Kourajoki
| Punkalaitumenjoki | |
|---|---|
 Kourajoen suu Loimijoessa Huittisten Vampulassa. |
|
| Maat | Suomi |
| Maakunnat | Satakunta, Pirkanmaa |
| Kunnat | Huittinen, Punkalaidun, Urjala |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
| Valuma-alue | Kourajoen valuma−alue (35.95) |
| Pinta-ala | 242,77 km² [1] |
| Järvisyys | 0,06 % [2] |
| Pääuoman pituus | yli 45 km [a] |
| Pääuoman osuudet | Kourajoki ←Palojoki ←Varvusenoja ←Lammasoja |
| Yhtyy | Loimijoki |
| Joen uoman kohteita | |
| Alkulähde | Telkunsuo, Loimaa |
| Laskupaikka | Katinhäntä, Huittinen |
| Esteet | pieniä koskia |
| Sivu-uomat | Murronjoki, Kalsinoja |
| Taajamat | Kukonharja |
| Mittaustietoja | |
| Lähdekorkeus | yli 100 m mpy. [3] |
| Laskukorkeus | 53,4 m [4] |
| Korkeusero | 46,6 m |
| Pituus | 45,29 km [1] |
| Kaltevuus | 1,03 m/km |
| Keskivirtaama | 2,3 m³/s [5] |
| Muuta | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Kourajoki eli Palojoki on Satakunnan Huittisissa, Pirkanmaan Punkalaitumella ja Varsinais-Suomen Loimaan Alastarolla virtaava 45 kilometriä pitkä Loimijoen sivujoki.[1][6][7]
Joen kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palojoen nimisenä uomana se alkaa Vihalaidan pelloilta Punkalaitumella. Vesistöviranomaiset jatkavat kuitenkin uomaa Loimaan Orisuon puolelle, jossa sijaitsee osittain viljelymaaksi raivattu Telkunsuo. Kourajoki on aluksi vaatimaton kaivettu Lammasoja ja Varvusenoja, joka saa Punkalaitumella pääuoman luonteen Palojokena. Se virtaa luoteeseen Palosaaren ohi Isosuolle, jota sivuten se kääntyy kohti lounasta. Kanteenmaalla se saa mutkittelevan luonteensa, joka sillä on virratessaan yhä laajenevien savikkopeltojen halki. Täällä tavataan joessa ensimmäiset ”entiset kosket”, suvannot ja jokisaaret. Joki on vuosikymmenien aikana perattu niin hyvin, ettei kosket kuohua entiseen tapaansa ja vesi alkaa kesäisin joesta monin paikoin loppua. Kanteenmaan jälkeen se virtaa lähes koko ajan kohti luodetta. Kanteenmaan ja Kärkkäänjoen välinen osuus on Huittisten ja Loimaan välinen kuntaraja. Ennen Kukonharjaa löytyy kartoista ensimmäinen koskimerkintä Pitkäkoskesta, jonka alapuolella on vedenpinnan korkeus 59.8 metriä mpy. Kukonharjan kolme muuta koskea ovat Karjakoski ja Rauvalan kosket [7]. Merkittävin vesimäärän lisäys tulee Murronjoen eli Alaisenjoen yhtymäkohdassa Kukonharjassa, jossa jokeen yhtyvät myös toinen oja ja Majaoja. Alajuoksun leveä osuus Kukonharjasta Katinhäntään virtaa hitaasti vedenpinnan ollessa tavallisesti 53,4 metriä mpy. Joki yhtyy Loimijokeen 20 kilometriä tämän suistosta, Lauttakylän ja Vampulan kirkonkylän puolivälissä.[6][8]
Joki on asuttu lähes koko pituudeltaan. Valtatie 2 kulkee valuma-alueen halki ja ylittää joen Kanteenmaan kohdalla. Kanteenmaalta alkaen jokea seuraa alajuoksulle päin aina jokin kylätie, joka vaihtaa joen eri puolelle asutuksen mukaan. Vasta Kukonharjassa jokea seuraa yhdystiet. Etelärantaa seuraa yhdystie 12714 ja pohjoispuolella yhdystie 12717. Yleisiä siltoja on 9, jotka sijaitsevat Palojoella, Kukonharjalla, Kärkkäänjoella, Kanteenmaalla, Palosaaressa ja Palojoella. Yksityisten omistamia siltoja on ainakin 13.[6]
Luontoarvoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joki virtaa laajojen peltoalueiden läpi ja siitä johtuu veden sameus. Joen latva-alueilla on käynnissä jonkin verran turvetuotantoa, mikä aiheuttaa veteen selvän humusleiman. Vedenväri on siten samean ruskeaa. Joen vesistö sisältää runsaasti ravinteita ja sen ekologinen tila on välttävä. Kesäisin vesimäärät ovat pienet, mutta lumien sulaminen ja rankkasateet voivat kasvattaa virtaamia suuresti.[5][9]
Tietoa joen kalastosta on saatavilla niukasti. Vuonna 2012 suoritettiin koskipaikkojen sähkökalastustutkimus. Se paljasti koskissa elävän kivennuoliainen, kivisimppu, turpa, särki, made ja hauki. Taimen ei näytä viihtyvän Kourajoessa tai sen sivu-uomissa.[7]
Taimenkannan puuttuminen on huomattu myös kalataloudellisessa suunnitelmassa, jossa taimenen vaatimat elinolosuhteet pyritään palauttaa joen kunnostuksin. Näitä töitä on jo toteutettu vuoteen 2019 mennessä Kukonharjan uomassa ja sen koskissa.[8][10][11]
Joen nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joen varhainen tunnettu nimi on ollut Palojoki. Tällä nimellä se tunnettiin yleisesti esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella, kun Huittisten hirvenpään löytö kirjattiin muistiin. Varhaisempi tieto on vuonna 1856 julkaistussa Kalmbergin kartastossa, jossa joen nimi oli alajuoksulla kirjoitettu ”Pallojoki” [12]. Tästä ajasta on muistona edelleen alajuoksulla oleva vanha Palojoen kylä.[13] Nykykartoissa alajuoksua kutsutaan Kourajoeksi ja yläjuoksua Kanteenmaalta lähtien Palojoeksi. Myös yläjuoksulla on Palojoen ja Palosaaren kylät. Asia ei vielä ole lopullisesti käsitelty, sillä entisen Alastaron kunnassa on kulmakunta Kärkkäänjoki. Se sijaitsee Kourajoen varressa ja vihjaa, että muitakin nimityksiä on voitu aikaisemmin käyttää.[3][4][7]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalmbergin kartaston perusteella vaikuttaa siltä, ettei alueella ole harrastettu järvien laskua tai kuivattamista.[12][14]
Jokea on perattu sekä uiton että tulvien ehkäisyn tarpeisiin. Vuonna 2018 suoritettiin kunnostustyö, jossa koskipaikoille rakennettiin koskimainen vesiympäristö lisäämällä jokeen soraa ja kiviä. Lisäksi sopiviin paikkoihin rakennettiin pohjapatoja nostamaan vedenpintaa vähävetisten kausien ajaksi.[8]
Kourajoen valuma-alue
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kourajoki on Loimijoen sivujoki ja se kuuluu Kokemäenjoen vesistöön (vesistöaluetunnus 35), jossa Loimijoki yhtyy Kokemäenjokeen Huittisissa. Loimijoen valuma-alue (35.9) muodostaa toisen jakovaiheen vesistöalueen, joka laskee Kokemäenjoen alueeseen (35.1). Kourajoen valuma-alue (35.95) sijaitsee Loimijoen valuma-alueen sisällä. Kourajoki yhtyy Loimijokeen sen itäpuolelta ja sitä reunustavat luoteessa ja lännessä Loimijoen alaosan alue (35.91), pohjois- ja itäpuolelta Punkalaitumenjoen valuma-alue (35.94), sekä vielä etelä- ja kaakkoispuolelta Kojonjoen valuma-alue (35.96). Valuma-alueen länsiosat kuuluvat Huittisiin, pohjoisosat Punkalaitumelle ja kaakkoisosat Loimaalle (entinen Alastaro). Sen valuma-alueen pinta-ala on 243 neliökilometriä [1] tai 228,15 neliökilometriä [2] tai 230 neliökilometriä [5]. Valuma-alueesta 38 % on peltomaata ja valuma-alueen järvisyys on 0,06 %.[2][5][6][15][16][17]
Pääuoma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kourajoen pääuomaa kutsutaan alajuoksulla Huittisten puolella Kourajoeksi ja Punkalaitumen puolella Palojoeksi. Vihalaidan yläpuolella uoma tulee Loimaan puolelta. Siellä sen nimenä on Varvusenoja ja juuri Telkunsuon alla, Lammasoja. Kun Kourajoen pituudeksi ilmoitetaan 45,29 kilometriä eikä ole tiedossa, mitä uoman osaa tarkoitetaan, ja samalla huomioiden latvaojien lyhyys, voidaan pääuoman pituudeksi ilmoittaa korkeintaan yli 45 kilometriä.[6][17]
Sivu-uomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Loimijoen valuma-alueen pääuoman sivu-uomia on kerätty alla olevaan taulukkoon. Taulukon tietojen lähteet näkyvät taulukon alla ja ne on yksilöity kunkin rivin oikeassa sarakkeessa. Sivu-uomat on kuvailtu tarkemmin taulukon jälkeen kirjoitetussa tekstissä.
| Sivu-uoman nimi |
pääuoman kohta |
Etäisyys Kokemäen- joesta (km) |
Pituus (km) |
Virtaama (MQ m³/s) |
Valuma-alue (km²) |
Lähteet | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kourajoki yhtyy Loimijokeen Huittisten Katinhännässä. | |||||||
| Majaoja | Kukonharja | 7 | 6 | 13 | 2,2,4,2,–,4 | ||
| (nimetön?) | Kukonharja | 7 | 8 | 10 | 2,2,2,2,–,3 | ||
| Murronjoki | Kukonharja | 9 | 22 | 49 | 2,2,4,4,–,4 | ||
| Kalsinoja | Kärkkäänjoki | 12 | 4 | 15 | 2,2,4,2,–,4 | ||
| Lurtinoja | Kärkkäänjoki | 2,2,–,–,–,– | |||||
| Formistonoja | 2,2,–,–,–,– | ||||||
| Kouvonoja | Kouvola | 4 | 10 | [18],2,–,2,–,3 | |||
| Korppulanoja | Kanteenmaa | 2,2,–,–,–,– | |||||
| Ilmiönoja | Kanteenmaa | 27 | 5 | 10 | 2,2,4,2,–,4 | ||
| Vihalaidanoja | Palojoki (oja) | 38 | 2,2,2,–,–,– | ||||
| Lavanoja | Varvusenoja | 42 | 2,2,2,–,–,– | ||||
| Lupunoja | Varvusenoja | 42 | 2,2,2,–,–,– | ||||
| Kourajoen latvaa on Lammasojan nimisenä olemassa vielä kolme kilometriä Lupunojan yläpuolella | |||||||
Lähteet: 1 = luettu Wikipedian suomenkielisestä artikkelista, 2 = katsottu tai mitattu Karttapaikan verkkopalvelusta [6], 3 = katsottu SYKE:n VALUE valuma-aluerajaustyökalulla [19], 4 = luettu SYKE:n HERTTA-verkkopalvelun virtavesien tietokannasta.[1]
Seuraavassa kuvaillaan lyhyesti joen merkittävimmät sivuhaarat joen suulta kohti joen latvaa. Suluissa ovat sivujoen suun etäisyys joen suulta ja sivuhaaran valuma-alueen laajuus. Kourajoki yhtyy Loimijokeen 20 kilometriä Loimijoen suistosta. Majaoja (7 km ja 13 km²) on ensimmäinen merkittävä Kourajokeen laskeva oja joen suulta lukien. Kourajoen toiseksi suurin sivujoki on Murronjoki (9 km ja 54 km²), joka on 22 kilometriä pitkä. Loimaan (aiemmin Alastaron) puolella sitä aletaan kutsua Alaiseksijoeksi. Hennijoen kylän kohdalla jokea kutsutaan Hennijoeksi ja Kuljunmaassa sitä kutsutaan Alhonojaksi. Joen lähteenä on Leppisuon länsireuna. Leppisuolla sijaitsee läntinen Leppijärvi. Hennijoen kylän kohdalla Hennijokeen yhtyy Lampijärven laskuoja. Kalsinoja (12 km ja 15 km²) tuo vedet Riuttanmaan peltoaukealta ja Ilmiönoja (27 km ja 10 km²) Ilmiönsuolta. Palojoen (27 km ja 75 km²) voidaan katsoa alkavan Ilmiönojan yhtymäkohdasta. Joki on 18 kilometriä pitkä ja se tuo Isosuon, Leppisuon ja Telkusuon vedet sekä Lylysuon-, Arkkuinsuon-, Vihalaidansuon- ja Varvusensuon turvetuotantoalueiden vedet Punkalaitumenjokeen. Leppisuolla sijaitsee itäinen Leppijärvi.[1][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huomioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pääuoman muodostuminen on selostettu artikkelin kappaleessa ”Pääuoma”.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ a b c Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet, s. 70–71. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4
- ↑ a b Palojoen latva, Loimaa (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b Kourajoki, suu (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c d Kourajoki ymparisto.fi. 19.12.2018. Varsinais-Suomen ELY-keskus. Arkistoitu 11.8.2022. Viitattu 11.8.2022.
- ↑ a b c d e f g Kourajoki (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c d Holsti, Heikki: Koura-Palojoen ja sen suurimman sivu-uoman Murronjoen kalaston selvittäminen sähkökalastuksella vuonna 2012, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, 2012
- ↑ a b c Koskien kunnostus palautti Kourajoen eläväksi 28.11.2019. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Isosuon turvetutantooalueen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Punkalaidun (PDF) (Dnro LSSAVI/53/04.08/2014) Ympäristölupahakemus. 2.5.2015. Punkalaidun: Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintosirasto. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Rannikko, Leena: Kokemäenjoen kalakantojen hoitosuunnitelman toteutus vuosina 2006–2010 ja ehdotus suunnitelmaksi vuosille 2011–2015 (PDF) Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja B 16. 2010. Eura: Pyhäjärvi instituutti. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Kourajoki/Palojoki, Hirvenpään tienoot, viitattu 12.7.2022
- ↑ a b Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050775.jpg), 1855–56
- ↑ Palojoen kylä, Huittinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050774.jpg), 1855–56
- ↑ Kokemäenjoen alue (35.1) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Loimijoen valuma-alue (35.9) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ a b Kourajoen valuma-alue (35.95) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 12.7.2022.
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 2111 09 Kojonkulma. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1963. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 12.7.2022)
- ↑ Valuma-alueen rajaustyökalu, Suomen ympäristökeskus & Maanmittauslaitos, Viitattu ja katsottu 11.7.2022
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luostarinen, Matti: Loimijokilaaksosta valtakunnan arvomaisema