Kastraatiopelko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kastraatiopelko on Sigmund Freudin esittämän[1] teorian mukaan osalla poikalapsista esiintyvä pelko siitä, että he menettäisivät sukupuolielimensä. Teorian mukaan pelon taustalla on se, että lapsi, jolla itsellään on siitin, on nähnyt mies- ja naispuolisten ulkoisten sukuelinten eron muttei toistaiseksi oppinut, että se on luonnollinen sukupuoliero. Lapsi ei tiedä, että paitsi se, että ihmisellä on siitin, myös se, että ihmisellä ei ole siitintä, on synnynnäinen ominaisuus. Tällainen lapsi luulee, että kaikilla ihmisillä se on aluksi mutta osalta "kaikkivoipa" isä irrottaa sen. Lapsi pelkää, että niin tekee myös hänen isänsä hänelle.[2][3]

Freudin käsitystä ilmiön universaaliudesta on arvosteltu.[1] Freud kehitti teoriansa terapiaselostuksessaan pikku Hansista (Viisivuotiaan pojan fobian analyysi). Kulttuurintutkija Jari Ehrnrooth (2006) katsoo, että Freud vaikuttaa omiin hullunkurisiin dogmeihinsa juuttuneelta kiihkoilijalta. Kriittisen pohdinnan sijasta psykoanalyysin perustaja todistelee kuinka ”täydellisen oikeaan osuneita” hänen oletuksensa olivat.[4]

Psykologi Hans Eysenck kirjoitti Freudia ja psykoanalyysia arvostelevan teoksen Decline and Fall of the Freudian Empire (1985), missä hän kritisoi ankarasti myös pikku Hansin tapausta. Freudin kertoma aineisto oli valikoitua, isän raportointi epätarkkaa ja Hansin lausunnot ristiriitaisia ja epäluotettavia.[5]

  1. a b Sammallahti, Pirkko: Freud ja kastraatiokompleksi. Psykoterapia, 2011, 30. vsk, nro 4, s. 424–427. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.9.2015.
  2. Wolman, Benjamin: Lapsen pelotlähde tarkemmin?
  3. Suomalainen lapsi, vanhempien käsikirjalähde tarkemmin?
  4. Ehrnrooth 2006.
  5. Eysenck 2004 (1985), s. 103–104.