Jonathan Pudas
Jonathan Pudas | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 26. huhtikuuta 1993 Kiiruna, Ruotsi |
Kansalaisuus | Ruotsi |
Jääkiekkoilija | |
Pelipaikka | puolustaja |
Maila | oikea |
Pituus | 179 cm |
Paino | 79 kg |
Seura | |
Seura | Skellefteå AIK |
Sarja | SHL |
Pelinumero | 64 |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2012– |
Aik. seurat |
Karlskrona HK (Allsv.) Brynäs IF (SHL) Jokerit (KHL) |
Jonathan Pudas (s. 26. huhtikuuta 1993 Kiiruna, Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SHL-joukkue Skellefteå AIK:ssa.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pudas on Kiruna IF:n kasvatti. Kaudella 2009–2010 hän teki seuran J18-junioreissa pelipaikastaan huolimatta yli piste per peli -tahdilla 32 ottelussa tehot 13 22=35, joilla Pudas voitti Kirunan sisäisen piste- ja syöttöpörssin.[2] Hän sijoittui koko J18 Elitin puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain Brynäs IF:n Dennis Fröland.[3] Pudas debytoi kauden aikana myös miesten peleissä. Vain 16-vuotias Pudas pelasi kymmenen runkosarjaottelua Kirunan miesten joukkueessa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla maan I-divisioonassa sekä kuusi runkosarjaottelua seuran A-nuorissa, joita hän edusti sarjatasoa alempana Ruotsin miesten II-divisioonassa.[1]
Kaudeksi 2010–2011 Pudas siirtyi Skellefteå AIK:n junioreihin. Hän oli J18 Elitissä joukkueensa paras syöttäjä ja kolmanneksi paras pistemies tehoilla 5 28=33, joilla Pudas voitti sarjan pohjoisen divisioonan puolustajien piste- ja syöttöpörssin. Hän jakoi myös koko J18 Elitin puolustajien pistepörssin toisen sijan Bofors IK:n Henrik Larssonin kanssa edellään vain IF Troja-Ljungbyn Erik Ström.[4] Pudas voitti myös pohjoisen divisioonan tehotilaston lukemalla 46. Hän oli Skellefteåan tehokkain puolustaja myös J18 Allsvenskanissa tehoilla 3 9=12.[5] Kaudella 2011–2012 Pudas oli seuran J20-junioreiden tehokkain puolustaja tehoilla 7 23=30, joilla hän jakoi J20 SuperElitin puolustajien pistepörssin seitsemännen sijan MODO Hockeyn Marcus Bohmanin kanssa.[6] Pudas pelasi kauden aikana myös yhden Ruotsin I-divisioonaottelun lainalla kasvattajaseurassaan Kirunassa. Kaudella 2012–2013 hän nousi Skellefteån kapteeniksi. Pudas oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies tehoilla 12 18=30,[7] joilla hän voitti koko SuperElitin puolustajien piste- ja maalipörssin. Pudas pelasi kauden aikana myös lainalla neljä ottelua Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyAllsvenskan-joukkue Karlskrona HK:ssa sekä kolme ottelua Kirunan I-divisioonajoukkueessa.[1]
Huhtikuussa 2013 Pudas teki kaksivuotisen ammattilaissopimuksen Karlskrona HK:n Allsvenskan-joukkueen kanssa.[8] Hänen tulokaskautensa 2013–2014 toi siellä 52 runkosarjaottelussa viisi syöttöpistettä ja kuudessa nousukarsintasarjan ottelussa yhden syöttöpisteen. Kaudella 2014–2015 Pudas oli Karlskronan tehokkain puolustaja Maksim Matushkinin kanssa tehoilla 6 19=25, joilla he jakoivat Allsvenskanin puolustajien pistepörssin kymmenennen sijan.[9] Karlskronan kausi päättyi sarjanousuun SHL:ään.[1]
Kaudeksi 2015–2016 Pudas siirtyi kaksivuotisella sopimuksella SHL-joukkue Brynäs IF:ään.[10] Hän teki SHL-debyyttinsä runkosarjan avauskierrosella 17. syyskuuta 2015 Malmö Redhawksia vastaan. Pudas sai ottelussa jääaikaa 21.03 minuuttia, mikä oli Brynäsistä toiseksi eniten Anssi Salmelan jälkeen.[11] Hän keräsi ottelussa myös yhden kahden minuutin jäähyn koukkaamisesta.[12] Pudas keräsi ottelusta teholukeman 2.[13] SHL-uransa avausmaalin hän teki 10. joulukuuta 2015 vieraissa entistä seuraansa Karlskrona HK:ta vastaan. Pudaksen osuma ratkaisi Brynäsille 2–3-voiton vain 38 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Hän sai ottelussa myös syöttöpisteen oltuaan kakkossyöttäjänä Anton Rödinin ylivoimalla syntyneeseen avausmaaliin.[14] Kaikkiaan Pudas teki tulokaskautensa aikana 51 runkosarjaottelussa tehot 2 18=20, joilla hän oli Brynäsin tehokkain puolustaja.[15] Pudas pelasi myös yhden playoff-ottelun ilman tehopisteitä. Kaudella 2016–2017 hän oli runkosarjassa kuudella osumallaan joukkueensa eniten maaleja tehnyt puolustaja.[16] Pudas voitti kauden päätteeksi SHL-hopeaa.[1]
Pudas palasi kaudeksi 2017–2018 kolmivuotisella sopimuksella Skellefteå AIK:hon.[17] Hän oli joukkueen tehokkain puolustaja ja neljänneksi paras pistemies tehoilla 10 18=28,[18] joilla Pudas voitti koko SHL:n puolustajien maalipörssin sekä jakoi puolustajien pistepörssin kuudennen sijan Malmö Redhawksin Nils Anderssonin ja Rögle BK:n Craig Schiran kanssa.[19] Hän voitti myös koko liigan pudotuspelien syöttöpörssin kymmenellä syöttöpisteellään. Pudas voitti kauden päätteeksi SHL-hopeaa. Kaudella 2018–2019 hän oli tehoilla 9 17=26 Skellefteån tehokkain puolustaja ja Pudas jakoi sisäisen pistepörssin kolmannen sijan Bud Hollowayn kanssa. Hän sijoittui koko SHL:n puolustajien pistepörssissä yhdeksänneksi.[20] Puolivälierissä Pudas oli joukkueensa paras pistemies ja syöttäjä kuudella syöttöpisteellään.[21] Kaudella 2019–2020 hän nousi Skellefteåan varakapteeniksi.[1] Pudas oli tehoilla 13 23=36 joukkueen paras syöttäjä Joakim Lindströmin kanssa sekä kolmanneksi paras pistemies ja tehokkain puolustaja.[22] Hän sijoittui koko SHL:n puolustajien maalipörssissä toiseksi Djurgårdens IF:n Linus Hultströmin jälkeen ja puolustajien pistepörssissä kolmanneksi.[23] Mestarien liigassa Pudas jakoi kolmella osumallaan puolustajien maalipörssin voiton viiden muun pelaajan kanssa.[24]
Kaudeksi 2020–2021 Pudas siirtyi kaksivuotisella sopimuksella KHL-joukkue Jokereihin.[25] Hän pelasi siellä 41 runkosarjaottelua tehopistein 2 8=10 ja kaksi playoff-ottelua tehden yhden maalin.[1] Kauden jälkeen, maaliskuussa 2021 Pudaksen sopimus kuitenkin purettiin yhteisymmärryksessä.[26] Jos samana päivänä hänen vahvistettiin palaavan kaudeksi 2021–2022 peräti nelivuotisella sopimuksella Skellefteå AIK:n SHL-joukkueeseen.[27]
Maajoukkueura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pudas edusti Ruotsia MM-kilpailuissa vuonna 2021. Yhteensä hän on pelannut 16 A-maaottelua tehopistein 2 3=5.[1] Pudas teki A-maajoukkuedebyyttinsä Beijer Hockey Gamesissa 6. helmikuuta 2020 Tukholman Globenissa Tšekkiä vastaan. Hänet merkittiin Ruotsin kolmospuolustajapariin Henrik Tömmernesin viereen.[28] Ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa Pudas teki Carlson Hockey Gamesissa 12. toukokuuta 2021 Prahan O2 Arenalla Venäjää vastaan.[29]
Pudas on pelannut myös kolme poikien maaottelua.[1]
Pelityyli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elite Prospects -sivuston David Enbomin mukaan Pudas on nopea hyökkäävä puolustaja, joka tykkää siirtää kiekkoa ylöspäin joukkuetovereilleen. Enbomin mukaan hän omaa loistavan laukauksen ja on hyvä ylivoimapelaaja. Pudas osaa pelata myös suhteellisen hyvää fyysistä peliä, vaikka hän ei Enbomin mukaan tuo koollaan kovin suurta pelotetta. Pudas laukoo oikealta.[1]
Jokereiden GM Jari Kurrin mukaan Pudaksella on terävä peliote ja mainio pelikäsitys, minkä myötä hän on erittäin hyvä kiekollisessa pelissä ja pelin avaamisessa. Kurrin mukaan Pudas omaa taistelijan ja kamppailijan luonteen.[25]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pudaksen vanhemmat ovat kotoisin Norrbottenin läänin Pajalasta, jonka keskustaajama sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Suomen rajalta. He puhuvat suomea, kuten myös Jonathanin isovanhemmat.[30]
Tilastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runkosarja | Pudotuspelit | Arvokisat | |||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | Turnaus | O | M | S | Pist. | RM | |||
2009–2010 | Kiruna IF J20 | Ruotsi II | 6 | 1 | 2 | 3 | 6 | – | – | – | – | – | |||||||||
Kiruna IF | Ruotsi I | 10 | 0 | 0 | 0 | 6 | – | – | – | – | – | ||||||||||
2010–2011 | Skellefteå AIK | SuperElit | 4 | 0 | 3 | 3 | 0 | – | – | – | – | – | |||||||||
2011–2012 | Skellefteå AIK | SuperElit | 45 | 7 | 23 | 30 | 16 | 3 | 0 | 1 | 1 | 0 | |||||||||
Kiruna IF | Ruotsi I | 1 | 0 | 1 | 1 | 0 | – | – | – | – | – | ||||||||||
2012–2013 | Skellefteå AIK | SuperElit | 42 | 12 | 18 | 30 | 30 | 5 | 1 | 2 | 3 | 4 | |||||||||
Kiruna IF | Ruotsi I | 3 | 0 | 1 | 1 | 4 | – | – | – | – | – | ||||||||||
Karlskrona HK | Allsvenskan | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | ||||||||||
2013–2014 | Karlskrona HK | Allsvenskan | 52 | 0 | 5 | 5 | 6 | – | – | – | – | – | |||||||||
2014–2015 | Karlskrona HK | Allsvenskan | 52 | 6 | 19 | 25 | 26 | – | – | – | – | – | |||||||||
2015–2016 | Brynäs IF | SHL | 51 | 2 | 18 | 20 | 14 | 1 | 0 | 0 | 0 | 2 | |||||||||
2016–2017 | Brynäs IF | SHL | 52 | 6 | 13 | 19 | 32 | 20 | 1 | 5 | 6 | 10 | |||||||||
2017–2018 | Skellefteå AIK | SHL | 52 | 10 | 18 | 28 | 20 | 16 | 0 | 10 | 10 | 8 | |||||||||
2018–2019 | Skellefteå AIK | SHL | 47 | 9 | 17 | 26 | 24 | 6 | 0 | 6 | 6 | 6 | |||||||||
2019–2020 | Skellefteå AIK | SHL | 52 | 13 | 23 | 36 | 28 | – | – | – | – | – | |||||||||
2020–2021 | Jokerit | KHL | 41 | 2 | 8 | 10 | 6 | 2 | 1 | 0 | 1 | 0 | MM | 7 | 1 | 0 | 1 | 0 | |||
2021–2022 | Skellefteå AIK | SHL | 42 | 7 | 37 | 44 | 32 | 6 | 2 | 1 | 3 | 4 | OK | 6 | 0 | 5 | 5 | 2 | |||
MM | 4 | 0 | 1 | 1 | 0 | ||||||||||||||||
2022–2023 | Skellefteå AIK | SHL | 50 | 11 | 34 | 45 | 28 | 17 | 3 | 9 | 12 | 12 | MM | 8 | 0 | 2 | 2 | 0 | |||
7 kautta | yhteensä | SHL | 346 | 58 | 160 | 218 | 178 | 66 | 6 | 31 | 37 | 40 | |||||||||
3 kautta | yhteensä | Allsvenskan | 108 | 6 | 24 | 30 | 32 | 10 | 0 | 4 | 4 | 4 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jonathan Pudas The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Jonathan Pudas Eurohockey.com. (englanniksi)
- Jonathan Pudas Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j Jonathan Pudas Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Kiruna IF J18 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - J18 Elit Stats 2009-2010 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - J18 Elit Stats 2009-2010 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Skellefteå AIK J18 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - J20 SuperElit Stats 2011-2012 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Skellefteå AIK J20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Bodin, Uffe: Backduo klar för KHK Hockeysverige.se. 26.4.2013. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Elite Prospects - HockeyAllsvenskan Stats 2014-2015 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Carlsson, Catarina: Jonathan Pudas klar för Brynäs IF brynas.se. 2.4.2015. Brynäs AB. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Bergh, Martin: Brynäs offensiv tog musten ur Malmö SHL.se. 17.9.2015. SHL AB. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Bergh, Martin: Brynäs offensiv tog musten ur Malmö shl.se. 17.9.2015. SHL AB. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Jonathan Pudas SHL.se. SHL AB. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Feldin, Hannes: Dramatiskt när Pudas frälste Brynäs SHL.se. 10.12.2015. SHL AB. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Elite Prospects - Brynäs IF eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Brynäs IF eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Hägglund, Anna: Jonathan Pudas klar för 3 år skellefteaaik.se. 2.5.2017. Skellefteå AIK Hockey. Viitattu 19.5.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Elite Prospects - Skellefteå AIK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - SHL Stats 2017-2018 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - SHL Stats 2018-2019 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Skellefteå AIK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - Skellefteå AIK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - SHL Stats 2019-2020 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Award - Champions Hockey League Most Goals by Defenseman eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b SHL:ssä tehoillut Pudas Jokerien puolustukseen Jatkoaika.com. 12.5.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 19.5.2020.
- ↑ Hurmerinta, Eero: Jokereille neljä jatkosopimusta − Pudaksen sopimus purettu Jatkoaika.com. 18.3.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 18.3.2021.
- ↑ Söderlund, Samuel: Välkommen hem, Jonathan Pudas! skellefteaaik.se. 18.3.2021. Skellefteå AIK Hockey. Viitattu 18.3.2021. (ruotsiksi)
- ↑ CZE - SWE (Line Up) stats.swehockey.se. 6.2.2020. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 19.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Švédsko - Rusko, 12.05.2021 Hokej.cz. 12.5.2021. BPA sport marketing a.s. ve spolupráci s eSports.cz, s.r.o. Viitattu 8.6.2021. (tšekiksi)
- ↑ Pudas uskoo joukkueen iskukykyyn: "Meillä on vahva ryhmä" Jokerit.com. 29.5.2020. Jokerit Hockey Club Oy. Arkistoitu 30.7.2021. Viitattu 6.7.2020.