Jim Byrnes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jim Byrnes
Henkilötiedot
Koko nimi James Thomas Byrnes
Syntynyt22. syyskuuta 1948 (ikä 76)
Yhdysvallat St. Louis, Missouri
Näyttelijä
Aktiivisena 1980–
Merkittävät roolit Daniel Burroughs
(Wiseguy)
Joe Dawson
(Highlander)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

James ”Jim” Thomas Byrnes (s. 22. syyskuuta 1948) on yhdysvaltalaissyntyinen kanadalainen bluesmuusikko ja näyttelijä.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Byrnes on asunut pysyvästi Vancouverissa, Kanadassa vuodesta 1977 lähtien. 26. helmikuuta 1972 hän joutui auto-onnettomuuteen, jonka takia hänen molemmat jalkansa amputoitiin ja korvattiin proteeseilla.[1]

Saadakseen rahaa perheelleen Byrnes työskenteli muun muassa muusikkona, kalastajana ja paimenena. Hänen ensimmäinen albuminsa Burning julkaistiin vuonna 1981 Polydor Recordsin kustantamana. Hän on saanut kanadalaisen Juno-musiikkipalkinnon kahdesti Parhaasta bluesalbumista vuosina 1996 ja 2007 albumeistaan That River ja House of Refuge.

Byrnes esiintyi vuonna 1980 pienessä laulajan sivuosassa Dennis Hopperin tähdittämässä ja ohjaamassa elokuvassa Out of the Blue. Vuonna 1987 hän alkoi esittää Daniel ”Lifeguard” Burroughsia rikosdraamassa Wiseguy, jota hän esitti vuoteen 1990. Byrnes on esittänyt Joe Dawsonia Highlander – kuolematon -elokuvan jatko-osissa Highlander: Endgame (2000) ja Highlander: The Source (2007) sekä elokuvaan perustuvissa spin-off-sarjoissa Highlander (1992–1998) ja Highlander: The Raven (1998–1999). Vuonna 1998 hänellä oli myös oma lyhytikäinen televisiosarja The Jim Byrnes Show.

Byrnes on tehnyt myös lukuisia äänirooleja animaatiosarjoihin, muun muassa Dr. Light (Mega Man, 1994–1995), Inferno (Beast Wars: Transformers, 1996–1999), Thrust (Beast Machines, 1999–2000) ja Nick Fury (X-Men: Evolution, 2000–2003).

  • Burning (1981)
  • I Turned My Nights Into Days (1987)
  • That River (1995)
  • Love Is A Gamble (2001)
  • Fresh Horses (2004)
  • House of Refuge (2006)
  • My Walking Stick (2009)
  1. Schindehette, Susan & Alexander, Michael: The Loss of His Legs Is No Handicap for Wiseguy's Jim Byrnes People. 21.5.1990. Viitattu 21.8.2009. (englanniksi)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.