Klodvig I
Klodvig (myös Klodovig, Chlodovech tai Clovis, 465 – 27. marraskuuta 511) oli ensimmäinen frankkikuningas, jonka onnistui yhdistää frankkien eri heimot valtansa alle. Klodvig oli kaikkien frankkien kuninkaana 481–511. Hän lopetti roomalaisvallan Galliassa ja perusti frankkien valtakunnan ja sitä yli kaksi vuosisataa hallinneen merovingidynastian.[1] Ranskalaiset pitävät häntä Ranskan kuningaskunnan perustajana.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klodvigin alkuperäinen nimi oli frankkien kielen Chlodovech, jonka useimmiten arvellaan olevan yhdistelmä germaanisista sanoista chlod = kuuluisa, ylistetty ja vech = taistelija. Nimestä on sittemmin muotoutunut useita erilaisia versioita Euroopan eri kieliin: esimerkiksi latinan Ludovic, ranskan Louis, saksan Ludvig, italian Luigi ja englannin Lewis.[2] Monet merovingikuninkaalliset käyttivät chlod-sanaa tai sen johdannaisia nimensä osana: Ranskan Clotaire ja Saksan Lothar (Chlothar), kuin myös Clodomer (Chlodomer) ja Clotilde (Chlotilde).
Klodvigista tiedetään melkoisen paljon. Keskeinen hänen hallitusajastaan kertova lähde on piispa Gregorius Toursilaisen 500-luvun loppupuolella kirjoittama teos Decem libri historiarum (tunnettu aiemmin myös nimellä Historia francorum) Teos on kirjoitettu noin sata vuotta Klodvigin kuoleman jälkeen ja se suhtautuu kohteeseensa hyvin myönteisesti. Osa sen kertomista asioista on värittyneitä ja esimerkiksi kuvaus Klodovigin kääntymisestä kristinuskoon muistuttaa keisari Konstantinus Suuresta kerrottua vastaavaa kertomusta.[3]
Gallia 400-luvun lopulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viidennellä vuosisadalla Gallia oli jakautunut useisiin pieniin, jatkuvasti keskenään taisteleviin "barbaariruhtinaskuntiin".
Koillis-Ranskaan asettuneet frankit olivat palvelleet Rooman keisarikuntaa Reinin rajalla, auttaen rajan puolustamisessa. Toisaalla burgundit olivat asettautuneet Savoijin (Sapaudia) ja Lyonin (Lugdunum) seuduille ja visigootit puolestaan asuttivat Loiren laaksoa ja Languedocia. Monilla alueilla hallitsivat paikalliset sotapäälliköt, jotka olivat täyttäneet alueilta 400-luvun alussa vetäytyneen roomalaisen vallan jälkeensä jättämän valtatyhjiön.
Vuonna 481 Klodvig, Kilderik I:n ja Basinen poika, nousi nykyisen Belgian Tournain seudulla asuvien saalilaisten frankkien johtoon. Hänen hallittavakseen saamansa alue oli kooltaan pieni ja sijainniltaan syrjäinen.[4] [2] Klodvig oli vasta viidentoista päästessään valtaan, mutta alkoi nuoresta iästään huolimatta hankkiutua määrätietoisesti eroon kilpailijoistaan. Hänen kruunauksensa osoittautui alkukohdaksi ensimmäiselle frankkidynastialle, merovingeille, joiden nimi tulee hänen legendaarisesta isoisästään Merovechista. Jälkikäteen tarkasteltuna Klodvigin menestys oli suurelta osin seurausta frankkien omaksumasta roomalaisten sotataidosta. Tätä kuvastaa Klodvigin sotilaitten joukossa vallinnut kuri, joka tuli hyvin esiin Soissons’in taistelussa (486). Klodvig voitti tuolloin viimeisen Rooman valtaa Galliassa edustaneen sotapäällikön, Syagriuksen. Oman lisänsä Klodvigin menestykseen toi hänen liittonsa Gallian kirkon ja sitä kautta gallialais-roomalaisen eliitin kanssa.
Klodvigin kausi voidaan nähdä yhtä lailla myöhäisantiikkina kuin varhaiskeskiaikanakin. Klodvigin ja hänen jälkeistensä merovingien hallinto antoi merkittävän panoksen keskiajalle juuri uuden kristillisten kuninkaiden dynastian muodossa. Aiemmin mainitun gallialais-roomalaisen eliitin hyväksyntä antoi oman panoksensa tähän piirteiden luomiseen ja samalla omaperäisen gallialaisen vallankäyttöperinteen rakentamiseen.
Klodvigin valloitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klodvig pyrki germaanisen perinteen mukaisesti säilyttämään valtakuntansa pojilleen, sekä samalla kasvattamaan sitä jättääkseen mahdollisimman mittavan perinnön. Tätä päämäärää tavoitellessaan hän ei epäröinyt kovienkaan keinojen käyttöä. Hän murhautti sekä kaikki kilpailevat saalilaishallitsijat, joista osa oli hänen taistelutovereitaan, että myös sukunsa jäseniä. Sukulaisiaan hänen onnistui saada taistelemaan keskenään muun muassa lahjomalla ja epäsopua lietsomalla. Näin hän pyrki varmistamaan perintönsä päätymisen oikeille perillisille.[5]
Toisaalta hän toteutti mittavaa allianssien ja sotilaallisten valloitusten politiikkaa. Aluksi hänellä oli tässä apunaan vain muutama tuhat miestä. Aseiden ja aseellisten miesten lukumäärää tärkeämpää oli kuitenkin taistelutaito, joka oli hankittu muita barbaariheimoja vastaan keisarikunnan palveluksessa sodittaessa. Tämä mahdollisti Klodvigin menestyksen. Jos Klodvig pystyikin melko nopeasti ottamaan vallan ja alistamaan uudet alueet, niin syynä tähän oli se, että hän oli vähiten huono monista huonoista vaihtoehdoista. Lisäksi hän oli kääntynyt katoliseen kristinuskoon, millä myös oli oma poliittinen merkityksensä.
Vähitellen Klodvig siis valloitti puolet nykyisestä pohjoisesta Ranskasta. Aluksi hän liittoutui Reinin frankkien kanssa 484. Sen jälkeen hän kohdisti sotatoimensa etelään vuodesta 486 lähtien. Hän aloitti syrjäyttämällä Soissons’in hallitsija Syagriuksen, joka oli heikentyneen keisarikunnan viimeinen edustaja Galliassa. Klodvig voitti taisteluissa itselleen Senlis’n, Beauvais’in, Soissons’in ja Pariisin (Lutetia) kaupungit. Eli alueet, joille myöhemmin keskittyivät Ranskan tärkeimmät hiippakunnat.
Merkittävän vastuksen Klodvigin jatkuvalle halulle valloittaa uusia alueita tarjosi Teoderik Suuri, joka oli Klodovigin lanko. Hän alkoi esiintyä kaikkien Klodovigin uhkaamien pikkuruhtinaskuntien suojelijana. Klodovig tajusi, että hän saa puolestaan tukea Teoderikia vastaan Itä-Rooman keisarilta, joka oli kovin tyytymätön siihen asiaintilaan, että sen muodollinen vasalli oli noussut mahtavaksi hallitsijaksi. Frankkien ja ostrogoottien valtakunnan välille pääsi muodostumaan eräänlainen kauhun tasapaino.[5]
Itä-Rooman keisarin Anastasius I:n tuen avulla Klodvig hyökkäsi visigootteja vastaan. Nämä asuttivat suurinta osaa Pyreneiden niemimaasta (Septimania) ja Gallian lounaisosia Loiren laaksoon pohjoisessa Cévannesiin idässä.
Keväällä vuonna 507 frankit aloittivat etelään suuntautuneen valloitusretkensä, ylittäen Loirejoen matkallaan kohden Toursia. He kohtasivat Alarik II:n johtaman visigoottien armeijan tasangolla lähellä Poitiers'n kaupunkia. Kohtaaminen johti hurjaan taisteluun, jonka visigootit hävisivät päällikkönsä kuollessa. Tämä voitto mahdollisti frankeille kaikkien aiemmin visigooteille Loiren, valtameren ja Pyreneiden välisellä alueella kuuluneiden maa-alueiden liittämisen omaan valtakuntaansa.
Aina uusia alueita ei hankittu sotimalla. Klodvig hankki itselleen alueita myös juonittelulla ja suoranaisilla rikoksilla, joita historioitsija Gregorius Toursilainen kuvaa ihailevaan sävyyn. Halutessaan liittää erään pikkuruhtinaskunnan alueisiinsa hän lähetti ruhtinaan pojalle kirjeen, jossa kertoi että tämän isä on jo vanha ja väsynyt mies. Jos isäruhtinas kuolisi olisi Klodvig valtaistuimelle nousseen nuoren ruhtinaan ystävä ja liittolainen. Poika teki kuten Klodvig oli laskelmoinut ja murhasi isänsä. Nyt nuori ruhtinas kutsui Klodvigin lähettiläät luokseen tekemään liittosopimusta. Klodovigin lähettiläät surmasivat nuoren ruhtinaan heti tavattaessa. Sitten ruhtinaskunnan väki kutsuttiin käräjille valitsemaan uutta ruhtinasta. Ainoa ehdokas oli Klodovig joka vakuutti, että hänellä ei ollut mitään tekemistä edellisten kuolemantapausten kanssa. Käräjät valitsivat Klodvigin uudeksi ruhtinaaksi. Gregorius Toursilaisen mukaan näin tapahtui, koska puhdassydäminen Klodovig teki Herran tahdon mukaan ja Herra toi Klodovigille tämän viholliset kukistettaviksi.[6]
Kääntyminen ja kaste
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reimsin piispa, myöhempi Pyhä Remigius, etsi itselleen ja hiippakuntansa asukkaille vahvan vallanpitäjän suojelusta. Klodvigin ja piispan välillä oli runsaasti yhteydenpitoa. Aluksi piispa toivoi kuninkaan suojelevan oman alueensa kristittyjä. Ehkäpä kristinuskonsa ja oman kansan keskuudessa nauttimansa auktoriteetin turvin Remigius sai Klodvigin kunnioittamaan itseään ja käyttämään häntä neuvonantajanaankin. Remigius ehdotti Klodvigille avioitumista kristityn burgundiprinsessa Klotilden kanssa. Burgundit olivat frankkien naapureita ja asuivat nykyisten Savoien ja Dauphinén maakuntien alueilla. Avioliitto solmittiin Soissons’issa vuonna 493.
Gregorius Toursilaisen mukaan Klotilde teki kaikkensa saadakseen puolisonsa kääntymään kristinuskoon. Aluksi Klodvig oli vastahankainen - hän epäili yhden ainoan jumaluuden olemassaoloa ja toisaalta hänen kasteen saaneen vanhimman poikansa varhainen kuolema vahvisti tätä epäuskoa. Toisaalta Klodvig pelkäsi mahdollisen kääntymisensä kristinuskoon heikentävän hänen pakanallisten frankkialamaistensa luottamusta. Klodvig tarvitsi kuitenkin myös gallialais-roomalaisen papiston tukea, sillä tämä ryhmä oli kasvattanut valtaansa kristinuskon levitessä Gallian väestön keskuuteen. Roomalaisen hallintojärjestelmän rapautuessa piispat olivat ottaneet haltuunsa kaupunkien keskeiset hallinnolliset tehtävät ja tulleet näin monin paikoin merkittäviksi paikallisiksi johtajiksi. Kirkolla oli hallussaan ainoa kelvollisesti organisoitu hallinnollinen järjestelmä, joka myös levisi paljon laajemmalle kuin barbaariset pikkuvaltiot.
Klodvigin lopullinen kääntyminen kristinuskoon tapahtui Tolbiacin taistelun (496) jälkeen. Klodvigin joukot taistelivat alemanneja vastaan tarkoituksenaan valtakunnan laajentaminen itään, nykyisen Alsacen, Moselin ja Reinin alueille. Gregorius Toursilainen kertoo, kuinka Klodvig oli häviämässä taistelun, eikä tiennyt minkä pakanallisen jumalan puoleen olisi ollut viisasta kääntyä. Tällöin hän päätti rukoilla Kristusta ja lupasi kääntyä kristinuskoon jos saisi voiton taistelussa. Monet historioitsijat Gregoriuksesta lähtien ovat rinnastaneet Klodvigin kääntymyksen keisari Konstantinus Suuren kääntymykseen. Taistelun raivotessa ja juuri kun Klodvig itse oli joutumaisillaan saarretuksi ja vangiksi, alemannien päällikkö sai surmansa nuolesta. Tämän nähdessään alemannien armeija kääntyi pakoon. Voitto kuului siis Klodvigille ja kristittyjen jumalalle.[7]
Klodvig otti kasteen vastaan yhdessä 3 000 sotilaansa kanssa Reimsissä 25. joulukuuta 496 tai 498 piispa Remigiuksen antamana. Päivä oli antiikin Roomassa keisareiden kruunauspäivä. Tämä kaste muodostui merkitykselliseksi Ranskan historiassa, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Ranskan kuninkaat, aina Kaarle X saakka vuonna 1825 on kruunattu ja voideltu Reimsin katedraalissa. Katolinen kirkko suoritti Klodvigin ja hänen sotilaidensa kasteen upein juhlallisuuksin. Kynttilät paloivat, juhlakulkueet kulkivat ja suitsutukset savusivat. Osa sotilaista luuli tulleensa jo paratiisiin. Kuningas vannoi nöyryyttä ja polttavansa sen, mitä ennen oli palvonut ja palvovansa sitä, mitä ennen oli polttanut.[7]
Klodvigin kaste merkitsi alkua papiston ja Ranskan kuninkuuden väliselle vahvalle siteelle. Hallitsijan tuli hallita Jumalan nimessä, ja ainoastaan hänen suorat jälkeläisensä saattoivat vaatia kruunua itselleen. Kaste myös mahdollisti Klodvigille entistä tiukemman otteen alistamistaan kansoista, sillä kasteen avulla hän oli saanut tuekseen vaikutusvaltaiset kirkonmiehet. On heitettävä syrjään vanha teoria, jonka mukaan germaanit yksinkertaisesti alistivat roomalaisen Gallian. Kyseessä oli valtasuhteiden uudelleenmuotoutumisesta alkunsa saanut germaanisten ja roomalaisten kulttuurien vähittäinen yhdistyminen, joka muodostui jatkuvaksi prosessiksi.
Gregorius Toursilaisen kuvausta Klodvigin kääntymisestä pidetään nykyisin kaunisteltuna, ja sen oletetaan palvelleen ennen kaikkea kirjoitushetkensä poliittisia tavoitteita. Uudemman tutkimuksen mukaan Klodvig ei ehkä kääntynytkään suoraan katoliseksi, vaan oli aluksi kiinnostunut areiolaisuudesta, kristinuskon harhaoppiseksi tuomitusta suuntauksesta, johon suurin osa germaaneista oli kääntynyt. Aikalaislähteiden mukaan Klodvig olisi lisäksi saattanut saada kasteen vasta vuonna 508. Lisäksi kristinusko omaksuttiin aluksi vain frankkien yläluokan parissa. Tavallinen kansa saattoi uhrata vanhoille jumalilleen vielä 700-luvulla.[4] [3]
Pariisi, uusi pääkaupunki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tournain ja Soissons'in jälkeen Klodvig vuonna 508 valitsi Pariisin valtakuntansa pääkaupungiksi. Valinnan syyt lienevät olleet puhtaasti strategisia, sillä Citén saari oli varuskuntakaupunki ja hallintokeskus keisariajan lopulla. Valinnalla ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, sillä valtakunnalla ei ollut kunnollista keskushallintoa, eivätkä Klodvigin seuraajat pitäneet Pariisia muita valtakunnan kaupunkeja kummempana.
Klodvigin hallinnon aikana Pariisi ei kokenut merkittäviä muutoksia, eikä niitä tullut myöskään myöhemmän merovingikauden aikana. Kaupunki ei kokenut suuria muutoksia rakennustensa suhteen, vaan antiikin perintöä säilytettiin ja joskus rakennettiin uudelleen. Ainoastaan uudet kirkolliset rakennukset muuttivat kaupunkikuvaa. Niiden rakentamisen kustansi useimmiten joku kuninkaallisen perheen jäsen tai muu varakas aristokraatti. Klodvigin kuoleman jälkeen kuningatar Klotilde oli innokas kaupungin uusien rakennusten rakennuttaja.
Klodovigin kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klodvig kuoli 45 vuoden ikäisenä Pariisissa 27. marraskuuta 511. Hänet haudattiin Pariisin Saint-Apôtres-basilikaan, tulevaan Sainte-Geneviève-kirkkoon, joka oli rakennettu kaupungin nimikkopyhimyksen haudan paikalle. Paikalla on nykyisin rue Clovis -katu ja se sijaitsee Saint-Étienne-du-Mont-kirkon ja Henrik IV -lyseon välissä.
Valtakunnan jako 511
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Klodvigin kuoltua hänen poikansa (Klotar I, Klodomir, Teoderik I ja Kildebert I) jakoivat isänsä valtakunnan. Jako noudatti perimystraditiota – valtakunta jaettiin Klodvigin poikien kesken neljään osaan, joista kolme oli lähes yhtä suuria, mutta vanhimmalle pojalle, Teoderikille, annettiin Reinin ja Loiren väliltä kaikkein suurin alue, joka käsitti lähes kolmanneksen aiemmasta roomalaisesta Galliasta. Nykyisen Ranskan alueista vain Provence, Septimania ja Burgundin kuningaskunta olivat pystyneet vastustamaan ensimmäisen merovingikuninkaan valloituksia.
Gregorius Toursilainen kertoo, että valtakunnan jako tapahtui sen korkeimman aristokratian, täysi-ikäisen Teoderikin ja leskikuningatar Klotilden läsnä ollessa. Lähtökohtana oli Klodvigin vuonna 511 kirjaama saalilainen laki. Laki ei tuntenut käsitystä julkisesta omaisuudesta tai valtiosta, vaan valtakunta tulkittiin kuninkaan yksityisomaisuudeksi, jonka perilliset jakoivat kuninkaan kuoltua. Klodvigin yhdistämä valtakunta hajosi perinnönjaon myötä.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pietilä & Pietilä-Castrén 2000, s. 267
- ↑ a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 44
- ↑ a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 46–47
- ↑ a b Encyclopædia Britannica: Clovis I Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 18.1.2010. (englanti)
- ↑ a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 49
- ↑ Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 48
- ↑ a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 7, 1981, s. 46
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Klodvig I Wikimedia Commonsissa