Käännösliike kreikasta arabiaan

Sivu Dioskorideen De materia medica -teoksen arabialaisesta käännöksestä. Aiheena on mm. lääkkeen valmistaminen hunajasta.

Käännösliike kreikasta arabiaan tarkoittaa pääasiassa antiikin kreikkalaisen tieteellisen kirjallisuuden käännöstoimintaa, joka alkoi Lähi-idän abbasidivaltakunnassa 700-luvun jälkipuoliskolla ja keskittyi vuonna 762 perustettuun abbasidien hallintokaupunkiin, joka myöhemmin sai nimen Bagdad. Käännösliike, joka alkoi persiankielisen kirjallisuuden kääntämisellä, jatkui yli kaksisataa vuotta 900-luvun loppuun asti. Sen kuluessa käännettiin melkein kaikki saatavilla ollut kreikkalainen tieteellinen ja filosofinen kirjallisuus arabiaksi. Käännöskirjallisuus kattoi lukuisia tieteenaloja, joihin kuului muun muassa astrologia, alkemia, fysiikka, matematiikka, lääketiede ja filosofia.

Käännösliike ei ollut lyhytaikainen ilmiö, vaan kesti runsaat 200 vuotta ja jatkui vielä buijidien (945–1055) hallitessa Bagdadia abbasidikalifien suojelijoina. Käännöstoimintaa rahoitti koko abbasidivaltakunnan eliitti, kuten hallitsijat ja prinssit, hovimiehet, sotapäälliköt, pankkiirit, kauppiaat ja oppineet. Siihen käytettiin valtavia summia sekä julkista että yksityistä rahaa. Kääntämiseen laatuun kiinnitettiin suurta huomiota, mikä näkyi myös siinä, että monia teoksia korjattiin ja käännettiin useampaan kertaan. Tuloksena oli massiivinen määrä tieteellistä kirjallisuutta, joka sai aikaan arabimaailmassa tieteellisen renessanssin. Orientalisti Ernest Renan kutsui sitä persialaiseksi renessanssiksi, sillä ylivoimainen valtaosa sen tiedemiehistä tuli vanhasta sivistysvaltiosta Persiasta. Vasta 1000-luvulla myös arabitaustaisten tiedemiesten osuus nousi merkittäväksi.

Käännöstoiminnan tuottama kirjavyöry olisi ehkä ollut mahdoton, ellei Bagdadissa olisi opittu valmistamaan paperia pellavalumpuista. Taito opittiin kiinalaisilta käsityöläisiltä abbasidien hallitsemassa Samarkandissa 750-luvulla. Paperin käyttö laski kirjojen hintaa pergamenttiin tai papyrukseen verrattuna. Eurooppaan taito saapui 1100-luvulla Espanjan kautta.

Lähtökohdat

Kirjallisuuden käännösliikkeen taustalla oli kaksi poliittista käännettä: arabien supervallan syntyminen Lähi-itään 600-luvulla ja siellä tapahtunut abbasidien vallankumous sata vuotta myöhemmin.

Lähi-idän beduiinivaltio

Lähi-itään oli 600-luvun puoliväliin mennessä syntynyt valtava paimentolaisheimojen luoma klaanivaltio sen jälkeen, kun vuosikymmeniä kestänyt sota oli hävittänyt sieltä Itä-Rooman ja sassanidien Persian luoman järjestyksen. Uuden valtiomuodostuman perustajina pidetään islamiin kääntyneitä arabeja, mutta valloittajien identiteetti ja uskonto on nykyisin asetettu myös kyseenalaiseksi. Mullistusten välitön vaikutus oli kreikkalais-roomalaisen ja persialaisen sivistyksen häviäminen tai taantuminen. Paikasta toiseen liikkuneet beduiinijoukot keräsivät ryöstösaalista ja tuhosivat kaiken eteensä tulevan. 1300-luvulla elänyt tunisialainen muslimihistorioitsija Ibn Khaldun luonnehti arabeja villi-ihmisiksi ja vertasi heitä mykkiin petoeläimiin. Barbaarivalloituksen tuloksena kirjallinen toiminta vaimeni "kahdensadan vuoden hiljaisuuteen", kuten iranilainen muslimioppinut Zarinkoob totesi.

Abbasidien valtaannousu

Persialaistunut abbasidien arabiklaani kukisti vuoden 750 vaiheilla umaijadit, jotka Syyriasta käsin olivat hallinneet noin 90 vuotta. Vallankumouksen myötä myös arabivaltion uskonto sai uuden suunnan, sillä Muawijan Damaskoksessa harjoittama Johannes Kastajan kultti (jos Volker Poppin teoria on oikeassa) ja al-Malikin aloittama maailmanlopun odotus Jerusalemissa korvattiin uskonnolla, jonka keskushenkilö oli arabiprofeetta Muhammed. Kaikki tämä oli uutta, kun Bagdadin peruskivi muurattiin vuonna 762. Vain viisi vuotta myöhemmin siellä kuoli Ibn Ishaq, joka oli juuri kirjoittanut elämäkerran profeetasta. Abbasidivallan myötä valtakuntaan levisivät kertomukset profeetta Muhammedista, mutta uskonnon opinkappaleet alkoivat jäsentyä vasta 800-luvulla eläneiden uskonoppineiden, kuten al-Shafi'in toimesta.

Umaijadien hallintokielenä oli kreikka. Arabivaltion asukkaat olivat uskonnoltaan enimmäkseen ei-trinitaarisia kristittyjä, kuten nestoriolaisia tai monofysiitteja, minkä lisäksi persialaiset olivat zarathustralaisia. Pääkaupungin siirto Mesopotamiaan siirsi sen uudenlaisen väestön keskuuteen, missä persialainen vaikutus oli voimakas. Abbasidit olivat tuoneet koillisesta Persiasta omat uskonnolliset oppinsa, jotka olivat saaneet kirjallisen muotonsa ensin Koraanissa ja sitten arabiprofeetta Muhammedia koskevassa hadith -kirjallisuudessa, jota alkoi ilmestyä 800-luvulla.

Nykyajan islamilaisessa kirjallisuudessa korostetaan mielellään, että juuri islaminusko sai aikaan tieteiden kukoistuksen muun muassa sen takia, että Koraani sisälsi runsaasti aivan uutta tieteellistä tietoa. Historioitsijat ovat kiinnittäneet huomiota muihin tekijöihin. Yksi niistä oli Lähi-idän ja Persian alueiden yhdistyminen suurvallaksi, joka tarjosi tilaa kulttuurivaikutteiden liikkumiselle. Vaikka paimentolaisvalloitus oli tuhonnut paljon, uuteen arabivaltakuntaan oli jäänyt vanhaa hellenististä ja kristillistä sivistystä, persialaista oppineisuutta sekä niihin yhdistynyttä kielitaitoa. Etenkin kreikantaitoiset kristityt osoittautuivat tärkeäksi voimaksi uudelle käännösliikkeelle. Paimentolaisvalloituksen jälkeen kreikkaa puhuttiin arabivaltakunnassa laajasti 900-luvulle asti. Kreikkalaisen kirjallisuuden kääntäminen ei kuitenkaan alkanut vielä umaijadien aikana. Se alkoi vasta, kun Persiasta tulleet abbasidit nousivat valtaan. Heillä oli toiminnan käynnistämiseen erityinen syy.

Käännösliikkeen alku

Al-Mansur (754–775)

Abbasidien vallankumous oli lähtenyt koillisessa Persiassa sijainneesta Khorasanista, jonka keskus oli nykyisin raunioitunut Mervin suurkaupunki. Abbasidihallinto nojautui myös vallan saamisen jälkeen Persiassa pitkään eläneiden ja persialaistuneiden arabipaimentolaisten tukeen. Se nojautui myös zarathustralaista uskoa tunnustavien persialaisten tukeen. Kannatuksen hakeminen Persian suunnalta näkyi monissa asioissa. Uusi hallintokeskus Bagdad sijoitettiin Persian entisen pääkaupungin Ktesifonin läheisyyteen sassanidien vanhalle ydinalueelle. Kalifaatin hallintoon astui vaikutusvaltaisia persialaisia sukuja, kuten barmakidit ja nawbahtit. Myös profeetta Muhammedia koskevan perimätiedon tärkeimmät kokoajat olivat persialaisia (kts. kutub al-sittah). Kalifi al-Mansur ei esiintynyt vieraana valloittajana, vaan Persian sassanidikuninkaitten perinteen jatkajana. Yksi osoitus siitä oli, että zarathustralaisia piirteitä omaksuttiin valtionideologiaan. Niihin kuului sassanidikuninkaiden aloittama uskonnollisesti perusteltu kirjallisuuden kääntäminen.

Avestan kokoaminen

Sassanidien imperiumi (226–642) oli nähnyt itsensä maineikkaan akhaimenidien imperiumin (550 eaa. – 330 eaa.) seuraajana. Sassanidikuninkaat keräsivät aktiivisesti tähän dynastiaan liittyvää historiallista ja uskonnollista tietoa. Etenkin kuningas Khusrau I (531–579) oli luonut valtakunnastaan julkisen kuvan oppineisuuden ja tieteiden suojelijana. Khusraun ohjelma oli kirjattu hänen aikanaan pahlavin kielellä zarathustralaiseen teokseen Denkard. Sen mukaan Zarathustra oli saanut Ahuramazdalta kirjan nimeltä Avesta, joka sisälsi maailman kaiken tiedon. Kun Aleksanteri Suuri valloitti Persian, hän antoi kopioida Avestasta kaiken tarvitsemansa kreikaksi ja hävitti sen jälkeen persiankieliset versiot. Sassanidien tehtävänä oli koota Avesta uudelleen kääntämällä kreikkalaiset tieteelliset tekstit kreikasta pahlaviksi, sillä jokainen kreikkalainen kirja oli osa Avestaa. Osa teksteistä oli säästynyt vain hajanaisena muistitietona, jota myös koottiin talteen.

Al-Mansurin käännöspolitiikka

Al-Mansur joutui kukistamaan useita Persiasta nousseita kansallisia kapinaliikkeitä, jotka nojautuivat zarathustralaisuuteen tai mazdalaisuuteen. Kapinakenraaleita olivat abbasideja aluksi auttanut Abu Muslim al-Khorasani (k. 755), Sunbad (k. 755), Baraz (k. 759) ja Ishaq Turkkilainen (k. 759). Al-Mansur pyrki vuorostaan asettumaan suurten sassanidikuninkaiden seuraajaksi. Hän osoitti sen jatkamalla heidän aloittamaansa käännöstoimintaa, joka kohdistui kreikankielisen kirjallisuuden kääntämiseen aluksi kreikasta pahlaviksi ja myöhemmin arabiaksi. Jonkin verran käännettiin myös intialaista kirjallisuutta sanskriitista. Käännöstoiminta oli osa imperiumin propagandaa, ja sen tarkoitus oli rauhoitella persialaisia. Pahlavista arabiaan kääntämisen keskukseksi muodostui koillisen Persian suurkaupunki Merv, jossa oli suuria kirjastoja aina abbasidivallan loppuun asti.

Al-Mansurin kiinnostuksen kohteena oli etenkin astrologia, jonka uskottiin ennustavan tulevia tapahtumia. Myös Bagdadin peruskivi laskettiin astrologisten suositusten mukaisena päivänä eli 30. heinäkuuta vuonna 762. Astrologiaa käytettiin perustelemaan abbasidien valta, joka oli Jumalan määräämä ja tähtien ennustama. Ensimmäiset käännökset arabiaan tehtiin pahlavista ja niiden aiheena oli pääasiassa juuri astrologia.

Viisauden talo

Bagdadissa siijainneesta Viisauden talosta (bayt al-hikma) on kirjoitettu paljon, mutta Dimitri Gutasin mukaan siitä on vähän maintoja aikalaislähteissä. Sassanidit kutsuivat kirjastoja "viisauden taloiksi", ja Bagdadin viisauden talo on sen mukaisesti nähtävästi ollut sassanidikuninkaiden yksityiskirjasto. Sinne koottiin etenkin Iranin kunniakkaasta menneisyydestä kertovaa runoutta. Kirjaston perustajaksi mainitaan usein al-Mamun (813–833) tai Harun al-Rašid (786–809), mutta missään aikalaislähteessä ei ole tietoa perustajasta. Harun al-Rašidista ja kirjastosta on vain kaksi aikalaismainintaa: toisessa kerrotaan, että ibn Nawbaht käänsi Harunin kirjastossa astrologiaa persiasta arabiaksi. Toisessa lähteessä kerrotaan, että as-Su'ubi kopioi siellä käsikirjoituksia. Al-Mamunin kaudelta on maininta, että matemaatikko al-Khwarizmi oli palkattu kirjaston palvelukseen kuten myös astronomi ibn-Abi Mansur ja Banu Musa -veljekset. Gutas päättelee, että kirjaston toiminta ei keskittynyt kääntämiseen kreikasta vaan sen sijaan pahlavista, ja että sillä oli al-Mamunin aikana myös astrologiaan ja matematiikkaan liittyneitä tehtäviä. Sen sijaan Viisauden talo ei ollut kreikasta kääntämisen keskus, kreikkalaisen kirjallisuuden varasto, oppilaitos eikä konferenssikeskus. Viisauden talo kuitenkin lujitti pahlavista arabiaan kääntämisen pohjalta Bagdadin käännöskulttuuria yleensä.

Al-Mahdi (776–785)

Abbasidikalifi al-Mahdi antoi kääntää Aristoteleen logiikkaa ja dialektiikkaa käsittelevän teoksen Topiikka syyrian kielestä arabiaksi. Sata vuotta myöhemmin se käännettiin suoraan kreikasta ja myöhemmin vielä uudelleen. Kirja sisälsi Aristoteleen opetuksia argumentaatiosta sellaisissa tilanteissa, joissa vastakkain oli kaksi erilaista näkemystä. Dimitri Gutas olettaa, että kalifin kiinnostus Aristoteleen väittelyoppaaseen liittyi valtionuskonnon asemaan. Kalifi halusi saada valtakuntansa enemmistönä olevat kristityt, manikealaiset ja zarathustralaiset ja monet muut siirtymään virallisen valtionuskonnon taakse; se vaati myös taivuttelua ja argumentointia kovempien keinojen ohella. Viitteitä on myös siitä, että kalifi sovelsi Topiikan oppeja itsekin. 1200-luvulta on peräisin käsikirjoitus, joka kuvaa kalifin väittelyä itäisen kirkon patriarkka Timoteusta vastaan. Kalifi esiintyy siinä järkiperäisenä väittelijänä, joka osoitti kristinuskon ristiriitoja. Teologisiin väittelyihin tarvittiin myös luonnontieteitä käsitteleviä teoksia, ja ilmeisesti tämän takia käännettiin varhain myös Aristoteleen Fysiikka.

Al-Mamun (813–833)

Abbasidien hallinnossa tapahtui 800-luvun alussa suuria murroksia, joka koskivat koko yhteiskuntaa. Kalifaatin vallanperimys epäonnistui, kun Harun al-Rašidin toinen poika al-Mamun ei tyytynyt kuvernöörin asemaansa Khorasanissa vaan kukisti sisällissodassa velipuolensa kalifi al-Aminin. Valtakunnan reuna-alueet olivat tällöin jo alkaneet irtautua Bagdadin suorasta kontrollista. Al-Mamun aloitti pyhän sodan Bysanttia vastaan osoittaakseen, että oli aito uskon puolustaja. Hän tarvitsi tähän myös kreikkalaisen kirjallisuuden käännösliikettä. Paitsi että kirjallisuuden kääntäminen tuotti tietoa astrologian, teologian ja monen muun alan tarpeisiin, se oli ideologinen ase Bysanttia vastaan. Panostaminen tieteisiin todisti, että rationaalinen ajattelu oli siirtynyt antiikin Kreikasta islamilaiseen maailmaan, kun taas Bysantti oli hylännyt perintönsä ja vajonnut kristinuskon järjettömyyksiin Jumalasta, joka kulkee ihmisenä maan päällä. Mamunin propagandapäällikkö al-Gahiz asetti sanansa juuri näin. Hän tunnusti Bysantin korkean tason tavaratuotannossa, taiteessa ja tieteessä, mutta pilkkasi sitä, että korkeasti koulutetut ihmiset uskoivat kolmeen jumalaan.

Jumalan sijaisena Mamun yritti suunnata islamin kehitystä järkiperäiseen suuntaan. Hän alkoi tukea Iranissa syntynyttä islamin suuntausta, mutaziliitteja, jotka hyödynsivät Aristoteleen kehittämiä filosofisia välineitä. Fatalismin sijaan nämä korostivat ihmisen vapaata tahtoa ja pitivät Koraania luomisen tuloksena, mikä antoi huomattavaa väljyyttä sen tulkinnalle.

Kääntäjät ja kirjat

Kääntäjien valtaosa oli kreikkaa tai arameaa (syyriaa) puhuvia kristittyjä, joille kreikka oli tuttu ainakin liturgisena kielenä. Kääntäjät joutuivat luomaan arabiaan myös uutta tieteellistä sanastoa. Alun vaikeuksia osoittaa se, että käännöksiä parannettiin myöhemmin useaan otteeseen, kun kääntäjien ammattitaito parani. Korkeiden vaatimusten takia kääntäjistä muodostui vähitellen oma korkeasti palkattu ammattikuntansa.

Yksi merkittävä kääntäjien ryhmä keskittyi Hunayn ibn Ishaqin (809–873) ympärille. Hän oli nestoriolais/assyrialaiskristitty tieteilijä ja lääkäri, joka tunnetaan ennen kaikkea antiikin kreikkalaisten filosofisten, luonnontieteellisten ja lääketieteellisten teosten kääntäjänä arabian kielelle. Hunayn kirjoitti kääntäneensä kreikasta 95 Galenoksen tekstiä syyriaksi ja 34 tekstiä arabiaksi. Tärkeä kristittyjen kääntäjien ryhmä toimi al-Kindin (n. 801–873) johdolla. Al-Kindi oli muslimi eikä osannut kreikkaa. Tässä piirissä käännettiin Aristotelesta, mutta myös platonisteja kuten Plotinos ja Proclus. Osia jälkimmäisten teoksista pidettiin virheellisesti Aristoteleen kirjoittamina,

Kreikkalaisten kirjojen saatavuus oli jatkuvasti ongelma, sillä käsin kopioitujen teosten hinta oli niin korkea, ettei edes rikkailla ollut varaa edes kymmeniin kirjoihin. Suurimmat kirjastot olivat ilmeisesti luostareilla ja Bysantin virastoilla. Kirjojen määrää vähensi sekin, että maallisella kirjallisuudella ei ollut ennen 800-lukua Bysantissa juurikaan kysyntää, joten niitä ei liioin kopioitu. Kalifit saattoivat lähettää Bysanttiin lähetystöjä etsimään kirjoja. Niitä saatiin myös ryöstämällä (esim. Amorium Turkissa vuonna 838). Oppineet myös vaelsivat itse kirjoja hakien. Nestoriolainen kääntäjä Hunain ibn Ishaq kirjoittaa Galenoksen De demonstratione -teoksen etsinnästä: ”Vaelsin sitä etsiessäni Pohjois-Mesopotamiassa, koko Syyriassa, Palestiinassa ja Egyptissä kunnes tulin Aleksandriaan. En löytänyt muuta kuin puolikkaan kirjasta sekavassa järjestyksessä Damaskoksesta.” Etsintäkohteina olivat luultavasti luostarit ja varakkaiden ihmisten yksityiskirjastot.

Gutas on vertaillut 800-luvulla Bysantissa kopioitujen teosten listaa arabiaksi käännettyihin ja päättelee, että Bysantin 800-luvun "renessanssi" eli uusi kiinnostus tieteelliseen kirjallisuuteen syntyi Bagdadin aiheuttamasta herätteestä. Kirjoja ilmeisesti kopioitiin myös siksi, että niitä voitiin myydä hyvään hintaan arabikalifaattiin. Bysantti ei kuitenkaan koskaan päässyt tieteessä samalle tasolle kuin arabit siitä huolimatta, että siellä myös käännettiin kreikaksi arabialaisia teoksia.

Käännösliikkeen loppuminen

Kreikkalaisen kirjallisuuden kääntäminen loppui buijidien hallitsemassa kalifaatissa 1000-luvulla, koska kaikki merkittävä kreikkalainen kirjallisuus oli jo käännetty. Liikkeen rahoittajat siirtyivät nyt kustantamaan arabiankielistä tieteellistä kirjallisuutta. Buijidien dynastian kukistuessa vuonna 1055 arabiankielisen tieteen kentällä olivat esiintyneet sellaiset nimet kuin Avicenna (980–1037) ja al-Biruni (k. 1048) Keski-Aasiassa samanidien valtakunnassa, al-Battani (k. 929) ja al-Farabi (k. 950) Syyriassa, al-Haitham (k. 1040) Kairossa ja al-Khwarizmi (k. 850) Bagdadissa. Heidän työnsä olivat jo vieneet tiedettä eteenpäin siitä, mitä se oli ollut aikaisemmin.

Dimitri Gutas arvostelee käsitystä, että erityisesti islamilainen ortodoksia olisi tehnyt lopun kreikkalaisen tieteen harrastamisesta. Tieteenharjoitus jatkui islamilaisissa maissa, mistä esimerkkeinä ovat lääkäri ibn an-Nafis (1231–1288) ja astronomi ibn as-Shatir (k. 1375) Damaskoksessa ja astronomi Nasir al-Din Tusi (1201–1274) Keski-Aasiassa. Astronomit Maraghassa, Tusi mukaan lukien, rakensivat tähtitornin ja halusivat ylittää Ptolemaioksen saavutukset. Kreikkalaisten tekstien kääntäminen jatkui toisaalta vielä osmanien valtakunnassa 1700-luvulle asti.

Tieteen kehitys ei islamilaisessa maailmassa kuitenkaan johtanut ratkaisevaan läpimurtoon, kuten Euroopassa. Syyt siihen ovat voineet olla moniulotteisempia kuin pelkästään uskonto. Sosiologian klassikko Max Weber kysyi, miksi modernin kapitalismin ja tieteen läpimurto tapahtui juuri länsimaissa ja vain siellä. Hän etsi selityksiä useista tekijöistä, joihin kuuluivat modernin valtion synty, rationaalinen lainsäädäntö, kaupunki ja sen kansalainen, tiede sekä rationaalinen eetos. Islamilaisessa maailmassa tieteenharjoitus hajaantui, eikä siellä syntynyt sellaisia instituutioita kuin Euroopassa, jotka olisivat tukeneet tiedon jatkuvaa etenemistä. Islamilaiselle klaaniyhteiskunnalle olivat vieraita melkein kaikki Weberin luettelemat tekijät, jotka Euroopassa lopulta johtivat tieteellis-tekniseen vallankumoukseen.

Toby E. Huff katsoo, että myös islamilla oli osuutensa tieteellisen toiminnan taantumisessa. 1000-luvulta alkaen islam oli kääntynyt entistä kielteisemmäksi luonnontieteitä kohtaan. Al-Ghazali (1057–1111) katsoi, että Jumalalla oli täydellinen toimintavapaus, ja ajatus muuttumattomista luonnonlaeista rikkoisi tätä periaatetta vastaan. Al-Ghazalin mukaan esimerkiksi tuli ei polttanut ihmistä, vaan Jumala tahtonsa mukaan yhdisti nämä kaksi asiaa toisiinsa kussakin tapauksessa erikseen. Islam päätyi näin hylkäämään kausaliteetin periaatteen, mitä ilman luonnontieteellistä tutkimusta on mahdoton ajatella. Huff katsoo myös, että islamilainen maailma ei koskaan omaksunut antiikin kreikkalais-roomalaista sivistystä kokonaisuudessaan vaan poimi siitä itselleen sopivat osat. Esimerkiksi antiikin rationaalinen henki ei sopinut islamiin, minkä takia järkiperäistä luonnon tutkimista korostaneen Platonin dialogeista ei ainuttakaan käännetty kokonaan arabiaksi.

Katso myös

• Al-Andalus
• Arabiankielinen matematiikka keskiajalla
• Islamilainen tiede
• Käännökset latinaan keskiajalla
• Islamilaiset keksinnöt keskiajalla
• Islamin vaikutus Eurooppaan keskiajalla

Lähteet

• Adamson, Peter: Philosophy in the Islamic World. A Very Short Introduction. Oxford University Press, 2015.
• Gutas, Dimitri: Greek Thought, Arabic Culture. The Graeco-Arabic Translation Movement in Baghdad and Early Abbasid Society (2nd–4th/8th–10th centuries). Routledge, 1998. (englanniksi)
• Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5 (englanniksi)
• Hunter, Dard: Papermaking: The History and Technique of an Ancient Craft, s. 139, 260. Dover Publications, 1943. Teoksen verkkoversio.
• Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6
• Savage-Smith, Emilie: Medicine in Medieval islam. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 139–167. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3