Korvalan asuinpaikka
Korvalan asuinpaikka ja Purkajasuon kalastuspaikka | |
---|---|
Sijainti | |
Korvalan asuinpaikka ja Purkajasuon kalastuspaikka |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Suomi |
Historia | |
Tyyppi | Asuinpaikka |
Huippukausi | kivikausi |
Kaupunki | Oulu, Yli-Iin kaupunginosa |
Merkitys | Myöhäiskivikautinen laaja asuinpaikka |
Purkajasuon kalastuspaikka ja Korvalan muinaiset asuinpaikat sijaitsevat Yli-Iissä muutama kilometriä Kierikin voimalaitoksesta alajuoksulle päin olevalla suolla ja sen rannoilla.[1][2] Purkajasuo oli muinaisen merenlahden pohjukkaa, jonne Iijoen vedet purkautuivat, ja Korvalan asuinpaikka sijaitsi aivan lahden rannalla. Maankohoamisen seurauksena muinaislahti maatui ja soistui. Iijoen rannoilla oli kivikaudella pitkäaikaista asutusta muun muassa Kierikinsaaressa. Korvala ja Purkajasuo kuuluvat laajempaan Kierikin muinaisalueeseen, jossa muinaisia hyvin eri-ikäisiä asuinpaikkoja on useita pienellä alueella.[3] Korvalan asuinpaikka on ajoitettu vuosille 3 500−3 050 eaa. ja Purkajasuon löydöt on ajoitettu väljästi välille 3 700−2 900 eaa.
Korvalan asuinpaikat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sijainti ja ajoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korvalan asuinpaikka-alue sijaitsee Iijoen pohjoisrannalla laajan Purkajasuon muinaisjäännösalueen sisällä 2,8 km Yli-Iin kirkosta itään.[2] Asuinpaikka sijaitsee 52−55 metriä merenpinnan yläpuolella.[4] Purkajasuo sijaitsee Korvalan pohjois- ja koillispuolella. Korvalan asuinpaikalta on löydetty noin 72 asumuksen painannetta.[2] Osa asumuksista on rakennettu peräkkäisiksi riveiksi, jotka ovat ilmeisesti muodostaneet 2−3 talon rivitaloja. Talot ovat yleensä 18−29 metriä pitkiä. Alueella on tutkittu muun muassa yksi neljän huoneen rivitalo.
Asuinpaikan löydöksistä on teetetty joitakin ajoituksia, jotka osuvat välille 3 500−3 050 eaa.[4] Yksi ajoitus on otettu keramiikan palasesta, joka edustaa Pöljän keramiikkaa.
Rivitalo nro 63 Korvalassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiden peräkkäisen painanteen rivistö, josta kaivauskertomuksissa käytetään numeroa 63, on havaittu olleen samanaikainen. Asumusten rakennetta kuvaa hyvin rivitalo, sillä viisi yhden huoneen taloa on rakennettu linjaan muutaman metrin välein ja huoneet on yhdistetty toisiinsa välikäytävillä. Rivitalon uloskäytäviä löydettiin ainakin rivitalon itäpäädystä, jossa oviaukkoon liittyi myös pieni eteinen, ja välikäytävien kummallakin sivuilla. Rivitalon länsipää oli hiekkakuopan hiekanotossa tuhoutunut, joten sen ovista tai huoneenrakenteesta ei tiedetä mitään. Talojen lattiataso oli maanpinnan alapuolella, ja niiden kaivamisessa syntynyt maa-aines muodosti rivitalon pohjoissivulle maavallin. Lattian reunat oli tuettu hirsisalvoksilla (mahdollisesti 3−4 kerrosta), mikä teki lattiasta suorakulmaisen.[4]
Talojen oletetaan olleen matalaseinäisiä, koska kaivauksissa ei löytynyt tarkempaa tietoa talojen rakenteesta. Talojen ennallistaminen on Kierikissä toteutettu matalaseinäisenä, mutta aumakattoisena rakennelmana. Ratkaisu on ollut selvästi toimiva, vaikka mikään ei käytännössä sulje pois korkeampiseinäistä mallia. Löydetyt paalujen sijat kertovat vain sen, että kattoa piti tukea altapäin.[4]
Kaikki rivitalon huoneet olivat 6,5 metriä levyitä, mutta huoneiden pituus vaihteli 6,2 ja 7,5 metrin välillä. 2,5−4,5 metriä leveät välikäytävät olivat ilmeisesti rakennettu tiiviisti kiinni huoneiden seiniin. Koko rivitalon kokonaispituus lienee ollut 38 metriä, mutta tuhoutumisen vuoksi vain 34 metriä oli näkyvissä.[4]
Itäisimmässä huoneessa, jonka päädyssä oli kulkuaukko, oli puurangoista tehty lattia. Puulattian keskellä oli kivetty tulisija, johon johti pohjoisen hiekkavallin alta ilmakanava. Toisessa huoneessa lattia oli kuoppamainen, ja sen keskellä oli kuoppamainen tulisija. Lattiasta havaittiin myös kaksi paalun paikkaa. Kolmas huone oli taas tasapohjainen. Itäpuolen yhdyskäytävän lähellä oli pitkulainen tulisija ja länsipäässä 70 senttimetriä syvä, kivillä täytetty kuoppa. Kuopan merkitystä pohditaan vielä. Huoneeseen on kaivettu kaakon suunnasta 2 metriä pitkä oja, joka kulkee seinän alitse. Tämä voi olla salaoja tai ilmakanava. Ilmakanavia tarvittiin, koska talon lattia oli syvällä ja rakenne tiivis. Tulisijat vaativat paljon ilmaa, jota ei kannattanut talvella otta ovista vaan nuotion lähellä olevasta ilmakanavasta.[4]
Esineistö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koska hiekassa kaikki orgaaninen aines, kuten puu-, luu- ja nahkaesineet, häviää nopeasti, tutkittavaksi jää vain kivi-, keramiikka- ja meripihkaesineet sekä palaneet luut. Näitä löytyy suomalaisista asuinpaikoista hyvin. Löydetyssä keramiikassa on ominaispiirteenä asbestisekoitus, joka on Pöljän keramiikassa tyypillistä. Paikalta on löydetty myös myöhäistä kampakeramiikkaa, josta Pöljän keramiikan katsotaan kehittyneen.
Meripihkaesineet ovat kiinnostavia, koska niitä ei löydy mainittavasti Suomesta ja ovat siksi tuontitavaraa. Lähin meripihka-alue sijaitsee Baltian rannikolla, ja löydetyt meripihkaesineet vaikuttavat olevan sieltä peräisin. Korvalassa meripihkaesineitä on löydetty poikkeuksellisen suuria määriä ja arvellaankin, että Korvala kävi baltialaisten tai jonkin muun yhteisön kanssa kauppaa. Purkajasuolta on löydetty kolme meripihkakorua, jotka ovat nappi, putkihelmi ja pyöreän riipuksen katkelma. Riipuksen alkuperäinen halkaisija on ollut noin 7 senttimetriä. Ainakin putkihelmi ja nappi ovat baltialaista tyyliä. Korvalasta on löydetty noin 40 esinettä, joista kolmannes on nappeja ja puolet riipuksia. Näiden lisäksi on löydetty kahden renkaan palaset ja lukuisa määrä tunnistamattomia palasia.[5][6]
Purkajasuo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Purkajasuo on otollinen suoarkeologian kohde, sillä materiaali on toistaiseksi säilynyt kosteassa ympäristössä hyvin. Suoalue sijaitsee noin 3 kilometriä Yli-Iistä itään maantien 854 molemmin puolin. Suon viereisen peltoalueen alla, noin 1-2 metrin syvyydessä, sijaitsee jopa neljä löytökerrosta. Suo sijaitsee 50,5−53 metriä merenpinnan yläpuolella.[2]
Puulöytöjä tunnetaan 12 hehtaarin suuruiselta alueelta. Kaikki löydetyt esineet vaikuttavat olevan veden tuomia, sillä ne löytyivät vaaka-asennossa. Suurin löytöaines on tavallista puutavaraa, mutta joukossa on myös ihmisen käsittelemää tavaraa. Löytyneissä riu’uissa saattaa olla työstön jälkiä tai seiväs voi olla teroitettu. Osa löydöistä on kalastukseen liittyviä pyydyksiä tai niiden osia. Ritilät muistuttavat kala-aitojen osia ja joukossa on myös liisteistä valmistettuja katiskoja tai rysiä (kuva[7]). Ritilöiden liisteet on sidottu ruoteisiin tuohipunoksilla.[8]
Arkeologien tulkinnan mukaan Purkajasuon paikalla on ollut nuoremmalla kivikaudella laaja-alainen kalastuspaikka. Osa puujätteestä on kulkeutunut paikalle joen virtausten mukana. Kalastustarvikkeet ovat ihmisten sinne jättämiä. Eteläinen asuinpaikka Korvala[2] lienee ollut samanaikaisesti käytössä, kun Purkajasuolle kertyi runsaasti puutavaraa, joka on ajoitettu väljästi 3 700−2 900 eaa.[8]
Elinympäristö ja ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Noin vuonna 3 200 eaa. Korvala oli niemi, joka työntyi esiin meren ja joen suiston välissä. Niemen edessä oli isomman saaren muodostama salmi ja meren ulapan suunnassa sitä suojasi toinen pienempi saari. Tähän suojaisaan paikkaan raivattiin myöhemmin Leualanpelto ja muut osat soistuivat Purkajasuoksi. Leualanpellolta vuonna 2004 otetuista maanäytteistä on löydetty siitepölyä ja hyönteisten jäänteitä, joiden avulla on voitu valottaa silloista elinympäristöä.[9]
Joen tuoman hiekan ja lietteen joukkoon painui eri aikoina ympäristöstä pieniä vihjeitä. Vanhimmat ja syvemmällä olevat jokilietteet sisälsivät koivun, männyn ja lepän siitepölyä. Mänty oli ympäröivien metsien valtapuu. Myös kuusen siitepölyä löytyi, mutta sitä on kasvanut enemmän joen yläjuoksuilla. Sedimenteistä löytyi myös vaakanävertäjiä (kuuluu ytimennävertäjiin) ja hevosmuurahaisia, jotka käyttävät mäntyä ja erityisesti kuusta ravintonaan. Pelkästään mäntyä syö kekomuurahainen. Nämä hyönteiset elävät harvassa ja valoisassa havu- tai lehtimetsässä, nummella ja niityillä, missä viihtyvät maitohorsma, leinikki ja voikukka.[9]
Kuvaukseen sopiva ympäristö on helposti kuviteltavissa. Hiekkaisten joenrantojen törmät muuttuivat ihmisen toiminnasta nummeksi, jonka takana alkoivat metsät. Vesi oli murtovettä, joka oli ekologisesti hyvin monilajista. Maankohoaminen paljasti nopealla tahdilla savipohjaista maata pioneerilajien valloitettavaksi, jolloin merenrannat pysyivät aina niittyinä.[9]
Asuinpaikan aikoihin Suomessa oli atlanttinen ilmastokausi, joka alkoi kääntyä kohti viileämpää subboreaalista kautta. Vanhimmista sedimenteistä löytyneet maakiitäjäiset ovat viileämmässä nykyilmastossa eteläisempiä lajeja. Samoin voidaan sanoa kovakuoriaislajista Enicmus planipennis ja vaakanävertäjästä, jotka aikanaan olivat tavallisia Purkajasuolla, mutta ovat nyt harvinaisia eteläisessä Suomessa. Näytteistä tehty ilmastoanalyysi painotti ennemmin kosteaa ja lämmintä ilmastoa, kuin kuivaa mannerilmastoa.[9]
Tutkimushistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset arkeologiset löydöt tehtiin Purkajasuolla ojituksen yhteydessä vuonna 1956, kun löydettiin meripihkahelmi.[10] Tarkemmat tutkimukset ovat jakaantuneet useammalle vuodelle. Korvalassa Timo Pärssinen suoritti koekaivauksen vuonna 1987. Tutkimukset käynnistyivät uudelleen 1995, kun Pentti Koivunen tarkasti alueen ja Hans-Peter Schulz ja Koivunen johtivat kaivauksia vuosina 1995−1999.[4] Purkajasuolla koekaivaukset tehtiin jo 1960 meripihkakorun (KM 14396) löytöpaikalla. Tämän jälkeen suoritettiin vain tarkastuksia vuosina 1976, 1988, 1990 ja 1995. Schulz suoritti kaivauksia vuosina 1996−2000. Annemari Tranberg keräsi vuonna 2003 näytteitä Purkajasuon eri kohdista hyönteis- ja siitepölytutkimusta varten. Kaivauksia jatkettiin vuosina 2004 ja 2006 Sini Annalan ja Sami Viljanmaan johdolla.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koivisto, Satu: Suoarkeologian haasteet ja mahdollisuudet, s. 5-15. (teoksesta Arkeologipäivät 2009) Helsinki: Suomen arkeologinen seura r.y., 2009. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.9.2012).
- Mökkönen, Teemu: A Review of Neolithic Multi-Room Housepits as Seen from the Meskäärtty Site in Virolahti Pasish, Extreme South-Eastern Finnland. Estonian Journal of Archaeology, 2008, 12. vsk, nro 2, s. 114-151. Tartu: Estonian Academy of Sciences. doi:10.3176/arch.2008.2.02 ISSN 1736-7484 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 25.10.2012. (englanniksi)
- Mökkönen, Teemu: Studies on Stone Age Housepits in Fennoskandia (4000–2000 Cal BC) - Changes in ground plan, site location, and degree of sedentism. (väitöskirja) Helsinki: Helsingin Yliopisto, 2011. ISBN 978-952-10-6979-6 Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
- Tranberg, Annemari: Insect fossils from Yli-Ii Kierikki Purkajasuo (northern Finland): landscape indicators, s. 278-283. (julkaisussa "People, material culture and enviroment in the north" (Studia humaniora ouluensia 1)) Oulu: Oulun yliopisto, 2006. ISBN 951-42-8133-0 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.10.2012). (englanniksi)
- Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista - Yli-Iin meripihkalöydöt, s. 151-159. (kirjasta "Ei kiveäkään kääntämättä") Tornio: Oulun Yliopisto, 2009. ISBN 978-952-92-6079-9 Teoksen verkkoversio (pdf).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pohjolan Voima: Kierikin voimalaitos
- ↑ a b c d e f Muinaisjäännösrekisteri: Purkajasuo Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 21.12.2010. Museovirasto. Viitattu 20.9.2012.
- ↑ Kierikkikeskus: Arkeologisia kohteita Kierikissä (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f g Muinaisjäännösrekisteri: Purkajasuo, Korvala Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 21.12.2010. Museovirasto. Viitattu 20.9.2012.
- ↑ Arkeologinen laitos: Meripihkakorut (Suomen esihistorian esineistö - Kivikausi) 2001. Helsingin yliopisto. Viitattu 22.10.2012.
- ↑ Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista - Yli-Iin meripihkalöydöt, 2009
- ↑ Arkeologinen laitos: Kalapyydykset (Suomen esihistorian esineistö - Kivikausi) 2001. Helsingin yliopisto. Viitattu 22.10.2012.
- ↑ a b Koivisto, Satu: Suoarkeologian haasteet ja mahdollisuudet, 2009
- ↑ a b c d Tranberg, Annemari: Insect fossils..., 2006
- ↑ Oulun yliopisto: Purkajasuon kaivaukset 2004 (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Zetterberg, Pentti & Kinnunen, Tiina: Yli-In Purkajasuon puulöytöjen dendrokologinen tutkimus. Muinaistutkija, 2009, nro 1, s. 11-21. Vaasa: Suomen arkeologinen seura. ISSN 0781-6790
- Koivisto, S. 2011. Prehistoric wetland archaeology in Finland: Sites and settlement in a changing environment. In E. Pranckenaite (ed.), Wetland settlements of the Baltic – A prehistoric perspective, 31-53. Vilnius.
- Stone Age Bogs: Purkajasuo (Arkistoitu – Internet Archive). Suoarkeologian kohteita ja kaksi valokuvaa Purkajasuolta.
- MTV3: Yli-Iistä löytyi kasapäin muinaisia kalastusvälineitä