Kishō Kurokawa

Kishō Kurokawa
黒川紀章
Henkilötiedot
Syntynyt	1934 Nagoya
Kuollut	12. lokakuuta 2007 Tokio
Arkkitehti
Muut nimet	黒川 紀章
Koulutus	Kioton yliopisto, Tokion yliopisto ja Tōkai Junior and Senior High School (käännä suomeksi)
Taidesuuntaus	metabolismi
Merkittävät työt	Ōita-stadion, Toyota-stadion, Kuala Lumpurin kansainvälinen lentoasema, Nakagin Capsule Tower (käännä suomeksi), Roppongi Prince Hotel (käännä suomeksi), Nagoya City Art Museum (käännä suomeksi), Hiroshima City Museum of Contemporary Art (käännä suomeksi) ja National Museum of Ethnology (käännä suomeksi)
Aiheesta muualla
www.kisho.co.jp
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Tokion kansallisen taidekeskuksen kaareutuva lasiseinä

Kishō Kurokawa (jap. 黒川紀章, Kurokawa Kishō, 1934 Nagoya – 12. lokakuuta 2007, Tokio) oli merkittävä japanilainen arkkitehti ja arkkitehtuurin teoreetikko. Hänet muistetaan etenkin yhtenä 1960-luvun metabolismiliikkeen perustajajäsenistä.

Elämä ja työt

Kurokawa syntyi Nagoyassa vuonna 1934. Myös hänen isänsä oli arkkitehti. Hän valmistui kandidaatiksi Kioton yliopistosta vuonna 1957 ja myöhemmin Tokion yliopistosta maisteriksi vuonna 1959 ja tohtoriksi vuonna 1964. Oman toimistonsa hän perusti vuonna 1962.

Kurokawa oli yksi metabolistien nuorimmista jäsenistä. Metabolismi syntyi vastaliikkeenä kansainväliselle modernismille ja painotti orgaanista, uusiutuvaa arkkitehtuuria. Metabolistien suunnitelmat olivat usein villin futuristisia. Liike huipentui Osakan vuoden 1970 maailmannäyttelyyn, jossa esiteltiin kolme Kurokawan rakennusta. Kurokawa suunnitteli muun muassa järvellä kelluvia taloja ja DNA-molekyylien rakenteeseen pohjautuvan tornitalon: metabolistit näkivät rakennukset organismeina, jotka voisivat muuntua ja laajentua ajan kuluessa. Kurokawan merkittävimpiin metabolistikauden töihin kuuluvatkin tätä ajatusta edustava Tokion Nakagin Capsule Tower (1972) irrotettavine kapseliasuntoineen ja Osakan Capsule Inn (1977), jota pidetään ensimmäisenä kapselihotellina.

Kurokawan myöhempiin töihin kuului laaja kirjo erilaisia julkisia rakennuksia ja kaupunkisuunnitteluhankkeita. Niihin lukeutuvat muun muassa Osakan Sony Tower (1976), Osakan kansallinen etnologinen museo (1977), Japanin kansallinen bunraku-teatteri (1988), Hiroshiman nykytaiteen museo (1989), Kazakstanin pääkaupungin Astanan yleissuunnitelma 1990-luvulla ja Amsterdamin Van Gogh -museon lisärakennus (1998), jota kritisoitiin sopimattomaksi kaupunkiin. Erityistä huomiota ja ylistystä sai osakseen kuitenkin Kuala Lumpurin kansainvälinen lentoasema (1998) lentokentän toimintojen lomaan tuotuine trooppisine sademetsineen. Japaniin toteutetuista suurista rakennushankkeista Kurokawan viimeisiksi jäivät Tokion kansallinen taidekeskus ja aivan viimeiseksi kansainväliseksi työksi Pietarissa sijaitseva Ristisaaren stadion.

Kurokawa yhdistettiin myöhemmin ”Symbiosis”-liikkeeseen, joka kannatti ”maailman eri kulttuurien vaikutuksesta syntyvää arkkitehtuurin synteesiä”; niinpä hänen filosofiassaan yhdistyivät monet vastakohdat, kuten ”länsimainen ja ei-länsimainen, julkinen ja yksityinen sekä järjestys ja kaaos”. Kurokawan myöhemmän kauden töitä leimasivat metabolismin muunneltavan arkkitehtuurin sijaan pikemminkin abstraktit geometriset muodot. Hän oli myös merkittävä teoreetikko, jonka teos Kyōsei no shisō (1987, jap. 共生の思想, engl. Philosophy of Symbiosis) sai Japanin lisäksi myös kansainvälistä huomiota.

Kurokawa koki viimeisenä elinvuonnaan takaiskuja. Hän pyrki keväällä 2007 Tokion kuvernööriksi, mutta hävisi ystävälleen Shintarō Ishiharalle, ja myöhemmin kesällä tuloksettomasti Japanin ylähuoneeseen. Kurokawa oli kuollessaan naimisissa elokuvanäyttelijä Ayako Wakaon kanssa, ja hänellä oli edellisestä avioliitosta kaksi lasta.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kishō Kurokawa Wikimedia Commonsissa

• Kisho Kurokawa architect & associates (englanniksi) (japaniksi) (kiinaksi)