Luettelo jääkäreistä A

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jalo Ahola)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jääkärimerkki

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 19151918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissa. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö


Juho Ilmari Aakko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(4. huhtikuuta 1886 Temmes2. marraskuuta 1926) oli suomalainen jääkäri ja kirvesmies, hänen vanhempansa olivat räätäli Antti Aakko ja Anna Maikkola, hänen 1. puolisonsa oli Amanda Emilia Kylmänen o.s. Keski-Ikola (erosi) 2. puoliso Pieta Sundell o.s. Palo. Juho Ilmari Aakko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 4. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella. Altonan työosastoon hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilityöhön 1. syyskuuta 1917. Suomeen hän palasi syksyllä 1918 työskennellen työmiehenä Pohjois-Suomessa. Aakon hautapaikka on tuntematon. Jääkärien elämäkerraston mukaan hänet on haudattu Temmekselle, mutta sieltä hautapaikkaa ei löydy. Toisen tiedon mukaan hänen hautansa olisi Rovaniemellä tai Oulussa, mutta sieltäkään sitä ei ole löydetty. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Antti Aakkonen

Lahja Johannes Aalto

Oskari Aalto

Paavo Aaron Aaltonen

Yrjö Gabriel Ahlberg myöh. Haussila

Georg Edvard Ahlholm ent. Alholm

Yrjö Johannes Ahlholm myöh. Visavaara

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(22. elokuuta 1896 Tornio8. elokuuta 1946) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat raatimies Emil Ahlholm ja Briitta Katajamaa. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilja Heleena Hyrkin kanssa. Tämä kansakoulun ja kaksi luokkaa Tornion alkeiskoulua käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 13. syyskuuta 1915, josta hänet jalkansa harjoituksissa Lockstedtissa loukattuaan keväällä 1916 siirrettiin 1. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin 1. toukokuuta 1916 siviilitöihin. Hän joutui kuitenkin jo saman kuukauden lopulla Kölnin sotilassairaalaan, jossa oli hoidettavana noin yhdeksän kuukauden ajan. Suomeen hän palasi toipilaana 1. joulukuuta 1918. Hän liittyi 12. helmikuuta 1919 kersanttina Tornion rajavartiopataljoonaan ja toimi siinä rajavartioesimiehenä, kunnes siirtyi 1. huhtikuuta 1919 tullivartijaksi pohjoisrajan rajatullivartiostoon. Armeijasta hän erosi sairauden takia 31. lokakuuta 1920 ja siirtyi liikemieheksi ja matkustajakodin omistajaksi Ouluun, jonne hänet on haudattu Intiön hautausmaalle. Ylennykset: Kersantti 3. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Armas Heikki Ahlroth myöh. Arajuuri

Johan Viktor Ahlroth myöh. Arajuuri

Georg Ahlstedt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(21. maaliskuuta 1890 Kemiö17. kesäkuuta 1916 Dragsfjärd) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kappalainen Alexander Ahlstedt ja Suoma Emilia Branders. Ahlstedt kävi 2/8 lk. Turun ruotsalaista klassillista lyseota sekä Saltvikin alemman maanviljelyskoulun Ahvenanmaalla. Georg Ahlstedt liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 26. lokakuuta 1915. Ahlstedt komennettiin 1. maaliskuuta 1916 värväystehtäviin Suomeen, mutta hoiti saamansa tehtävän epäilyttävästi.

Runar Aleksander Ahlstedt

Leonard Echard Ahma

Otto Johannes Ahmala

Antti Aho (Ahonperä)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(20. lokakuuta 1895 Alatornio14. joulukuuta 1927) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Ahonperä ja Maria Josefina Kulpakko ja hänen 1. puolisonsa oli Henny Emilia Angerin (kuollut) ja 2. puoliso Maria Saarnio. Antti Aho oli kansakoulun käynyt ja työskenteli maanviljelijänä ennen sotilasuralle lähtemistään. Antti Aho liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan1 4. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamalta saamansa sairauden johdosta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 14. toukokuuta 1917, josta hänet laskettiin siviilitöihin 6. kesäkuuta 1917. Antti Aho saapui takaisin Suomeen 29. marraskuuta 1918. Suomessa Aho toimi maanviljelijänä Alatorniolla. Aho palveli luoteisrajan rajavartiostossa rajavartioesimiehenä ja kuului Alatornion suojeluskuntaan aina kuolemaansa saakka. Ylennykset: aliupseeri 11. helmikuuta 1920. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Hugo Alppi Aho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(20. lokakuuta 1895 Veteli16. tammikuuta 1918 Osnabrück) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Oskari Aho ja Maija Kristiina Juhontytär. Aho oli kansakoulun käynyt ja työskenteli ennen Saksaan lähtöään kotitilallaan Vetelissä. Hugo Aho liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hugo Alppi Aho menehtyi Osnabrückin rautatieonnettomuudessa 11 muun suomalaisen jääkärin kera, kun he olivat matkalla pataljoonasta työlomalle Kölniin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

(13. syyskuuta 1890 Lappajärvi15. syyskuuta 1927 ) oli suomalainen jääkäri, hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Aho eli Kärnä ja Anna Saari. Hän oli kansakoulun käynyt ja toimi ennen sotilasuralle ryhtymistään työmiehenä Lappajärvellä. Jaakko Aho liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 7. helmikuuta 1917 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella sekä Aa-joella. Hänet komennettiin 22. helmikuuta Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin elokuussa 1917. Saksasta hän palasi Suomeen 1. joulukuuta 1918 toimien sekatyömiehenä Lappajärvellä. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Jalo Väinö Ahola

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pietarsaaren tykistökoulun oppilaille esitellään tykkikalustoa jääkärien ja jääkärimajuri Lauri Malmbergin johdolla.

(10. joulukuuta 1892 Kokkola4. huhtikuuta 1953) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat satulaseppä Johan Henrik Ahola ja Maria Nisula. Hänen puolisonsa oli Tyyne Sylvia Ulf. Jalo Ahola suoritti kansakoulun ja 3/8 luokkaa Kokkolan suomalaisessa yhteiskoulussa ja toimi ennen sotilasuralle lähtemistään postinkantajana Kokkolassa. Jalo Väinö Ahola liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 15. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 30. heinäkuuta 1916 haupitsipatteriin. Ensimmäiseen maailmansotaan Ahola otti osaa Saksan itärintamalla Misse-joen, Riianlahden, Ekkau-Kekkaun ja Aa-joen taisteluihin. Ahola komennettiin takaisin Suomeen 12. tammikuuta 1918 ja Suomeen hän saapui 2. helmikuuta Tornioon. Torniossa hän liittyi suojeluskuntajoukkoihin ja osallistui Tornion valloitukseen. Hänet määrättiin 18. helmikuuta 1918 Pietarsaaren tykistökoulun koulutuspatteriin, mistä myöhemmin siirrettiin Jääkäritykistön 3. patteriin. Jalo Väinö Ahola osallistui Suomen sisällissodassa Kurun, Muroleen, Viljakkalan ja Ylöjärven taisteluihin sekä Tampereen valloitukseen. Ahola kuului Tampereen valloituksen jälkeen perustettuun Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 5. patteriin ja otti osaa Viipurin valloitukseen. Sisällissodan jälkeen Ahola työskenteli tykistökoulun B-osaston vääpelinä. Tästä tehtävästä hän erosi 22. elokuuta ja siirtyi takaisin postinkantajaksi Kokkolaan, mutta suojeluskuntatyötä hän ei jättänyt, vaan toimi Kokkolan suojeluskunnassa joukkueen ja komppanianpäällikkönä vuosina 1918–1923. Vuosina 1923–1927 hän hoiti harjoitus- sekä paikallispäällikön tehtäviä. Talvisotaan hän osallistui Kenttäpostikonttori 9:n hoitajana ottaen osaa sotatoimiin Karjalankannaksella. Jatkosodassa hän toimi Kenttäpostikonttori 32:n hoitajana Laatokan Karjalassa. Hänet komennettiin Aunukseen Kenttäpostikonttori 1:n hoitajaksi vuonna 1941. Hänet vapautettiin asepalveluksesta sairauden vuoksi vuonna 1942 ja toimi sen jälkeen Kokkolan postin palveluksessa. Jalo Väinö Ahola on haudattu Kokkolaan. Ylennykset: aliupseeri 11. helmikuuta 1918, varavääpeli 10. huhtikuuta 1918, vääpeli 15. heinäkuuta 1918, suojeluskuntaupseeri 16. toukokuuta 1938, vänrikki 1940, luutnantti 1942. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. (1941 ja 1944), Vapauden mitali 1. lk; Vapauden mitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Eino Aukusti Ahonen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. heinäkuuta 1888 Längelmäki24. lokakuuta 1979 Tampere) oli suomalainen jääkäri ja puuseppä. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Heikki Ahonen ja Anna Vilhelmiina Vigren. Hänen puolisonsa oli Hilma Maria Halonen. Ahonen toimi puuseppänä Längelmäellä ja Vaasassa ennen ryhtymistään sotilasuralle. Eino Aukusti Ahonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. täydennysjoukkoon 3. huhtikuuta 1916. Hänet siirrettiin 23. heinäkuuta 1916 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella 25. marraskuuta 1916 saakka, jolloin hänet komennettiin Altonan työosastoon. Altonan työosastolta hänet laskettiin siviilitöihin. Suomeen Ahonen palasi sodan jälkeen 19. joulukuuta 1918 ja toimi sen jälkeen puuseppänä Vaasassa ja Tampereella. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Matti Aleksander Ahonen

Carl Rainer Rudolf Ahonius

Ejwind Isac Johannes Ahonius

Arvo Johannes Ahti

Antti Oskar Ahtiainen

Edvard Ainasoja

Pekka Airola ent. Tutti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(10. toukokuuta 1894 Kaukola30. syyskuuta 1965) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Pietari Tutti ja Maria Arponen. Hänen puolisonsa oli Eliisa Luukko. Ennen ryhtymistään sotilasuralle hän työskenteli maanviljelijänä Kaukolassa. Pekka Airola liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 8. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Pekka Airola saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) varavääpeliksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissodassa hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän toimi komppaniassa myös rehumestarina. Pekka Airola osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli samassa joukko-osastossa 16. helmikuuta 1919 asti, jonka jälkeen omistautui maanviljelylle, mutta ei jättänyt suojeluskuntatyötä, vaan toimi joukkueenjohtajana Kaukolan suojeluskunnassa vuosina 1920–1921. Talvi- ja jatkosotaan hän osallistui suojeluskunta- ja ilmavalvontatehtävissä omalla asuinseudullaan. Välirauhan aikana hän toimi linnoitustöissä ja jatkosodan aikana Kuopion suojeluskuntapiirin Siilinjärven ammuslataamolla vartiopäällikkönä. Jatkosodan jälkeen hän siirtyi evakkona Kihniölle ja edelleen maanviljelijäksi Ylöjärven Paloluomalle. Pekka Airola on haudattu Ylöjärvelle. Ylennykset: varavääpeli 11. helmikuuta 1918, vääpeli 2. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Uuno Dagvard Aittola

Aukusti Aitto-oja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(18. heinäkuuta 1894 Nivala13. kesäkuuta 1923 ) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Knuuti Aitto-oja ja Amanda Matintytär. Aitto-oja kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen ryhtymistään sotilasuralle. Aukusti Aitto-oja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin Altonan työosastoon 22. helmikuuta 1917, josta hänet laskettiin siviilityöhön elokuussa 1917. Aukusti Aitto-oja saapui takaisin Suomeen 29. marraskuuta 1918. Hän astui aliupseeriksi Kajaanin sissipataljoonan 3. komppaniaan koulutusaliupseeriksi 30. tammikuuta 1919. Pataljoonan varastonhoitajana hän aloitti 1. heinäkuuta 1921. Jääkäriprikaatin aliupseerikoulun vääpelinä hän toimi vuosina 1919 ja 1920. Aukusti Aitto-oja menehtyi keuhkotautiin 13. kesäkuuta 1923, hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Ylennykset: aliupseeri 30. tammikuuta 1919, kersantti 1. huhtikuuta 1919, vääpeli 15. joulukuuta 1920. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Arvo August Alanko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvo August Alanko

(3. elokuuta 1892 Rauma15. tammikuuta 1949) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies August Alanko ja Amanda Rosenlund. Hänen puolisonsa oli Aili Saimi Kaste. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 10. lokakuuta 1915. Arvo August Alanko otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamapalvelun jälkeen Libaussa hän toimi 3. komppanian keittiömestarina. Arvo August Alanko saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan keittiö- ja varusmestariksi. Sisällissodan taisteluihin hän otti osaa Lempäälässä, Sainiolla ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli Suomen armeijassa Suomen valkoisen kaartin 8. komppanian vääpelinä. Lokakuussa 1918 hänet komennettiin 3. pataljoonan rehumestariksi sekä edelleen rykmentin kuormastovääpeliksi 1. maaliskuuta 1920. Viipurissa pidetyn talli- ja hevoshoitokurssi hän suoritti vuonna 1918, rehumestari- ja kuormastovääpelikurssille hän osallistui vuonna 1924, kuormastovääpelikurssin hän suoritti vuonna 1925 sekä Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin jalkaväkilinja hän suoritti vuonna 1933. Talvisotaan hän osallistui 1. prikaatin ampumatarvikejoukkueen johtajana osallistuen taisteluihin Summassa. Välirauhanaikana hän toimi 1. prikaatissa kolonnanjohtajana sekä Eläinlääkintäjoukkueen johtajana 3. prikaatin 3. Huoltokomppaniassa. Armeijasta hän erosi vuonna 1941. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. elokuuta 1917, aliupseeri 11. helmikuuta 1918, varavääpeli 17. kesäkuuta 1918, vääpeli 15. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun mitali 2. lk, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Iivari Alanko

Jaakko Ala-Piessa myöh. Piessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15. elokuuta 1895 Alatornio14. lokakuuta 1938 Himanka oli suomalainen jääkärivääpeli ja rikosetsivä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Tyyni Anner Tiluksen kanssa. Hän opiskeli yksityisesti viidennen luokan Viipurin suomalaisessa reaalilyseossa vuonna 1926. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 28. syyskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 26. helmikuuta 1916. Hän palasi pataljoonan täydennysjoukkoon 6. elokuuta 1917 ja siirrettiin 2. konekiväärikomppaniaan 14. elokuuta 1917. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) jefreitteriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissodassa aluksi komppanianpäälliköksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin Jyväskylän pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodassa taisteluihin Mannisessa, Kuljussa, Sääksjärvellä, Tampereella ja Koskella sekä etenemiseen Hämeen läänin Koskelle. Suomen sisällissodan jälkeen hän palveli Valkoisen Kaartin Rykmentin 1. pataljoonan kuormastovääpelinä sekä Himangan suojeluskunnan paikallispäällikkönä vuosina 1919–1922. Himangalla hän toimi vuosina 1919–1925 poliisikonstaapelina, siirtyi tehtävästä komppanianvääpeliksi Pohjanmaan Jääkäripataljoonaan ja oli siellä vuoteen 1927 asti, jolloin muutti Savonlinnaan ja toimi siellä ylimääräisenä lääninrikosetsivänä vuoteen 1932 asti. Yksityisetsivän työt hän aloitti Viipurissa vuonna 1932 ja työskenteli alalla aina kuolemaansa asti. Ylennykset: jefreitteri 11. helmikuuta 1918, vääpeli 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4.lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johannes Alaranta

Kustaa Emil Alaranta eli Mäkinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(7. elokuuta 1889 Alahärmä28. maaliskuuta 1918 Tampere) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Alaranta eli Mäkinen ja Sofia Ekola. Tämä kansakoulun käynyt maanviljelijä Alahärmästä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 5. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 22. marraskuuta 1. konekiväärikomppaniaan. Kustaa Emil Alaranta otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Suomen armeijan palvelukseen hän astui 11. helmikuuta 1918 ja samalla hänet ylennettiin aliupseeriksi. Hän saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hän osallistui kiväärinjohtajana 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniassa osallistuen Kalevankankaan taisteluun. Kalevankankaalla hän koki kohtalonsa kaatumalla 28. maaliskuuta 1918. Hänet on haudattu Alahärmän sankarihautaan. Ylennykset: aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Väinö Aleksander Alasmaa

Isak Anton Alfthan

Aarne Antero Alfving myöh. Alvi

Aarne Johannes Alve

Johan Tuomaanpoika Ammunet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. helmikuuta 1885 Temmes5. heinäkuuta 1917) oli suomalainen hilfsgruppenführer Saksan armeijassa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Tuomas Ammunnet ja Eliisa Nalkki. Hän kävi kansakoulun. Tämä oululainen mekaanikko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän sai hermoromahduksen ja ampui itseään sotilaskiväärillä sydämeen ja kuoli seuraavana päivänä Libaun sotilassairaalassa.[1] Hänet on haudattu sikäläiseen hautausmaahan. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. kesäkuuta 1917.

Olavi Johan Andersson myöh. Ahima

August Valdemar Ansa

Karl Arthur Ansas

Ahti Ilmari Anthos

Väinö Alfred Antila

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(21. huhtikuuta 1894 Vimpeli28. maaliskuuta 1918 Tampere) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Antila ja Johanna Erkintytär. Tämä kansakoulun käynyt maanviljelijä Vimpelistä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 25. helmikuuta 1916. Väinö Alfred Antila otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Suomen armeijan palvelukseen hän astui 11. helmikuuta 1918 ja samalla hänet ylennettiin aliupseeriksi. Suomeen hän palasi jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hän osallistui Kalevankankaan taisteluun, jossa hän kaatui 28. maaliskuuta 1918. Hän palveli tuolloin 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 1. komppaniassa. Hänet on haudattu Vimpelin sankarihautaan. Ylennykset: aliupseeri 11. helmikuuta 1918 Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Johan (Hannes) Jaakko Evert Anttila

Karl Runar Appelberg

Alfons Wilhelm Arlander

Niilo Oskari Aromaa ent. Falck

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(29. heinäkuuta 1892 Viipuri3. helmikuuta 1921 oli suomalainen jääkärivääpeli ja etsivä. Hänen äitinsä oli Hanna Pauliina FalcNiilo Oskari Aromaa kävi kansakoulun ja vuoden Joensuun kauppakoulua. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 12. kesäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 5. lokakuuta pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella. Hänet komennettiin Altonan työosastoon ja edelleen siviilitöihin elokuussa 1917. Suomeen hän palasi Saksasta syksyllä 1918. Etsivän keskuspoliisin palvelukseen hän astui vuoden 1919 alussa ja työskenteli etsivänä Viipurissa ja Terijoella. Vuoden alusta 1921 hänet määrättiin Keski-Suomen rykmenttiin esikuntavääpeliksi ja tässä tehtävässä hän oli kuolemaansa asti. Niilo Oskari Aromaa kuoli vuonna 1921 ja on haudattu Hämeenlinnaan. Ylennykset: vääpeli 1921. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Paavo Aronen (Saksassa hän käytti nimeä Kaarlo Kurki)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(12. heinäkuuta 1895 Mäntsälä21. lokakuuta 1918 Berliini ) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Nikolai Aronen ja Anna Elisabet (Erikintytär) Lehtimattila. Hän oli Heikki Haapasen lanko. Paavo Aronen kävi kansakoulun sekä Porvoon suomalaista yhteiskoulua, jonka 3. luokalta hän erosi. Tämän jälkeen hän toimi maanviljelijänä kunnes kiinnostui jääkäriliikkeestä.

Aronen liittyi jääkäreihin vuosien 1915–1916 vaihteessa. Hänet vangittiin helmikuussa 1916 ja häntä pidettiin vankina Päävartiossa ainakin maaliskuuhun asti. Aronen värväytyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 4. huhtikuuta 1917. Saksan vastavakoiluviranomaiset pidättivät Paavo Arosen 15. toukokuuta 1918 ja toimittivat hänet Berliiniin vankilaan, jossa hän kuoli espanjantautiin 21. lokakuuta 1918.

Kustaa Arste ent. Forss

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(3. maaliskuuta 1896 Alahärmä14. maaliskuuta 1956) oli suomalainen jääkärikersantti ja räätäli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Nikolai Forss ja Amalia Heikkilä ja hänen puolisonsa oli Helmi Sofia Huuskonen. Kustaa Arste oli kansakoulun käynyt ja ammatiltaan suutari. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamapalveluksen jälkeen hänet siirrettiin 18. joulukuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin. Hän saapui suomeen Suomen sisällissodan jälkeen 1. lokakuuta 1918 ja hänet otettiin Suomen Armeijan palvelukseen kapitulanttina 5. lokakuuta 1918. Hän toimi armeijassa Suomen valkoisen kaartin 1. komppanian koulutusaliupseerina. Hänet määrättiin joulukuussa 1918 pataljoonan räätälimestariksi. Hän toimi samassa tehtävässä myöhemmin myös 2. pataljoonassa. Marraskuussa 1919 hänet komennettiin koulutusaliupseeriksi Armeijan hevossairaalaan ja kesällä 1920 Tampereen rykmentin 4. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 31. heinäkuuta 1920. Kadettikoulun räätälinä hän toimi vuodet 1920–1929, jonka jälkeen hän siirtyi työnjohtajaksi Liinus Aallon räätäliliikkeeseen ja edelleen Kestilän pukimoon. Vuodesta 1935 hän toimi oy Stockmann ab:n Tailorilla. Kustaa Arste on haudattu Helsinkiin. Ylennykset: aliupseeri 19. lokakuuta 1918, kersantti 31. heinäkuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Niilo Arthur Herman Artursson ent. Konttinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(11. marraskuuta 1896 Viipuri13. marraskuuta 1968) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat tullivahtimestari Arthur Efraim Konttinen ja Maria Matilda Rönkä. Hänen puolisonsa oli Hedvig Sahlin. Niilo Artursson kävi kansakoulun ja 2 luokkaa Savonlinnan reaalilyseota. Ennen liittymistään jääkäripataljoonaan hän työskenteli merimiehenä. Niilo Artursson liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 4. marraskuuta 1915. Hän sairastui pataljoonassa ja hänet laskettiin sairauden takia Ruotsiin 28. helmikuuta 1916. Jääkäriajan jälkeen hän on toiminut merimiehenä sekä hinaaja-alusten päällikkönä Ruotsissa. Köjan sahalaitoksen palovartijan töiden ohella hän neuloi purjeita elääkseen. Niilo Artursson sai myöhemmin Ruotsin kansalaisuuden. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Valter Aschan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. lokakuuta 1891 Valkjärvi – kaatui 26. maaliskuuta 1918 Raasuli) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat agronomi, tilanomistaja Rudolf livar Aschan ja Aina Olga Parkkonen. Valter Aschan kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassisesta lyseosta vuonna 1911. Hän kuului Savolaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Teknisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla vuosina 1912–1915, jonka jälkeen hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 11. helmikuuta 1916. Aschan otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella, Schmardenissa ja Aa-joella. Hän osallistui sotakoulun 13. kurssille Libaussa vuonna 1917. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) 3. maaliskuuta 1918 aselaiva Virgon mukana ja komennettiin Karjalan rintamalle Karjalan 1. rykmentin 2. pataljoonaan pataljoonan komentajaksi 17. maaliskuuta 1918. Hän osallistui pataljoonan mukana taisteluihin Valkjärvellä ja Raudussa. Valter Aschan kaatui 26. maaliskuuta 1918 Venäjän puolella rajaa. Ennen kaatumistaan hän oli hävittänyt Viisjoen ja Sahajoen rautatiesillat. Hänet on haudattu Sakkolan sankarihautaan. Ylennykset: Hilfgruppenführer 31. toukokuuta 1917, luutnantti 11. helmikuuta 1918, Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk., Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Magnus Harald Aspelin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(5. syyskuuta 1890 Espoo3. kesäkuuta 1982)[2] oli Feldmeister ja tilanomistaja. Hänen vanhempansa olivat ratsutilallinen Karl Magnus Aspelin ja Hilda Evelina Weurlander. Hänen puolisonsa oli Alda Maria Aspelin. Harals Magnus Aspelin kirjoitti ylioppilaaksi Nya svenska läroverket i Helsingfors-nimisestä oppilaitoksesta vuonna 1911 ja kuului Uusmaalaiseen osakuntaan. Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljely-taloudellisella osastolla hän opiskeli vuosina 1912–1915. Harald Magnus Aspelin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. huhtikuuta 1915. Muutama kuukausi myöhemmin hän erosi jääkäripataljoonasta ja matkusti takaisin Suomeen 14. kesäkuuta 1915 ja aloitti yliopisto-opintonsa uudelleen suorittaen agronomin tutkinnon vuonna 1916. Vuosina 1916 ja 1917 hän toimi tilanhoitajana Monikkalan tilalla Janakkalassa. Vuonna 1917 hän otti haltuunsa Ängsdalin kartanon Espoosta. Suomen sisällissodassa hän liittyi vapaaehtoisena Sigurdin joukkoon ja toimi sen tiedusteluosaston varapäällikkönä. Osaston antauduttua punaisille joukoille hän jäi piileskelemään Kirkkonummelle ja piileskeli siihen asti kunnes saksalaiset joukot olivat maihinnousseet Suomeen ja etenemässä pääkaupunkiin, jolloin hän liittyi Tollsissa heidän joukkoonsa. Sisällissodan jälkeen hän oli toiminut Espoon suojeluskunnassa mm. ryhmäpäällikkönä. Hän on toiminut Espoon ampumaseuran monivuotisena sihteerinä ja itse ammunnassa ollut kaksinkertainen mestari pistooliammunnassa mieskohtaisissa mestaruuskilpailuissa Viipurissa 1926, kaksintaisteluammunnan Suomen mestari vuosina 1927 ja 1928. Hän on voittanut pohjoismaiden pääkaupunkien väliset kivääriammuntakilpailut Oslossa vuonna 1928. Suomessa hänellä n. kolmekymmentä ampumamestaruutta eri ammuntalajeista. Kunnallisia luottamustoimia hänellä on ollut mm. metsälautakunnassa sekä vaalilautakunnassa. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Fritz Emil Volter Asplund

Juho Tobias Asumaa

Juho Lauri Aula

Kaarlo Adam Aura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarlo Adam Aura

(9. joulukuuta 1897 Oulu5. heinäkuuta 1923) oli jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat vaatturimestari Kaarlo Aura ja Johanna Hurri ja hänen puolisonsa oli Maria Lindsten. Tämä neljä luokkaa Oulun suomalaista yhteiskoulua ja yhden luokan Viipurin reaalikoulua käynyt liikeapulainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 13. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet 3. huhtikuuta 1918 pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti sisällissodassa osaa taisteluihin Lempäälässä, Säiniöllä ja Viipurissa, jossa hän haavoittui pahasti 28. huhtikuuta 1918 ja häntä hoidettiin eri sotilassairaaloissa. Sisällissodan jälkeen toivuttuaan haavoistaan hän palveli Suomen Armeijassa komppanianpäällikkönä Karjalan Kaartin rykmentin 2. konekiväärikomppaniassa. Hänen orastava sotilasuransa päättyi menehtymiseen angiinamyrkytykseen 5. heinäkuuta 1923. Hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. joulukuuta 1917, vänrikki 11. helmikuuta 1918, luutnantti, 24. joulukuuta 1919, kapteeni 16. toukokuuta 1922. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Juha Jaakko Autio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(21. huhtikuuta 1886 Kauhava) oli suomalainen jääkärialiupseeri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Autio ja Maija Tyynismaa. Hänen puolisonsa oli Liisa Amanda Ranta. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 27. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin jo 19. tammikuuta 1916. Hän palasi Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen Itä-Suomen jalkaväkirykmentti N:o 5:n 1. pataljoonan 1. komppaniaan koulutusaliupseeriksi. Vuonna 1919 hän erosi vakinaisesta palveluksesta, jonka jälkeen hän toimi työmiehenä. Hänen myöhemmistä vaiheistaan ei ole varmaa tietoa. Eräiden tietojen (Jääkärien elämäkerrasto) mukaan hän olisi poistunut maasta joskus 1920-luvulla. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Juho (Jussi) Autio

Samuli Ilmari Autio

Juho Heikki Autiomäki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(26. joulukuuta 1887 Lapua30. maaliskuuta 1942) oli jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat räätäli Matti Vilhelmi Autiomäki ja Sanna Liisa Rintasalo. Hänen puolisonsa oli Maria Sofia Keisala. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 24. joulukuuta 1915. Hänet laskettiin sotapalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 26. helmikuuta 1916. Hän palasi Suomeen 5. tammikuuta 1919 ja on sen jälkeen työskennellyt työmiehenä mm. Lapualla, Lohjalla ja Riihimäellä. Hänet on haudattu Lapualle.

Villiam Lauri Autiomäki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. helmikuuta 1893 Lapua22. marraskuuta 1955) oli jääkäri ja teurastaja. Hänen vanhempansa olivat räätäli Matti Vilhelmi Autiomäki ja Sanna Liisa Rintasalo. Hänen puolisonsa oli Selma Katariina Kylkisalo. Tämä kansakoulun käynyt teurastaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hänet siirrettiin sairauden johdosta täydennyspataljoonaan 16. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin 12. huhtikuuta 1916. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Hän palasi Suomeen (Vaasaan) höyrylaiva Arcturuksella 24. maaliskuuta 1918. Suomen sisällissodassa hänet määrättiin 2. jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan. Hänet vapautettiin asepalveluksesta 27. maaliskuuta 1918. Suomen sisällissodan jälkeen hän toimi teurastajana kotipitäjässään sekä valtionrautateiden palveluksessa Sallassa. Hänet on haudattu Lapualle.

Pietari Aleksanteri Autti

Väinö Johannes Auveri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(käytti Saksassa sukunimeä Auer), (2. syyskuuta 1892 Helsinki21. elokuuta 1918) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kivenhakkaaja Johan Kustaa Auveri ja Edla Antintytär. Tämä kansakoulun käynyt Helsingissä toiminut valajana liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. lokakuuta 1915. otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Väinö Auveri saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin koulutusaliupseeriksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. ja 1. komppaniaan. Hänet siirrettiin 31. maaliskuuta 1918 3. jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan sekä myöhemmin joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Suomen sisällissodassa hän otti osaa taisteluihin Säiniössä ja Viipurissa, jossa hän haavoittui. Sisällissodan jälkeen hän palveli 6. Jääkärirykmentistä muodostetun Jääkäripataljoona n:o 6:n (sittemmin Jääkäripataljoona n:o 3) 2. komppanian koulutusaliupseerina. Hänen lyhyt, mutta kunniakas elämänsä päättyi Tilkan sotilassairaalassa keuhkotautiin 21. elokuuta 1918. Hänet on haudattu Helsinkiin. Ylennykset: aliupseeri 11. helmikuuta 1918, vääpeli 5. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

(16. kesäkuuta 1879 Tohmajärvi15. maaliskuuta 1935) oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Avonius ja Susanna Avonius. Juho Avonius liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 15. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 1. maaliskuuta 1916. Myöhemmin hänet laskettiin siviilitöihin vanhuuden ja sairauden johdosta. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja toimi työmiehenä. Joensuun rajavartiostossa hän toimi rajavartiosotilaana vuodet 1930–1931. Hän kuoli Kuolemajärven Jääkärikodissa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

  • A. Wegelius, Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
  • Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a.
  • Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1
  • Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1
  • Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X
  • Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1
  • Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a.
  • Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
  • Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
  • A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
  • Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
  • Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
  • Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
  • Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
  • Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
  • Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
  • Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.
  1. Suomen jääkärit II 1933: 1160. (lähteen mukaan hän ampui itseään 5. heinäkuuta 1917 ja kuoli seuraavana päivänä, näin ollen hänen kuolinpäivänsä voidaan kyseenalaistaa)
  2. Magnus Harald Aspelin Hautakivitietokanta. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 23.10.2022.