Kerttu Nuorteva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kerttu Nuorteva
Henkilötiedot
Syntynyt10. marraskuuta 1912
Astoria, Oregon, Yhdysvallat
Kuollut29. elokuuta 1963 (50 vuotta)
Karaganda, Kazahstanin SNT, Neuvostoliitto
Vanhemmat Santeri Nuorteva
Sanni Tuomisto

Kerttu Nuorteva (10. marraskuuta 1912 Astoria, Oregon, Yhdysvallat – 29. elokuuta 1963 Karaganda, Kazahstanin SNT, Neuvostoliitto)[1] oli Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan suomalaissyntyisen toimeenpanevan komitean puheenjohtajan Santeri Nuortevan tytär, joka lähetettiin desanttina Suomeen vuonna 1942, vangittiin ja palautettiin rauhanteon yhteydessä Neuvostoliittoon.

Perhetausta ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorteva syntyi Astoriassa, Oregonissa Yhdysvalloissa, missä hänen isänsä oli toiminut sanomalehtimiehenä ja joutunut karkotetuksi vuonna 1920. Neuvostoliitossa Santeri Nuorteva nautti Leninin suosiota ja yleni lopulta Itä-Karjalan johtoon.[2] Kerttu Nuortevan äiti oli Sanni Tuomisto, joka oli painija, poliisimestari ja näyttelijä Iivari Tuomiston sisko.[3]

Nuorteva kasvoi ja kävi koulua Petroskoissa ja opiskeli myöhemmin yliopistossa Leningradissa. Hän oli naimisissa ensin suomalaissyntyisen punaupseerin Jalmari Ahon ja sittemmin toimittaja Leo Varšavskin kanssa.[2] Nuortevalla ja Varšavskilla oli yksi poika, vuonna 1931 syntynyt Reima.[1]

Kerttu Nuorteva isänsä Santeri Nuortevan polvella 1910-luvulla.

Vuonna 1937 NKVD pidätti Nuortevan, ja häntä syytettiin maanpetoksesta. Seurasi kaksi vuotta tutkintavankeutta ja kolmen vuoden pakkotyötuomio. Jatkosodan aikana joulukuussa 1941 NKVD ehdotti hänelle mahdollisuutta tiedustelijakoulutukseen Suomeen lähettämistä varten. Nuortevan molemmat veljet Matti ja Pentti oli lähetetty tiedustelutehtäviin suomalaismiehityksessä olleeseen Petroskoihin, missä suomalaiset olivat saaneet heidät kiinni ja teloittaneet. Myös Kerttu Nuorteva suostui koulutukseen.[2]

Desanttina Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähtö desantiksi tapahtui kevättalvella 1942. Nuorteva hyppäsi laskuvarjolla Vihdin Lahnustan kylään[4] 30. maaliskuuta 1942. Tehtävänään hänellä oli kerätä tietoa Suomessa olevista saksalaisista joukoista ja poliittisista mielialoista Suomessa. Lisätehtävänä oli yrittää ottaa yhteyttä Väinö Tanneriin. Hänellä oli varusteenaan radiolähetin, ja kahdeksasta yhdyshenkilöstä Suomessa yksi oli Hella Wuolijoki, peitenimeltään Runoilija.

Nuortevan hyppy epäonnistui: hänet pudotettiin sata kilometriä maalialueesta länteen.[5] Lisäksi hän takertui varjoineen kuusenlatvaan ja loukkasi jalkansa irrottautuessaan valjaista. Hypyssä paikalle levinneistä varusteistaan hän löysi pimeässä ainoastaan radiolaukun.[2] Nuorteva murtautui paikan lähellä olleeseen liiteriin, jossa nautti mukanaan olleet suklaat ja keksit; niiden selvästi venäjänkielisin tekstein merkityt pakkaukset jäivät lojumaan paikalle, samoin loppuun käytetty huulipuikko, joka kertoi että paikalla olisi käynyt nimenomaan nainen. Liiterin katonrajasta löytyi lisäksi sinne tungettu venäjänkielisin merkinnöin varustettu Etelä-Suomen kartta.[6]

Kauniiksi ja hienosti pukeutuneeksi kuvattu nainen sai Vihdin Herrakunnan kylältä nuorelta pojalta kyydin Vihdin keskustaan. Hänet oli havaittu jo aikaisemmin ja epäilty Neuvostoliitosta tulleeksi desantiksi. Hyppypaikka jäljitettiin, mutta kyytimies antoi etsijöille tahallaan väärät tuntomerkit.[7]

Nuortevan peiteroolina oli työskennellä kosmetologiharjoittelijana kauneussalonki Salon Paris’ssa[8] joka sijaitsi Helsingissä Aleksanterinkatu 19:ssä[9] . Hänen asuntonsa sijaitsi Ullanlinnassa Vuorimiehenkatu 19:ssä[9].[10] Nuorteva paljastui, kun hänen säilömänsä radiolähetin löydettiin Kasarminkatu 16:ssa sijaitsevasta pesulaliike N. Koivumäen säilytyksestä[9] . Hänet otettiin kiinni hänen tullessaan hakemaan radiota 7. syyskuuta 1942.[11]

Tuomio ja vankeusaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratakatu 12:ssa sijaisevassa Valpon[9] ja Punanotkonkadulla[9] sijaitseva Päämajan valvontatoimiston hoitamissa kuulusteluissa Nuorteva vaikeni useita kuukausia. Hän kertoi tarinansa vasta, kun Valpon Turun toimiston päällikkö Paavo Kastari toi hänen keskustelukumppanikseen suomalaisen kommunistin, Kertun isän vanhan ystävän, Arvo ”Poika” Tuomisen, joka oli ryhtynyt avustamaan poliisia. Tuominen onnistui vakuuttamaan Nuortevan siitä, että stalinismi oli pettänyt ja tuhonnut kommunismin aatteen. Nuortevan maailmankuva romahti, ja henkisesti murtuneena hän teki täyden tunnustuksen.[5] Väliin Nuorteva oli kaksi kuukautta hoidossa mielenterveydellisten ongelmien vuoksi.[12]

Vastavakoilutoimiston henkilökuntaa

Nuortevan tiedot johtivat 11 henkilön pidättämiseen, joukossa Hella Wuolijoki. Nuortevaa avustanut Valtteri Teerikangas sai kuolemantuomion vakoilusta[huom 1], Wuolijoki elinkautisen kuritushuonetuomion ja muut eripituisia vankeusrangaistuksia. Nuorteva tuomittiin kenttäoikeudessa kuolemaan, ja sotaylioikeus vahvisti tuomion. Nuortevan sukulaiset, erityisesti hänen isänsä serkku professori Paul Nyberg, saivat kuitenkin lykättyä kuolemantuomion täytäntöönpanoa.[14]

Vankilassa Valpo järjesti kirjailija Yrjö Kivimiehen keskustelemaan Nuortevan kanssa. Kuunneltuaan Nuortevan tarinan Kivimies kirjoitti salanimellä Irja Niemi Nuortevasta kertovan elämäkerran, jonka Oy Suomen Kirja julkaisi vuonna 1944 nimellä Neuvostokasvatti. Nimiä ja tapahtumia oli hivenen muutettu. Viimeistä lukua, joka kertoi päähenkilön yhä olevan uskollinen neuvostokansalainen, ei julkaistu.[15] Kirjasta tuli bestseller, mutta sen valmiiksi painettu toinen painos makuloitiin rauhan tultua.[16]

Vuonna 1944 Nuorteva oli toisen kerran hoidossa mielenterveysongelmien vuoksi. Nuorteva teki vankeusaikanaan itselleen nuken, jonka hiuksiksi hän käytti omia hiuksiaan. Nukke on tätä nykyä näytteillä Joroisten Maanpuolustusmuseossa. Nuortevalle tarjottiin syksyllä 1944 mahdollisuutta siirtyä Suomesta jonnekin länteen. Hän päätti kuitenkin olla lähtemättä, ja lokakuussa 1944 hänet palautettiin Neuvostoliittoon, missä hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankileirille. Rangaistuksensa kärsittyään hän opiskeli rakennusinsinööriksi ja työskenteli muun muassa vesivoimalaitosten parissa. Nuorteva kuoli aivokalvontulehdukseen 29. elokuuta 1963 Karagandan kaupungissa Kazahstanin sosialistisessa neuvostotasavallassa Neuvostoliitossa.[17][18] Nuortevan ainoa poika Reima Varšavski oli myös asettunut sodan jälkeen Kazahstaniin. Hän kuoli itsenäistyneessä Kazakstanissa vuonna 1996.[1]

Kerttu Nuorteva rehabilitoitiin virallisesti Venäjällä vuonna 1997.[1]

Jörn Donner on ohjannut Nuortevasta elokuvan Kuulustelu (2009).[19]

Huomioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sotaylioikeus vahvisti Teerikankaan kuolemantuomion 23.5.1944, mutta rangaistusta ei ehditty panna täytäntöön ennen sodan päättymistä. Välirauhansopimuksen perusteella Teerikangas vapautettiin.[13]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lounela, Pekka (Matti Kassilan aineiston pohjalta): Kahden naisen sota: vuosisadan vakoilutarina. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13982-3
  • Manninen, Ohto: Kerttu Nuorteva: Neuvostokaunotar vakoilujohtajana. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4628-3
  • Rislakki, Jukka: Maan alla: Vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941-1944. Helsinki: Love Kirjat, 1985. ISBN 951-835-099-X
  • Tuomioja, Erkki: ”Sota ja rauha 2”, Häivähdys punaista – Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa, s. 295. (Suomennettu englanninkielisestä käsikirjoituksesta A Delicate Shade of Pink – The Lives of Hella Wuolijoki and Salme Dutt in the Service of Revolution) Suomentanut Eskelinen, Heikki. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3693-0
  • Tarkka, Jukka: Uskomaton tarina, joka taitaa olla totta (Arkistoitu – Internet Archive), Helsingin Sanomat 12.10.2006

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Jussi Nuorteva: Nuorteva, Kerttu (1912–1963) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.5.2014. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b c d Rislakki 1985, s. 109–111
  3. ↑ Painimatoilta sodan tantereille Ilmajoki-lehti (nro 94/2015)
  4. ↑ Lounela – Kassila, s. 173.
  5. ↑ a b Tarkka/HS 2006
  6. ↑ Lounela – Kassila, s. 32–49.
  7. ↑ Rislakki 1986, 111.
  8. ↑ Lounela – Kassila, s. 146.
  9. ↑ a b c d e Manninen 2006, s. 82.
  10. ↑ Lounela – Kassila, s. 122.
  11. ↑ Rislakki 1985, s. 113.
  12. ↑ Rislakki 1985, s. 114.
  13. ↑ Tuomioja, 2006, s. 295
  14. ↑ Rislakki 1985, s. 115–118.
  15. ↑ Rislakki 1985, s. 119.
  16. ↑ Tuomioja, 2006, s. 294
  17. ↑ Rislakki 1985, s. 157
  18. ↑ Manninen 2006, s. 169.
  19. ↑ Eläkeläinen Donner ohjasi elokuvan ja kirjoitti kirjan Bergmanista

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Niemi, Irja: Neuvostokasvatti: neuvostoelämän ääripiirteitä minä-muotoon kuvattuna. Porvoo: WSOY, 1944.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kerttu_Nuorteva&oldid=22799839”