Koeputkihedelmöitys
Koeputkihedelmöitys eli IVF (engl. in vitro fertilisation) on hedelmöityshoitomenetelmä, jossa naisen munasolu hedelmöitetään miehen siittiöillä elimistön ulkopuolella.
Koeputkihedelmöitys kehitettiin alun perin auttamaan naisia, joiden hedelmättömyyden syynä oli munanjohdinten vaurio. Nykyään koeputkihedelmöitystä käytetään muissakin hedelmättömyyttä aiheuttavissa tiloissa, kuten endometrioosissa tai selittämättömässä hedelmättömyydessä. Hoidon onnistumisen edellytyksinä on hedelmöittymiskykyinen munasolu, siittiöitä sekä kohtu, joka pystyy kantamaan raskauden.
Ensimmäinen koeputkilapsi syntyi 1978. Vuonna 2018 esitettiin arvio että maailmassa olisi 40 vuoden aikana syntynyt yhteensä 8 miljoonaa koeputkilasta.[1]
Tekniikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koeputkihedelmöityshoitojen onnistumiseksi naisen munasarjojen tulee tuottaa yhden kierron aikana useita kypsiä munasoluja. Tätä tarkoitusta varten naiselle annetaan pistoksina hormoneja, jotka on eristetty raskaana olevien (istukkahormoni eli hCG) tai vaihdevuodet ohittaneiden naisten (FSH/hMG) virtsasta tai tuotettu laboratoriossa. Kypsyneet munasolut kerätään neulalla emättimen kautta tehtävässä munarakkulapunktiossa. Munasolut hedelmöitetään maljalla miehen siittiöillä ja hedelmöittyneiden munasolujen annetaan yleensä kasvaa kahdeksansoluisiksi alkioiksi. Näin saaduista alkioista valitaan yksi tai enintään kaksi kohtuun siirrettäväksi. Useamman alkion siirto lisää riskiä monisikiöraskauteen, mikä voi vaarantaa syntyvän lapsen terveyden. Jos nainen haluaa, ylijääneet alkiot voidaan pakastaa nestetypellä myöhempää käyttöä varten. Pakastusta käyttämällä naisen ei tarvitse käydä uudestaan läpi IVF-hormonihoitoja ja munasolujen keräystä, jos raskaus ei ala tai jos ensimmäisen lapsen jälkeen toivotaan uutta raskautta.[2]
Tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raskausprosentti yhtä IVF-hoitokiertoa kohti on noin 20–35 prosenttia ja ns. lapsi kotiin -prosentti jonkin verran alhaisempi. Naisen ikä vaikuttaa koeputkihedelmöityksen onnistumiseen. Yhdysvalloissa v. 2002 alle 35-vuotiaista naisista elävän lapsen synnytti 37 prosenttia yhtä IVF-hoitokiertoa kohti, jos käytetään naisen omia munasoluja. 42-vuotiailla naisilla vastaava luku oli 4 prosenttia.[3]
Riskit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koeputkihedelmöityshoitoihin liittyy erilaisia riskejä, jotka harvinaisuudestaan huolimatta saattavat olla toisinaan vaarallisia. Ulkomailla tehtyjen tutkimusten mukaan hoitoja saavilla naisilla esiintyy 1,5–8,3 prosentissa hoitosykleistä erilaisia komplikaatioita. Suomalaisia tutkimuksia aiheesta ei ole, mutta Stakes on seurannut hedelmöityshoitojen määrää ja tehoa vuodesta 1992 ja kerännyt systemaattisesti tietoa niiden aiheuttamista komplikaatioista vuodesta 2001 alkaen.[4]
Munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä (engl. ovarian hyperstimulation syndrome, OHSS) on koeputkihedelmöityshoitojen yleisin komplikaatio. Oireyhtymässä naisen elimistö reagoi liian voimakkaasti munasolujen kypsyttämiseksi annettuihin hormonihoitoihin, ja laukaisevana tekijänä pidetään istukkahormonipistosta tilanteessa, jossa elimistön estrogeenipitoisuudet ovat liian suuria. Oireet alkavat yleensä muutamasta päivästä viikkoon istukkahormonipistoksen jälkeen, mutta toisinaan saattaa olla vaikeaa erottaa taudin lievä muoto normaaleista hormonien aiheuttamista vaikutuksista. Yleisimmät oireet ovat vatsan turpoaminen, painonnousu, vatsakivut ja hengenahdistus.[4]
Veritulppa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Munasarjojen stimuloinnin aikaiset elimistön korkeat estrogeenipitoisuudet altistavat veritulppien syntymiselle. Riskiä nostavat ennestään munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymän kehittyminen ja alkava raskaus. Vaikeaan hyperstimulaatio-oireyhtymään liittyy veritulppakomplikaatioita 2,4–10 prosentissa sairaustapauksista. Veritulpan hoitona käytetään hepariinia, joka on turvallinen lääke raskauden aikana.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koeputkihedelmöityksen kehitys perustui kiinalais-amerikkalaisen biologin Min Chueh Changin 1930–1970-luvuilla tekemiin tutkimuksiin koeputkihedelmöityksistä nisäkkäillä. Chang todisti tekniikan toimivuuden vuonna 1959 hedelmöittämällä mustan kaniinin munasolun toisen mustan kaniinin siittiöillä ja siirtämällä alkiot valkoisen kaniinin kohtuun, minkä seurauksena kaniini synnytti terveen mustan poikueen.[5] Brittiläiset tiedemiehet Patrick Steptoe ja Robert G. Edwards jatkoivat IVF-menetelmän kehittämistä toimivaksi ihmisillä, ja ensimmäinen koeputkihedelmöityksellä aikaansaatu lapsi, Louise Brown, syntyi Englannissa 25. heinäkuuta 1978.[6] Suomessa koeputkihedelmöityshoidot aloitettiin yli kolmekymmentä vuotta sitten, ja ensimmäiset lapset syntyivät vuonna 1984.[4] Nykyään noin kolme prosenttia Suomessa vuosittain syntyvistä lapsista on saanut alkunsa koeputkihedelmöityshoidolla. Muut Pohjoismaat ovat esittäneet samansuuntaisia lukuja. Hedelmöityshoitoja tarjotaan Suomessa sekä julkisella sektorilla että yksityisillä klinikoilla.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ More than 8 million babies born from IVF since the world's first in 1978 European Society of Human Reproduction and Embryology, 2018
- ↑ eMedicine. Petrozza, J.C.: Assisted Reproduction Technology. (Sivu luettu 3.3.2007)
- ↑ Current Medical Diagnosis and Treatment (2006). Lange, 45th edition, s.748-50. ISBN 0-07-147177-4.
- ↑ a b c d Jokimaa, V. (2006). "Koeputkihedelmöityshoitojen välittömät komplikaatiot." Katsaus. Duodecim 122(4):434-40.
- ↑ Roy O. Greep: Min Chueh Chang: Biographical Memoirs National Academy of Sciences. Viitattu 3.2.2008. (englanniksi)
- ↑ Steptoe, P.C., Edwards, R.G. (1978). "Birth after the reimplantation of a human embryo." Lancet 2(8085):366. PMID 79723.
- ↑ Tiitinen, A.: Lapsettomuus - laajeneva ongelma. Duodecim, 2002, nro 118(5), s. 493-494.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koeputkihedelmöitys Wikimedia Commonsissa