Kaari (laki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaari (ruots. balk) on Ruotsissa ja Suomessa keskiajalta saakka käytössä ollut termi, jolla alun perin tarkoitettiin yleisen lain pääosastoja, mutta nykyisin sana esiintyy myös eräiden jotakin tiettyä oikeusalaa käsittelevien laajojen lakien nimissä.

Nimitys esiintyi jo keskiaikaisissa maakuntalaeissa sekä myöhemmin Maunu Eerikinpojan maanlaissa ja vuoden 1734 laissa. Vuoden 1734 lain yhdeksästä kaaresta ovat kauppakaari ja rakennuskaari yhä eräiltä osin voimassa sekä Ruotsissa että Suomessa,[1][2][3] Suomessa lisäksi oikeudenkäymiskaari (lyhenne OK[4]), joskin useita kertoja suuresti muutettuna.[5] Muut kaaret on molemmissa maissa korvattu uudemmilla laeilla, joista eräiden nimissä kuitenkin yhä esiintyy Ruotsissa ja jonkin verran Suomessakin sana kaari. Nimityksellä ei ole selvää oikeudellista merkitystä, mutta se ilmaisee, että kyseiseen lakiin on koottu jotakin oikeudenalaa koskevat keskeisimmät säännökset.

Suomessa säädettiin vuonna 2014 täysin uusi kaari, sähköistä viestintää koskeva tietoyhteiskuntakaari tietoyhteiskunnan korostuneen merkityksen sekä säädösten aiemman hajautuneisuuden vuoksi.[6] Kesäkuussa 2018 tietoyhteiskuntakaaren nimi vaihtui laiksi sähköisen viestinnän palveluista.[7] Myös vielä hallituksen esityksessä 161/2016[8] esiintyneestä liikennekaari-nimestä luovuttiin ja lain nimeksi tuli laki liikenteen palveluista.[9]

Suomessa ovat nykyään voimassa vuonna 1965 säädetty perintökaari, vuonna 1994 säädetty maakaari ja vuonna 2007 säädetty ulosottokaari. Vastaavan nimiset lait on säädetty myös Ruotsissa, jossa nykyisin ovat voimassa myös rikoslakia vastaava brottsbalken (rikoskaari) vuodelta 1962, föräldrabalken (vanhempainkaari) vuodelta 1949 ja miljöbalken (ympäristökaari) vuodelta 1998.[10]

  1. Sveriges rikes lag. Tukholma: Norstedts juridik, 2008. ISBN 978-91-39-01264-1
  2. Rakennuskaari Finlex. Viitattu 3.12.2011.
  3. Kauppakaari Finlex. Viitattu 3.12.2011.
  4. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 16.6.2013.
  5. Oikeudenkäymiskaari Finlex. Arkistoitu 10.2.2012. Viitattu 3.12.2011.
  6. Tietoyhteiskuntakaari Finlex. Viitattu 14.1.2015.
  7. Media- ja telealan toimintaedellytyksiin parannuksia Valtioneuvosto. Arkistoitu 28.3.2019. Viitattu 28.3.2019.
  8. Hallituksen esitys 161/2016 Eduskunta. Viitattu 28.3.2019.
  9. Liikennepalvelulaki tulee voimaan sunnuntaina 1.7. Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 28.3.2019.
  10. Sveriges rikes lag. Tukholma: Norstedts juridik, 2008. ISBN 978-91-39-01264-1 (ruotsi)