Indium
| |||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Indium | ||||
| Tunnus | In | ||||
| Järjestysluku | 49 | ||||
| Luokka | Metalli | ||||
| Lohko | p-lohko | ||||
| Ryhmä | 13, booriryhmä | ||||
| Jakso | 5 | ||||
| Tiheys | 7,31 · 103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | 1,2 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | Hopeanhohtoinen harmaa | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1863, Ferninand Reich ja Theodor Richter | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino (Ar) | 114,818(1)[1] | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 156 pm | ||||
| Kovalenttisäde | 144 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 193 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Kr] 4d10 5s2 5p1 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 18, 3 | ||||
| Hapetusluvut | III | ||||
| Kiderakenne | Tetragonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 429,75 K (156,60 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 2 345 K (2 072 °C) | ||||
| Höyrystymislämpö | 231,8 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 3,281 kJ/mol | ||||
| Äänen nopeus | 1215 m/s 294 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 1,78 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,233 kJ/(kg K) | ||||
| Sähkönjohtavuus | 1.2×107 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) 81,8 W/(m·K) | ||||
| CAS-numero | 7440-74-6 | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Indium (lat. indium) on alkuaine, joka on harvinainen, pehmeä, taipuisa ja helposti yhdistettävä metalli. Se muistuttaa kemiallisesti alumiinia tai galliumia, mutta näyttää sinkiltä. Indiumin CAS-numero on 7440-74-6.
Rakenne ja ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Indium on hyvin pehmeä hopeanvalkoinen metalli, jolla on kirkas kiilto. Taivutettaessa puhdas indium päästää korkeataajuisen "ulvahduksen". Indium liimautuu helposti lasiin.[2]
Indiumilla on kaksi luonnossa esiintyvää isotooppia: 113In ja 115In. Näistä yleisempi on 115In, joka on heikosti radioaktiivista. Sitä on luonnon indiumista noin 95,71 prosenttia. Se hajoaa hyvin hitaasti tinaksi betaemissiolla – puoliintumisaika on 441 biljoonaa vuotta.[3] Sitä käytetään ydinreaktoreiden aktiivisuuden mittaamiseen, koska se absorboi helposti neutroneja.[2]
Indium ei ole pahamaineinen kertyvä myrkky, kuten naapurialkuaine kadmium, ja on melko harvinainen. Indiumin myrkyllisyydestä on ristiriitaisia tietoja; joidenkin lähteiden mukaan se on vähän myrkyllistä, kun taas toisten lähteiden mukaan hyvinkin myrkyllistä.
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen laaja-alainen sovellus indiumille löydettiin toisen maailmansodan aikaan laakerien päällystysaineena lentokoneissa. Myöhemmin sille löydettiin käyttöä metalliseoksissa, juotosmetallina ja elektroniikassa. 1980-luvulla kehitettiin indiumfosfidipuolijohteet (InP) ja indiumtinaoksidiohutkerrokset nestekidenäyttöihin. 1992 ohutkerrossovellukset olivat tulleet laajimmaksi loppukäyttöalueeksi. Muita käyttökohteita ovat muun muassa alhaisessa lämpötilassa sulavat metalliseokset; 24 % indiumia ja 76 % galliumia sisältävä seos on nestemäistä huoneenlämpötilassa. Lisäksi indiumia käytetään transistoreissa ja termistoreissa sekä peileissä, joissa se on korroosiota kestävämpi kuin hopea. Indiumin oksidia käytetään elektroluminesenssipaneeleissa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Indiumin löysivät Ferdinand Reich ja Theodor Richter 1863, kun he olivat testaamassa sinkkimalmeja spektrografissa etsiessään talliumia ja näkivät indigonvärisiä spektriviivoja. Richter eristi metallin 1867.
Tuotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Indiumia eristetään pääasiassa sinkkimalmeista. Kanada on sen päätuottaja (31 tonnia vuonna 1997). Kiinan varannot ovat sitäkin suuremmat. Metallia on löytynyt myös Suomen rapakivialueilta, muttei hyödynnettävässä mittaluokassa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Meija, Juris et al.: Atomic Weights of the Elements 2013 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2016, 88. vsk, nro 3, s. 272–274. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Susanne Björkholm: Uudenvuoden tina on melkein puhdasta lyijyä (alkuainesarjan artikkeli indiumista) 22.8.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 14.3.2011.
- ↑ Isotopes of the Element Indium Jefferson Lab, Science Education. Viitattu 14.3.2011.
- ↑ Rapakivi johtaa indiumin jäljille Turun Sanomat. 17.3.2013. Arkistoitu 27.10.2015. Viitattu 18.3.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Indiumin kansainvälinen kemikaalikortti
- Periodictable: Technical data for Indium (englanniksi)
- Webmineral: Indium Mineral Data (englanniksi)
- Mindat: The Mineralogy of Indium (englanniksi)
- Mindat: Indium (englanniksi)
- Luettelo indiumin isotoopeista The Isotopes Project Home Page (englanniksi)
- The Royal Society of Chemistry (RSC): Indium (englanniksi)
- PeriodicTable: Indium (In) (englanniksi)
- PubChem: Indium (englanniksi)
- DrugBank: Indium (englanniksi)
| Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset |
|---|
