Juha Järvinen
Juha Järvinen (s. 28. kesäkuuta 1971 Eurajoki) on suomalainen musiikin maisteri, kuoronjohtaja ja säveltäjä. Hän työskentelee Turun konservatorion ja musiikkiopiston rehtorina.
Juha Järvinen oli Porissa toimivan Palmgren-konservatorion rehtorina vuosina 2007–2013. Hän siirtyi Turun konservatorion rehtoriksi[1] elokuussa 2013. . Järvisen rehtorikauden alkuvaiheessa lakkautettiin Turun konservatoriossa tarjottu tanssijan perustutkintokoulutus [2] .Vuosina 1999–2003 hän oli Eurajoen kristillisen opiston musiikkilinjan johtaja ja 2003–2007 Palmgren-konservatorion koulutussuunnittelija.
Järvinen kirjoitti ylioppilaaksi Harjavallan lukiosta vuonna 1990 ja valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolta 1998. Hänen instrumenttejaan ovat kuoron- ja orkesterinjohto, piano, saksofoni ja laulu. Järvinen on myös säveltäjä, jonka teoksia Luvian Mieskuoro on esittänyt.[3] Hän johti Luvian Mieskuoroa vuosina 2001–2012. Vuosina 2013–2020 hän toimi Turussa Mieskuoro Laulun Ystävien taiteellisen johtajana.
Järvinen toimi lisäksi vuosina 2008–2013 Pori Big Bandin taiteellisena tuottajana yhdessä Juha Unkilan kanssa. Hän vierailee orkesterin johtajana edelleen. Aikaisemmin hän on johtanut muun muassa Kværner Masa-Yardsin Helsingin telakan mieskuoroa vuosina 1994–1998, Rauman Poikakuoroa 2002–2004 ja Eurajoen Nuorisosoittokuntaa vuosina 1999–2003 yhdessä Esa Laihosen ja Vesa-Pekka Leinon kanssa.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- On merellä suurella ihanaa (2003), Luvian mieskuoro, joht. Juha Järvinen
- Luhtahuitti (2012), Pori Big Band solistina Tapani Rinne, joht. Juha Järvinen
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Palmgren-konservatorion rehtori lähtee Turkuun 31.5.2013. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 31.5.2013.
- ↑ https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/674513/Turun konservatorio lakkauttaa tanssijan koulutusohjelman
- ↑ Heli Kokko: Luvian Mieskuoro: Juhlakonsertit Luvialla, Porissa ja Raumalla Uusi Aika. 24.10.2008. Pori. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 4.11.2009.