Kiurunkulma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiurunkulma
Tyyli perhesarja
Alkuperämaa Suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 1966 – 1969
Aiheesta muualla
IMDb

Kiurunkulma on suomalainen televisiosarja vuosilta 1966–1969. Sarjan teki Yle TV2:n teatteritoimitus. Sitä käsikirjoitti Liisa Vuoristo ja ohjauksesta vastasivat Eila Arjoma ja Antero Nurminen.

Kiurunkulma on tyypiltään lähinnä journalistinen. Se tarjosi vastapainoa aikansa konservatiivisille perhesarjoille ja pyrki kritisoimaan äärivanhoillisia arvoja. Fiktiivinen Kiurunkulman kylä sijaitsee jossakin Keski-Suomessa, alueella, jossa lestadiolaisuus vaikuttaa vahvasti ihmisten elämään. Sarjan aiheita ovat muun muassa keskioluen vapauttaminen, kehitysvammaisten hoito, abortti, keinomunuaishoito, lapamatovitsaus ja Koulutelevisiosta lestadiolaisalueilla kehkeytynyt kiista.[1][2]

Vuoden 1969 alussa Kiurunkulma siirrettiin tuolloin vain Etelä-Suomen kattaneesta kakkosverkosta koko Suomessa näkyneen television ykkösverkon maanantai-illan ohjelmistoon yhdessä muiden kakkosverkon suosikkisarjojen kuten Heikki ja Kaija ja keskusteluohjelma Lähimmäinen kanssa.[3] Jo sitä ennen Kiurunkulman jaksoja oli näytetty kesäuusintoina ykkösverkon puolella[2].

Yleisradion sisäinen raportti Sarjafilmien maailmat (Otavan Delfiinikirjat, 1970) nosti Kiurunkulman hyväksi esimerkiksi tuolloin ihanteena pidetystä informatiivisesta ohjelmapolitiikasta: sarjan kautta ”avautui näkökulmia maaseudun proletariaatin ongelmiin, sillä sarja otti aineksensa suomalaisen yhteiskunnan todellisuudesta ja pyrki asettamaan niitä laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin”[4]. Myös Helsingin Sanomien nuori tv-kriitikko Jukka Kajava kehui sarjaa monessa kirjoituksessaan[5][6][7].

  1. Suomalaisen arjen suuri tarina, s. 220
  2. a b Lapamatokampanja Kiurunkulmassa. Helsingin Sanomat, 19.6.1968, s. 39. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 4.4.2021.
  3. Tv-2:n suosituimmat sarjat ykkösverkkoon maanantaisin. Helsingin Sanomat, 18.12.1968, s. 39. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 17.11.2020.
  4. Rönty, Markku: Talonpojan tappolinjalla : televisiosarja Rintamäkeläiset 1970-luvun maaseudun ja pienviljelijöiden elämänpiirin kuvaajana sekä aikansa poliittisen ilmaston heijastajana, s. 24. (Journalistiikan pro gradu) Jyväskylän yliopisto, 2000. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.4.2021).
  5. Kajava, Jukka: Kiurunkulma hyvällä asialla. Helsingin Sanomat, 4.3.1969, s. 29. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 4.4.2021.
  6. Kajava, Jukka: Mikä eteen Koskinen. Helsingin Sanomat, 2.8.1968, s. 27. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 4.4.2021.
  7. Kajava, Jukka: Alkoholistin muotokuva. Helsingin Sanomat, 8.1.1969, s. 31. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 4.4.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]