Jan Jonston
Jan Jonston (3. syyskuuta 1603 Szamotuly, Puola – 8. kesäkuuta 1675 Legnica) oli puolalainen luonnontieteilijä, historioitsija ja lääkäri.
Jonstonin isä Simon Johnston oli skotti, joka muutti kahden veljensä kera Puolaan. Janin koulutie alkoi läheisessä Ostrorógin kaupungissa vuonna 1611. Täältä hän siirtyi lounaispuolalaiseen Bytomiin, josta vuonna 1619 Toruńiin, nykyiseen Viroon. 1622–1625 Jonston opiskeli hepreaa ja skolastista filosofiaa St Andrewsin yliopistossa Skotlannissa. Hän palasi Puolaan 1625 ja sai opettajan paikan Kurtzbach-Zawadskin perheessä Lesznossa vuonna 1628. Samana vuonna hän matkusti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella muun muassa Wittenbergissä, Frankfurt (Oder) issa, Leipzigissa ja Franekerissa. Leidenissä ja Cambridgen yliopistossa hän opiskeli lääketiedettä ja kasvitiedettä.
Vuonna 1630 Jonston palasi Puolaan ja otti vastaan Bogusław Leszczyńskin yksityisopettajan toimen. Samaan aikaan hänelle tarjottiin Deventerin filosofian professorin oppituolia, jonka hän hylkäsi. 1632 Jonston matkusti yhdessä Bogusław Leszczyńskin ja eräiden muiden aristokraattien poikien kanssa tutustumaan eurooppalaisiin yliopistoihin. Hänet promovoitiin sekä lääketieteen että filosofian tohtoriksi sekä Leidenissä että Cambridgessä. Seurue palasi Puolaan 1636 ja Jonston asettui Lesznoon. Hän opetti aktiivisesti Lesznon Akatemiassa, jota johti hänen ystävänsä Johan Amos Comenius. Myöhemmin hän vielä kieltäytyi ottamasta vastaan Frankfurtista, Heidelbergistä ja Leidenistä tarjottuja oppituoleja.
Jonstonin lintukirja Historiae naturalis de avibus libri (1657) oli aikanaan sangen suosittu ja se käännettiin englanniksi, hollanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Viimeinen painos kirjasta otettiin vuonna 1773.[1]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Historiae naturalis de quadrupedibus libri, cum aeneis figuris, Johannes Jonstonus,... concinnavit (J. J. Schipperi, Amsterdam, 1657).
- Historiae naturalis de insectis libri II, de serpentibus et draconibus libri II, cum aeneis figuris, Joh. Jonstonus,... concinnavit (J. J. fil. Schipper, Amsterdam, 1657, reissued 1665).
- Historiae naturalis de insectis libri III, de serpentibus et draconibus libri II, cum aeneis figuris, Joh. Jonstonus,... concinnavit (deux parties en un volume, J. J. fil. Schipper, Amsterdam, 1657, reissued 1667).
- Historiae naturalis de exanguibus aquaticis libri IV, cum figuris aeneis, Joannes Jonstonus,... concinnavit (J. J. Schipperi, Amsterdam, 1657, reissued 1665).
- Historiae naturalis de piscibus et cetis libri V, cum aeneis figuris, Johannes Jonstonus,... concinnavit (J. J. Schipperi, Amsterdam, 1657).
- Historiae naturalis de avibus libri VI cum aeneis figuris Johannes Jonstonus,... concinnavit (J. J. Schipperi, Amsterdam, 1657).
- De Communione veteris Ecclesiae syntagma, ex bibliotheca Johannis Jonstoni,... (Elsevir, Amsterdam, 1658).
- Johannis Jonstonii,... de Festis Hebraeorum et Graecorum schediasma (V.J. Trescheri, Bratislava, 1660).
- Magni Hippocratis,... Coacae praenotiones, graece et latine... cum versione D. Anutii Foesii,... et notis Joh. Jonstoni,... (Elsevir, Amsterdam, 1660).
- Idea hygieines recensita, libri II. Johannes Jonstonus,... cum cura revidit (V.J. Trescheri, Jena, 1661, reissued 1667).
- Notitia regni mineralis, seu Subterraneorum catalogus, cum praecipuis differentiis (V.J. Trescheri, Leipzig, 1661).
- Notitia regni vegetabilis, seu Plantarum a veteribus observatarum... in suas classes redacta series (V.J. Trescheri, Leipzig, 1661).
- Dendrographias, sive historiae naturalis de arboribus et fructicibus, tam nostri quam peregrini orbis, libri decem, figuris aeneis adornati, Johannes Jonstonus,... concinnavit... (M. Meriani, Frankfurt, 1662).
- Historiae naturalis de serpentibus, libri II, Joannes Jonstonus,... concinnavit (J. J. Schipperi,
- Theatrum universale omnium animalium, piscium, avium, quadrupedum, exanguium aquaticorum, insectorum et angium (R. & G. Weststenios, Amsterdam, 1718).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Who Named It? (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lehikoinen, Esa;ym.: Suomen lintutieteen synty – Turun Akatemian aika. Faros, Turku 2009. ISBN 978-952-5710-04-5