Kansan mobilisointiyksiköt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansan mobilisointiyksiköt (arab. الحشد الشعبي‎‎‎, Al-Hashd Al-Sha'abi) on Irakin puolustusvoimiin[1] kuuluva kattojärjestö, johon kuuluu noin 40 prikaatia. Englanniksi Kansan mobilisointiyksiköiden nimi on Popular Mobilisation Units (PMU) tai Popular Mobilization Forces (PMF). Kansan mobilisointiyksiköiden suurimmat jäsenjärjestöt ovat Badr-järjestö ja Rauhankomppaniat. Näitä joukkoja pidetään tehokkaina taisteluissa. Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät šiiamilitioita monista ihmisoikeusrikkomuksista.

Badr-militia perustettiin Irakin ja Iranin aikana, jolloin Iran tuki šiiojen aktivismia Saddam Husseinia vastaan.

Muita ryhmiä syntyi, kun Yhdysvallat miehitti 2000-luvulla Irakia. Viimeiset ryhmät organisoitiin Isisiä vastaan vuosina 2014-2016.

PMF virallisesti järjestettiin kaksi päivää Ayatollah Sistanin Fatwan jälkeen 15 kesäkuuta vuonna 2014.

Shiiojen suuri osuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukot koostuvat pääosin šiialaisista, mutta mukana on myös sunnien, kristittyjen ja jezidien ryhmiä. Joukoissa on 100 000-120 000 jäsentä, joista sunneja on vain muutama tuhat. Iran tukee joitain Irakin šiiamilitioita.

  • 16. turkmeeniprikaati
  • Badr-järjestö
  • Asa'ib Ahl al-Haq
  • Rauhankomppaniat
  • Kata'ib Hezbollah
  • Kata'ib Sayyid al-Shuhada
  • Kata'ib al-Imam Ali
  • Abu al-Fadl al-Abbasin joukot
  • Harakat Hezbollah al-Nujaba
  • Saraya al-Khorasani

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.