Kansansuvereniteettiperiaate

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansansuvereniteettiperiaate on käsitys siitä, että kansa orgaanina voi hallita valtiota.[1] Demokratioissa tuo hallinta toteutettaisiin enemmistöllä. Kansansuvereniteettiajatus korostui Ranskan tasavallassa, jossa haluttiin poistaa feodalismin jäännökset ja kuningasvalta. Kansansuvereniteetti rajoitti myös katolisen kirkon ylikansallista valtaa maallistuvassa valtiossa.

Kansansuvereniteetti käänsi aiemmat valta-asetelmat toisin päin: kansasta tuli suvereeni ja hallitsijasta näiden alamainen – heidän nimissään valtaa käyttävä välikäsi. Kansansuvereniteetin mukaan vallan alkuperä on nimenomaan kansa ja heidän tahtonsa, eikä esimerkiksi jumala. Valta on legitiimiä, mikäli sillä on kansa takanaan. Tätä ajattelua hahmottelivat ensimmäisten joukossa muun muassa yhteiskuntasopimusteoreetikot Hobbes, Rousseau ja Locke. Hobbes ja Rousseau korostivat hallitsijaa kansan etua ajavana toimijana omaa etua ajavan tyrannin sijaan. Olennaista kansansuvereniteetin kannalta ei ole valtiomuoto (esimerkiksi monarkia tai tasavalta), valtion koko, kansalaisten lukumäärä, tai kuviteltujen kansojen lukumäärä – vaan se, että valtiomuodosta riippumatta valta perustuu lopulta aina kansan tahtoon.

Näin ollen valtiosta kehittyi yhtenäisvaltio, jossa lainsäädäntöelimen asema oli vahva, mutta verrattuna angloamerikkalaiseen järjestelmään tuomioistuinten valta heikko. Kansansuvereniteetti poisti feodalismia, mutta teki valtiosta voimakkaan.

  1. Jan-Magnus Jansson: Politiikan teoria, s. 15. Helsinki: Tammi, 1969. ISBN 951-30-1065-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.