Kalle Lepola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalle Lepola
Kalle Lepola 1930-luvun alussa.
Kalle Lepola 1930-luvun alussa.
Kansanedustaja
4.4.1917–25.9.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt10. elokuuta 1888
Korpilahti
Kuollut15. marraskuuta 1937 (49 vuotta)
Leningrad
Ammatti torppari

Kalle Lepola (synt. Lepotöyry, 10. elokuuta 1888 Korpilahti – 15. marraskuuta 1937 Leningrad)[1] oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1918.[2] Lepola oli 1910-luvulla Keski-Suomen tunnetuimpia sosialidemokraatteja. Sisällisodan jälkeen Lepola vaikutti Neuvosto-Venäjällä, jossa hän oli muun muassa perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta. Kotimaahan palattuaan Lepola sai pitkän vankeusrangaistuksen, mutta hänet armahdettiin 1926. Lepola siirtyi jälleen Neuvostoliittoon, jossa hän työskenteli SKP:n puoluetehtävissä sekä Vapaus-lehden päätoimittajana. Lepola oli SKP:n johtavia maatalousasiantuntijoita ja kuului myös puolueen keskuskomiteaan. Hänet vangittiin ja teloitettiin Stalinin vainojen aikana 1937.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korpilahden Heinosniemessä syntyneen Kalle Lepolan vanhemmat olivat torppari Kaarle Lepotöyry (1859-1953) ja Jalmiina Lakkila (1861-1940). Hänen synnyinkotinsa oli Veijon kartanoon kuulunut torppa, jonne perhe oli muuttanut 1880-luvun lopussa. Myöhemmin siitä tuli Lepolan veljelle Evertille siirtynyt lohkotila.[3] Korpilahdella kesiään viettänyt Akseli Gallen-Kallela vieraili vuosien kuluessa useita kertoja Lepolan torpassa ja hänen kerrotaan osallistuneen myös vanhempien häihin.[4][5]

Kansanedustajaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotitorpassaan maatöitä tehnyt Lepola lähti työväenliikkeeseen heti kansakoulun jälkeen. Vuonna 1907 hän oli perustamassa Korpilahden työväenyhdistykseen torppariosastoa, josta myöhemmin tuli Heinosniemen työväenyhdistys. Lepola toimi paikallisten torpparien edusmiehenä ja kirjoitti Jyväskylässä ilmestyneeseen Sorretun Voimaan nimimerkillä ”Heinosniemen Hölö”. Hänen aloitteestaan kylään saatiin myös kansakoulu.[3][6] Sosialidemokraattisen puolueopiston kurssin käytyään Lepola työskenteli SDP:n piirisihteerinä Mikkelissä sekä luennoitsijana Pohjois-Hämeessä ja Keski-Suomessa. Vuonna 1916 hänet valittiin eduskuntaan.[2][7] Kansanedustajana Lepola käytti titteliä ”torpparin poika”, joka herätti kummastusta muun muassa ruotsinkielisessä Fyren-lehdessä.[8] Vuonna 1917 hän toimi myös Suomen Maatyöväen Liiton sihteerinä.[2]

Venäjällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikana Lepola työskenteli kansanvaltuuskunnan maatalousasiain osastolla.[9] Hän kierteli Etelä-Suomessa muun muassa järjestelemässä kartanoiden tilanhoitoa sekä tutustumassa kansakoulujen rakennushankkeisiin.[6] Huhtikuussa Lepola lähetettiin Pietariin yhdessä Pekka Huttusen, Pauli Mannisen ja Jukka Pohjolan kanssa tehtävänään etsiä sijoituspaikkaa punapakolaisten siirtokunnalle.[10] Kesän aikana Lepola päätyi Buin siirtolan kautta Jekaterinburgiin ja lopulta Permiin. Syksyllä 1918 hän osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen. Puoluetyöhön siirryttyään Lepola toimi keskuskomitean sihteerinä ja työskenteli pakolaisten huoltotoimistossa. Elokuussa 1920 hän haavoittui lievästi Kuusisen klubin ammuskelussa, jossa kahdeksan suomalaista kommunistia sai surmansa. Myöhemmin samana vuonna Lepola siirtyi agitaatiokirjallisuuden levittämisestä vastanneen osaston hoitajaksi.[6][11][12] Ennen kotimaahan paluutaan hän toimi myös SKP:n agitaatiokoulun johtajana, poliittisten kurssien opettajana Pietarissa sekä maatalousasioiden opettajana Lempaalassa pidetyillä kursseilla, joihin osallistui rajan yli saapuneita suomalaiskommunisteja.[2][13]

Vankilatuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Kaikki tanssivat niin kuin Lepola tanssitti.”
—Lepolaa vastaan todistanut korpilahtelainen.[14]
”Toimintaa työväen asian puolesta pidän itselleni työväenluokan jäsenenä kuuluvana velvollisuutena. Olenko tämän velvollisuuteni täyttänyt kelvollisesti tai kelvottomasti, siitä antakoon lausuntonsa ja tuomionsa työläiset, mutta en ole siitä velvollinen tekemään tiliä syyttäjäherroille täällä.”
—Lepola puolustuspuheessaan.[6]

Keväällä 1922 Lepola lähetettiin Suomeen salaisissa puoluetehtävissä, mutta suojeluskuntapartio pidätti hänet pian rajanylityksen jälkeen Kämärässä. Lepola vietiin aluksi Kellomäen karanteenikeskukseen, josta hänet siirrettiin Viipuriin Etsivän keskuspoliisin suojiin.[15] Toivo Hj. Långström väitti myöhemmin eduskunnassa, että kuulustelujen aikana Lepolaa olisi pahoinpidelty ja pidetty nälässä.[16] Heinäkuussa Lepola siirrettiin Turun lääninvankilaan odottamaan syksyllä alkavaa oikeudenkäyntiä, jossa hänen puolustusasianajajanaan toimi lukuisia kommunistioikeudenkäyntejä hoitanut F. J. Leino.[11][12]

Lepolan väitettiin harjoittaneen vallankumouksellista kiihotusta jo ennen syksyn 1917 yleislakkoa. Todistajien mukaan hän oli Korpilahden ja koko Keski-Suomen ”punaisuuden sielu”. Lepolan sanottiin pitäneen kiihotuspuheita heti helmikuun vallankumouksen jälkeen sekä toimineen myöhemmin yleislakon ja torpparimellakoiden johtohahmona kotipitäjässään. Lepolan omien todistajien mukaan hän oli rauhallinen mies, joka ei kiihottanut vallankumoukseen, vaan oli ainoastaan kehottanut työväestöä järjestäytymään. Lepolan kerrottiin jopa varoittaneen työläisiä lähtemästä aseelliseen kapinaan.[11][14][17][18] Turun hovioikeus ei pitänyt toteennäytettynä Lepolan syyllistymistä kiihotukseen eikä hänen johtavaa asemaansa kapinassa, jonka vuoksi yleislakon ja sisällissodan aikainen toiminta kuului joulukuussa 1918 säädetyn armahduslain piiriin. Toiminta kielletyssä SKP:ssa sen sijaan katsottiin valtiopetoksen valmisteluksi, josta Lepola sai kolme vuotta kuritushuonetta.[19][20] Toukokuussa 1923 korkein oikeus korotti tuomion seitsemään vuoteen.[21]

Lepolan istuessa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa hänet valittiin kahdesti SKP:n keskuskomitean jäseneksi.</ref>[22] Keskisuomalainen kutsui Lepolan kotikylään ”surullisenkuuluisan Kalle Lepolan valtakunnaksi”, jossa kommunismi oli levinnyt torpasta torppaan. Talvella 1923 eri puolilla Korpilahtea jaettiin ”räikeäsanaiseksi” luonnehdittua julistusta, jossa väkeä kutsuttiin Heinosniemen työväentalolle vaatimaan hänen vapauttamistaan.[23] Vuonna 1925 Lepola jätti oikeusministeri Oskar Liliukselle valituksen poliittisten vankien oloista ja mielivaltaisena pitämästään kohtelusta.[24]

Takaisin Neuvostoliittoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jukka Lehtosaari (vas.) ja Kalle Lepola Neuvostoliitossa vuonna 1926.

Kesäkuussa 1926 Lepola vapautettiin Suomen ja Neuvostoliiton välisessä vankien vaihdossa. Armahduksen ehtona oli luopuminen Suomen kansalaisuudesta ja muutto Neuvostoliittoon.[25] Moskovassa Lepolasta tuli Kullervo Mannerin rinnalle SKP:n keskuskomitean toinen maatalousasiantuntija.[26] Lehtikirjoituksissaan hän käytti myös nimimerkkiä ”Jyvä”.[27] Lepola oli Suomen vallan­kumous­liikkeen tutkija­kunnan alkuperäisjäsen ja laati STPV:n vuoden 1928 kuntavaaliohjelman, jota Komintern piti pahoin puutteellisena. SKP:n keskuskomitea otti tapauksen käsittelyyn ja katsoi kaikkien asiaan osallisten syyllistyneen vakaviin virheisiin.[28][29] Vuonna 1930 Lepola nimitettiin Leningradissa ilmestyneen Vapaus-lehden päätoimittajaksi.[30] Hän suoritti myös tutkinnon Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa ja työskenteli OGPU:n palveluksessa.[2]

Neuvosto-Karjalassa käynnistyneiden SKP:n puhdistusten levittyä 1937 Leningradiin toimittivat Eino Rahjan kannattajat Lepolaa ja Tyyne Tokoita koskevaa materiaalia NKVD:lle.[31] Syyskuussa julkaisemassaan itseruoskinnassa Lepola myönsi lehdessään olevan ongelmia, kun toimitukseen oli luikerrellut J. K. Lehtisen kaltaisia ”nationalisteja”. Leningradskaja pravda syytti häntä nationalismin ohella ystävyydestä useaan Karjalassa paljastuneeseen ”fasistiin ja vakoojaan”. Syntilistaan luettiin myös ettei Lepola osannut vallankumouksen kieltä venäjää. Andrei Ždanovin käskystä hänet vangittiin vielä syyskuun aikana.[32] Lepola tuomittiin kuolemaan artikla 58:n nojalla kuolemaan syytettynä vakoilusta ja vastavallankumouksellisesta toiminnasta.[1] Hänet ammuttiin 15. marraskuuta 1937 samassa yhteydessä J. K. Lehtisen, Antti Pylsyn sekä Tyyne Tokoin kanssa.[32] Kuukautta myöhemmin hänet erotettiin postuumisti SKP:n jäsenyydestä.[33] Lepola rehabilitoitiin vuonna 1955.[34]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle Lepolan puoliso oli korpilahtelainen Lydia Albertina Suomäki (1889-1964), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1913. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta.[2] Lepolan veli oli Korpilahden kunnanvaltuuston puheenjohtajana 1926-1934 toiminut pitäjänneuvos Evert Lepola (1895-1988).[35] Toinen veli Vihtori Lepola (1897-1986) oli sisällissodan aikana Tammisaaren vankileirillä ja vaikutti myös Korpilahden kunnannallispolitiikassa.[6] Hänen tyttärensä oli 1970-luvulla STP:n puheenjohtajana toiminut Lahja Kivinen.[36] Veljesten setä oli kansanedustaja Anton Ahlström.[37]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Lahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan : venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 298. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2001. ISBN 951-92667-2-0 Teoksen verkkoversio (PDF).
  2. ↑ a b c d e f Kalle Lepola Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 27.9.2007.
  3. ↑ a b ”L. M.”: Kalle Lepolan kotitalossa. Itä ja Länsi, 16.2.1928, nro 4, s. 52. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  4. ↑ Hurskainen, Hannu: Ei Kekki-renki koskaan työssään hikoillut, mutta sen sijaan kovasti syödessään 2011. Putkilahden Kyläseura. Viitattu 18.9.2024.
  5. ↑ Heinänen, Seija: Matkoja Keski-Suomeen – Akseli Gallen-Kallela Maisemapaikka. 2012. Jyväskylän taidemuseo. Viitattu 18.9.2024.
  6. ↑ a b c d e Kivinen, Markku: Juhlapuhe Korpilahden Koivisto-Uotilan sukuseuran 5. sukujuhlilla 25.7.2009. Korpilahden Koivisto-Uotilan sukuseura. Viitattu 18.9.2024.
  7. ↑ Puolueopisto. Sorretun Voima, 8.12.1913, nro 140, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  8. ↑ ”Signaturen”: De inlistade. Fyren, 22.7.1916, nro 27, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024. (ruotsiksi)
  9. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 202. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1
  10. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 483–484.
  11. ↑ a b c Kommunistijohtaja Kalle Lepolan ”ansiot”. Iltalehti, 2.8.1922, nro 175, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  12. ↑ a b Syyte entistä edustajaa Kalle Lepolaa vastaan. Suomen Sosialidemokraatti, 9.9.1922, nro 208, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  13. ↑ Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi : suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938, s. 56. (Bibliotheca Historica 105) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-74687-4-1 Teoksen verkkoversio (PDF).
  14. ↑ a b Korpilahtelaisen kapinan isän juttu tutkittu loppuun. Turun Sanomat, 31.10.1922, nro 5571, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  15. ↑ Lepola, Kalle: Neljä vuotta valkoisen Suomen vankilassa. Itä ja Länsi, 15.2.1927, nro 3, s. 34–35, 37–39. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.9.2024.
  16. ↑ Joko myönnetään?. Pohjan Voima, 19.7.1925, nro 161, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  17. ↑ Korpilahden vallankumouksen isä tilinteolla. Turun Sanomat, 7.10.1922, nro 5547, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  18. ↑ Kalle Lepolan ”valtiopetosjuttu”. Työn Voima, 2.11.1922, nro 249, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  19. ↑ Kalle Lepola 3 vuodeksi linnaan. Sosialisti, 22.12.1922, nro 297, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  20. ↑ Turun hovioikeuden ratkaisemia valtiopetosjuttuja. Turun Sanomat, 22.12.1922, nro 5623, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  21. ↑ Kalle Lepolan tuomiota roimasti korotettu. Sosialisti, 12.5.1923, nro 107, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  22. ↑ Saarela, Tauno: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930, s. 146–147. (Historiallisia tutkimuksia 122) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-22205-1-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
  23. ↑ Heinosniemen työväenyhdistyskin julistaa. Keskisuomalainen, 2.2.1923, nro 26, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  24. ↑ Poliittisiin vankeihin kohdistuva mielivalta jatkuu yhä. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 18.8.1925, nro 188, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.9.2024.
  25. ↑ Saarela 2008, s. 460.
  26. ↑ Saarela, Tauno: ”Santeri Mäkelä vuoden 1918 jälkeen”, Väki Voimakas 9. Talonpoikainen sosialisti : Santeri Mäkelä poliittisena toimijana ja kirjailijana, s. 64. (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirja) Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 1997. ISBN 951-95276-6-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
  27. ↑ Saarela 2008, s. 325.
  28. ↑ Krekola 2006, s. 234.
  29. ↑ Saarela 2008, s. 383–384.
  30. ↑ Karelija entsiklopedija. Tom 1 A–J, s. 192. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-584-30012-3-0
  31. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 44–45. (Väitöskirja) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-01920-1-5
  32. ↑ a b Rentola 1994, s. 49–51.
  33. ↑ Rentola 1994, s. 53.
  34. ↑ Лепола, Карл Карлович (1888) Открытый список [”Avoin luettelo” – Neuvostoliiton poliittisen sorron uhrien tietokanta]. Memorial-ihmisoikeusjärjestö. Viitattu 6.12.2021. (venäjäksi)
  35. ↑ Sipinen, Janne: Työtä ja hoitoa : köyhäinhoito Korpilahdella 1930-luvun pula-aikana, s. 54. (Pro gradu -tutkielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF).
  36. ↑ Kivinen, Markku: Lahja Kivinen 1922–2017 (vain tilaajille) 8.8.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.8.2017.
  37. ↑ Koskinen, Anssi: Muuramelaisia vallan saleissa entisaikaan. Muuramelainen, 7.2.2024, nro 2, s. 6–7. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 18.9.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sosialidemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kalle_Lepola&oldid=22653207”