamentin varhaisimmat tekstit, viittaavat usein Jeesuksen olevan "Kristus Jeesus" tai "Kristus". Sana Kristus oli alun perin arvonimi, mutta myöhemmin siitä tuli osa nimeä "Jeesus Kristus". Sitä käytetään myös arvonimenä; myös "Kristus Jeesus", joka tarkoittaa "Messias Jeesus"; ja itsenäisesti "Kristus".^{lähde tarkemmin?}

Jeesuksen seuraajat tulivat tunnetuiksi kristittyinä (kuten Apostolien teot 11:26), koska he uskoivat Jeesuksen olevan Khristós tai Mashiach, josta profetoitiin heprealaisessa Raamatussa. Jeesus ei ollut, eikä ole, hyväksytty juutalaisuudessa juutalaisena messiaana, ja jumalallisen messiaan käsitteen juutalaisuus hylkäsi aina epäjumalanpalveluksena. Uskonnolliset juutalaiset odottavat edelleen heidän messiaansa ensimmäistä tulemista ja juutalaisen perinteen messiaanisten profetioiden toteutumista. Uskonnolliset kristityt uskovat Jeesuksen toiseen tulemiseen, ja he odottavat, että loput kristilliset messiaaniset profetiat täyttyvät. Yksi niistä profetioista, erillinen sekä juutalaisessa että kristillisessä messias-käsitteessä, on se, että Daavidin suvusta tulevasta juutalaisesta kuninkaasta, joka "voidellaan" pyhällä öljyllä, tulee kuningas Jumalan valtakuntaan maan päällä, ja hän tulee hallitsemaan juutalaista kansaa ja ihmiskuntaa messiaanisena ja tulevan maailman aikana. Muslimit hyväksyvät Jeesuksen (arab. عيسى‎, ʿĪsā) al-Masihina, islamin messiaana, ja uskovat, että hän tulee jälleen, mutta he eivät usko, että messias on jumalallinen tai Jumalan Poika.

Kristillisen teologian alue nimeltä kristologia käsittelee ensi sijassa Jeesuksen Kristuksen luonnetta ja henkilöä, kuten se on kirjattu kanonisiin evankeliumeihin ja Uuden Testamentin kirjeisiin.

Etymologia

Nimi Kristus tulee kreikan kielen sanasta Χριστός (khristós), joka tarkoittaa "voideltu ". Vanhan testamentin kreikankielisessä Septuaginta-käännöksessä heprean sana מָשִׁיחַ (Mašíaḥ), joka tarkoittaa ’voideltu’ ja josta myös johtuu nimitys Messias, käännettiin sanalla khristos (Χριστός).

Arvonimen väitetään olevan peräisin Egyptin faaraon voitelun perinteestä kruunajaisten tai avioliiton yhteydessä, jolloin öljy oli peräisin messehin, pyhän krokotiilin, rasvasta. Sama voitelurituaali voidaan jäljittää aikaisen Mesopotamian Mušḫuššuun. Egyptin muumioiden arkuista on löydetty sana krst siunauksena ja voiteluna Horukselta ja Osirikselta. Siksi sanan khristos on ajateltu olevan lainattu. Krst tarkoitti muumion preparointiprosessia balsamoimalla, puhdistamalla ja voitelemalla, ja se voi tarkoittaa voideltua, haudattua tai öljyn peitossa olevaa.

Käyttö

Kristuksen pilkka. Cavalier d'Arpino (1568-1640)

Sana Kristus (ja vastaavia kirjoitusasuja) esiintyy englannissa ja useimmissa Euroopan kielissä. Englannin puhujat käyttävät usein sanaa "Kristus", ikään kuin se olisi nimi, yksi osa nimestä "Jeesus Kristus", vaikka se oli alun perin arvonimi ("Messias"). Sen käyttö muodossa "Kristus Jeesus", korostaa sen luonnetta  arvonimenä.

Englannin kielen kirjoitustapa Christ standardoitiin 1700-luvulla, kun valistuksen hengessä tiettyjen sanojen oikeinkirjoitus muutettiin sopimaan niiden kreikkalaiseen tai latinalaiseen alkuperään. Vanhan ja Keski-englannin kirjoitustapa Crist - - lausutaan joko /iː/, joka on säilynyt kirkonnimissä, kuten St Katherine Cree, tai lyhyt /ɪ/, joka on säilynyt modernissa sanan "Christmas" ääntämisessä. Kirjoitustapa "Christ" on vahvistettu 1300-luvulta lähtien.

Modernissa ja antiikin käytössä, jopa sekulaarissa terminologiassa, "Kristus" viittaa yleensä Jeesukseen, perustuen vuosisatoja vanhaan perinteeseen tällaisessa käytännössä.  Apostoliselta ajalta lähtien, englannin kielessä

[...] määräisen artikkelin käyttö sanan Kristus edellä ja sen asteittainen kehitys oikeaksi nimeksi osoittaa, että kristityt samaistivat nimen haltijan juutalaisille luvatuksi Messiaaksi.

Tausta ja Uuden Testamentin viitteet

Markuksen evankeliumin ensimmäinen sivu, Sargis Pitsak (1300-luvulla): "Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku."

Jeesuksen aikaan ei ollut yhtä muotoa Toisen temppelin juutalaisuudessa, ja oli merkittäviä poliittisia, sosiaalisia ja uskonnollisia eroja eri Juutalaisten ryhmien välillä. Kuitenkin juutalaiset olivat vuosisatojen ajan käyttäneet termiä moshiach (’voideltu’) viittaamaan heidän odotettuun vapauttajaansa. Juutalaiset pitivät suurta määrää Vanhan Testamentin kohtia messiaanisina, paljon enemmän kuin kristityt yleisesti pitävät messiaanisina, ja eri ryhmien juutalaiset antoivat niille eriasteisia merkityksiä.

Kreikan sana messias ilmestyy vain kahdesti Septuaginta-käännöksessä koskien luvattua prinssiä (Daniel 9:26; Psalmi 2:2). Tämä nimitys oli käytössä, kun nimeä etsittiin luvatulle, josta tulisi kerran Kuningas ja Vapahtaja. Uusi testamentti toteaa, että kauan odotettu messias oli tullut ja kuvaa tätä vapahtajaa "Kristuksena". Matteuksen evankeliumin luvussa 16:16 olevista apostoli Pietarin sanoista on tullut kuuluisa uskontunnustus Kristittyjen keskuudessa ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika."

Markuksen evankeliumin kohta 1:1 ("Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku") tunnistaa Jeesuksen sekä Kristuksena että Jumalan Poikana. Jumaluus on uudelleen vahvistettu Markuksen evankeliumin kohdassa 1:11. Sen Jälkeen Markus ei koskaan käytä termiä Kristus Jeesuksen nimenä. Matteus 1:1 käyttää Kristusta nimenä ja Matteus 1:16 selittää sen uudelleen: "Jesus, jota kutsutaan Kristukseksi." Johanneksen Evankeliumissa Jeesus viittasi itseensä Jumalan poikana paljon useammin kuin Synoptiset Evankeliumit.

Määräisen artikkelin käyttö englanninkielessä ennen sanaa "Kristus" ja sanan Kristus asteittainen kehitys oikeaksi nimeksi osoittavat, että kristityt tunnistivat Jeesuksen juutalaisille luvattuna messiaana, joka täytti kaikki messiaaniset ennustukset täydellisemmässä ja korkeammassa mielessä kuin rabbit olivat heille opettaneet.

Evankeliumeissa Markus ja Matteus aloittavat kutsumalla Jeesusta sekä Kristukseksi että Jumalan Pojaksi, mutta nämä ovat kaksi eri määrettä. Ne kehittyvät Uudessa Testamentissa erillisiä polkuja pitkin, ja niillä on erilliset teologiset seuraukset. Tuolloin roomalaisessa Juudeassa juutalaiset olivat odottaneet "messiasta", ja monet ihmiset ihmettelivät, kuka se olisi. Kun Johannes Kastaja alkoi saarnata, hän keräsi opetuslapsia, jotka olettivat, että hän olisi ilmoittautunut messiaaksi, tai siksi, mitä he olivat odottaneet. Malline:Original research inline

Ensimmäisen kerta, kun Jeesusta kutsutaan Jumalan Pojaksi, on Johannes Kastajan kastaessa hänet. Kerrotun mukaan taivaasta kuului ääni, joka kutsui Jeesusta pojakseen. Kun Johannes Kastaja oli vankilassa (Matteus 11:2-6 ja Luukas 7:18-23), kaksi hänen opetuslastaan kysyi Jeesukselta hänen puolestaan: "Oletko se, jonka piti tulla minun jälkeeni vai pitääkö meidän odottaa toista?" Tämä osoittaa, että Johannes epäili tuolloin, oliko Jeesus todella Kristus.

Johanneksen evankeliumin kohdassa 11:27 Martta sanoi Jeesukselle "sinä olet Kristus, Jumalan Poika, joka on tulossa maailmaan", mikä tarkoittaa, että molemmat nimitykset olivat yleisesti hyväksytyt (pidettiin vielä erillisinä) Jeesuksen seuraajien keskuudessa ennen kuin Jeesus herätti Lasaruksen.

Selviä väitteitä, että Jeesus olisi messias, löytyy kanonisista evankeliumeista Pietarin tunnustuksessa (esimerkiksi Matt. 16:16) ja Jeesuksen sanoista oikeudenkäynnissä Sanhedrinin edessä. Näihin tapauksiin liittyy paljon enemmän kuin pelkkä messiaaninen väite; syytös on, että Jeesus väittää olevansa Jumalan Poika.

Jeesuksen oikeudenkäynnistä Sanhedrinin ja Pontius Pilatuksen edessä saattaa näkyä Matteuksen ja Luukkaan kerronnasta käsin, että Jeesus ei ensin halunnut suoraan vastata ylimmäisen papin kysymykseen: "Oletko sinä Kristus?", ja hänen vastauksensa on annettu vain "su eipas" ("sinä olet sanonut"). Markuksen evankeliumi toteaa kuitenkin vastauksen "ego eimi" ("minä olen"), ja on tapauksia juutalaisessa kirjallisuudessa, jossa ilmaus "sinä olet sanonut" on sama kuin "olet oikeassa". Messiaaninen väite oli vähemmän merkittävä kuin väite jumaluudesta, joka aiheutti ylipapin kauhistuneen syytöksen jumalanpilkasta ja sen seurauksena vaatimuksen  kuolemantuomiosta. Pilatuksen edessä, toisaalta, vain väite hänen kuninkaallisesta arvostaan antoi aihetta hänen tuomitsemiseensa.

Sana "Kristus" on tiiviisti liitetty Jeesukseen Paavalin kirjeissä, mikä viittaa siihen, että varhaisilla kristityillä ei ollut tarvetta väittää, että Jeesus on Kristus, koska sitä pidettiin laajalti hyväksyttynä heidän joukossaan. Siksi Paavali voi käyttää termiä Khristós ilman epäselvyyttä siitä, kehen se viittaa, ja hän voi käyttää sellaisia ilmaisuja, kuin "Kristuksessa" viittaamaan Jeesuksen seuraajiin, kuten 1. Korinttolaiskirje 4:15 ja Roomalaiskirje 12:5. Paavali julisti hänet Viimeiseksi Aadamiksi, joka palautti kuuliaisuuden kautta sen, mitä Adam menetti tottelemattomuutensa kautta. Paavalin kirjeet ovat joidenkin kristologisten avainyhteyksien lähde; esim. Efesolaiskirje 3:17-19 suhteuttaa Kristuksen rakkauden tietoon Kristuksesta, ja katsoo, että Kristuksen rakkaus on välttämättömyys hänen tuntemiselleen.

On olemassa myös implisiittisiä väitteitä siitä, että hän on Kristus, Jeesuksen sanoissa ja teoissa. Jeesuksen elämän jaksot ja lausunnot siitä, mitä hän teki julkisen toimintansa aikana, löytyvät kautta Uuden testamentin. Kolminaisuusoppi väittää suoraan: "Jeesus Kristus oli tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä persoonassa, ja tulee olemaan niin ikuisesti."

Kristologia

Pre-eksistenssi, inkarnaatio ja syntymä

Jeesuksen voitelu, c. 1450

Kristittyjen keskuudessa on erillisiä, ja eriäviä, näkemyksiä siitä, onko Kristus ollut olemassa ennen sikiämistään (pre-eksistenssi). Keskeinen kohta Uudessa testamentissa on Johanneksen evankeliumin luku 1:1-18, jossa Johannes 1:17 mainitsee erityisesti, että "armo ja totuus tulivat Jeesuksen Kristuksen kautta." Ne, jotka uskovat Kolminaisuuteen, ottavat huomioon Kristuksen ennalta olemassa olevan jumalallisen hypostaasin, jota kutsutaan Logokseksi tai Sanaksi. Muut kuin Kolminaisuusopin näkemykset kyseenalaistavat henkilökohtaisen pre-eksistenssin näkökulman tai jumaluuden näkökulman, tai molemmat. Esimerkkinä on ortodoksinen gnominen näkemys, joka väittää, että Kristus ei itse asiassa ollut ennalta olemassa ollut jumalallinen olento.

Käsite Kristuksesta Logoksena juontuu Johanneksen evankeliumin luvusta 1:1: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala." Alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä, Logosta (λόγος) käytetään "Sanan" sijasta, ja se jätetään usein kääntämättä. Logoksen kristologiassa, Kristus nähdään "Jumalallisen Logoksen" inkarnaationa, eli Sanana.

2. vuosisadalla Irenaeus kytki "Luoja-Kristuksen" "Vapahtaja-Kristukseen"  "kertausteoriassaan", vedoten Efesolaiskirje 1:10:een ("joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä") kootakseen yhteen ja paketoidakseen Kristuksen syntymän ja ylösnousemuksen syklin.

Kristus ja pelastus kristinuskossa

Kristus Pantocrator, mosaiikki, jossa on kristogrammi IC XC

»"She will bear a son, and you shall call his name Jesus, for he will save his people from their sins." — In Malline:Bibleverse the name Jesus was selected by Divine direction.»

Kolossalaiskirjeen luvussa 1:15-16 Apostoli Paavali näki Jeesuksen Syntymän tapahtumana, jolla oli  kosmista merkitystä ja joka muutti maailman luonnetta tasoittamalla tietä pelastukselle.

Kristilliset opetukset esittävät Kristuksen rakkauden perustana hänen uhrautuvalle teolleen, joka toi pelastuksen. Johanneksen evankeliumin luvussa 14:31 Jeesus selittää, että hänen uhrinsa oli tehty niin "jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä." Efesolaiskirjeen luvussa 5:25 todetaan, että: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta".

2. vuosisadalla Irenaeus esitti näkemyksiään pelastuksesta jäljittelemällä Kristusta ja "kertausteoriallaan". Irenaeukselle Kristuksen jäjittely perustuu Jumalan pelastussuunnitelmaan, jonka mukaan Kristus on "Viimeinen Aadam". Hän näki inkarnaation tapana, jolla Kristus korjasi Aadamin tottelemattomuudesta koituneen vahingon. Irenaeuksen mukaan Kristus saavutti pelastuksen palauttamalla inhimillisyyden Jumalan kuvaan, ja hän näki kristillisen Kristuksen jäljittelyn avaintekijänä tiellä pelastukseen.  Irenaeuksen mukaan Kristus onnistui joka kohdassa, missä Aadam epäonnistui. Irenaeus veti useita yhtäläisyyksiä, esim. aivan kuten Aadamin lankeemus johtui puun hedelmästä, Irenaeus näki lunastuksen ja pelastuksen toisen puun, ristiinnaulitsemisen ristinpuun, hedelmänä.

Seuraten Paavalin perinnettä 5. vuosisadalla Augustinus näki Kristuksen Uuden Liiton välimiehenä Jumalan ja ihmisen välillä ja synnin voittajana. Hän näki Kristuksen syynä ihmisen ja Jumalan sovintoon Aadamin lankeemuksen jälkeen, ja hän näki Kristuksessa polun kristilliseen pelastukseen. Augustinus uskoi, että pelastus on saatavilla niille, jotka ovat sen arvoisia, uskon kautta Kristukseen.

1200-luvulla Tuomas Akvinolainen pyrki perehtymään kirkkoisien opetuksiin Pyhän Kolminaisuuden roolista pelastustaloudessa. Tuomas Akvinolaisen näkemyksen mukaan enkelit ja ihmiset olivat luodut pelastusta varten alusta alkaen. Akvinolaisen mukaan Kristuksen kärsimys vuodatti pelastuksen armon ja kaikki sen hyveet ihmiskunnalle.

Martti Luther erotti pelastushistorian Vanhan ja Uuden testamentin välillä, ja näki uuden ulottuvuuden pelastukseen Kristuksen saapumisessa.

Painopiste ihmisen historiassa oli tärkeä elementti raamattuun sitoutuneen John Calvinin teologiassa 1500-luvulla. Calvin katsoi Kristuksen ensimmäisen tulemisen keskeiseksi käännekohdaksi ihmiskunnan historiassa. Hän näki, että pelastus alkoi Kristuksen kautta, ja hän näki Kristuksen pelastussuunnitelman täydentäjänä hänen kuolemansa ja Ylösnousemuksensa.

Symbolit

Khi-Rho.

"X":n käyttö, joka on johdettu khiistä, kreikkalaisten aakkosten kirjaimesta, Kristuksen lyhenteenä (yleisimmin joulua tarkoittavassa englanninkielisessä lyhenteessä "Xmas") on usein virheellisesti tulkittu modernina termin sekularisaationa. Vuosisatoja vanha englanninkielen sana "Xmas", on itse asiassa sanan CHmas lyhennetty muoto, joka on itse sanan "Christmas" lyhennetty muoto. Kristittyihin viitataan joskus sanalla "Xians", jossa "X" korvaa sananosan "Christ".

Hyvin varhainen kristogrammi on Khi Rho -symboli, joka muodostuu päällekkäin asetetuista Khistós-sanan ensimmäisestä kreikkalaisesta kirjaimesta ("Χριστός"), Khii = ch ja rho = r, tuottaa ☧:n.

Katso myös

• Jeesuksen ihmeteot
• Antikristus
• Mirha
• Jeesus kristinuskossa

Kirjallisuutta

• Cullman, Oscar (1959). The Christology of the New Testament. Louisville: Westminster John Knox Press. ISBN 978-0-664-24351-7.
• Fuller, Reginal H. (1965). The Foundations of New Testament Christology. ISBN 0-684-15532-X.
• Green, Colin J. D. (2004). Christology in Cultural Perspective: Marking Out the Horizons. Grand Rapids: Eerdmans Publishing. ISBN 0-8028-2792-6.
• Kingsbury, Jack Dean (1989). The Christology of Marks's Gospel. Philadelphia: Fortress Press. ISBN 978-1-4514-1007-5.
• O'Collins, Gerald (2009). Christology: A Biblical, Historical, and Systematic Study of Jesus. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-955787-5.