Ilkivalta
Ilkivalta siinä merkityksessä, jossa sanaa käytetään Suomen rikoslaissa, on tahallista häiriön aiheuttamista esimerkiksi meluamalla muualla kuin yleisellä paikalla tai yleisöltä suljetussa virastossa, toimistossa, liikkeessä tai tehtaassa tai muussa vastaavassa paikassa. Ilkivaltaa on myös häiriön aiheuttaminen tarpeettomilla puhelinsoitoilla virastoon, toimistoon, liikkeeseen taikka muuhun vastaavaan paikkaan, samoin kuin väärän hälytyksen aiheuttaminen käyttämällä julkisen kulkuneuvon hätäjarrua tai hälytintä muutoin kuin hätätilanteessa. Suomessa ilkivallasta seuraa sakkorangaistus.[1] Yleisellä paikalla tapahtuvasta ilkivallasta eli häiriön aiheuttamisesta esimerkiksi meluamalla julkisella paikalla rangaistaan järjestyslain perusteella järjestysrikkomuksena.
Yleisessä kielenkäytössä ilkivallaksi nimitetään myös toisen omaisuuden tahallista vahingoittamista. Tällaisesta teosta käytetään yleisesti myös nimitystä vandalismi, varsinkin kun hävitysvimma kohdistuu kulttuurielämän tuotteisiin[2]. Sana juontuu alun perin kansainvaellusten aikaisesta vandaalien heimosta, joka hävitti Galliaa ja ryösti Rooman vuonna 455[3]. Sanan ”vandalismi” (ransk. vandalisme) keksi ranskalainen piispa ja poliitikko Henri Grégoire. Hän käytti sitä ensi kerran Ranskan kansalliskonventissa vuonna 1794 pitämässään puheessa, jossa hän rinnasti Ranskan vallankumouksen kiihkeimpänä aikana tapahtuneen taideteosten ja muistomerkkien tuhoamisen vandaalien Roomassa harjoittamaan hävitykseen.[4]
Suomen rikoslain 35 luvussa toisen omaisuuteen tai tekijän yhdessä muiden kanssa omistaman omaisuuden vaurioittamisesta tai hävittämisestä käytetään nimitystä vahingonteko. Siitä rangaistaan sakolla tai vankeudella enintään yhdeksi vuodeksi, törkeissä tapauksissa jopa neljäksi vuodeksi.[5][6] Lievissä tapauksissa rangaistusseuraamus on sakko.[7] Paljon vaaraa aiheuttava ilkivaltateko voi tuoda tekijälleen syytteen myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tai tapon yrityksestä.[8] Eräissä tapauksissa kyseessä voi olla myös hautarauhan tai kotirauhan rikkomisen muoto.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rantala, Risto (toim.): Perustieto. Akateemisen tietosanakirja. Otava 1993. ISBN 951-1-12579-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen rikoslaki, 17 luvun 13 § (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Rantala 1993, s. 974
- ↑ Vandal Britannica Academic, Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 1.7.2018. (englanniksi)
- ↑ Arto Kivimäki & Pekka Tuomisto: Rooman keisarit, s. 392. Karisto, Hämeenlinna 2001.
- ↑ a b Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 1 § Vahingonteko (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
- ↑ a b Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 2 § Törkeä vahingonteko (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
- ↑ a b Rikoslaki (19.12.1889/39), 35 luku - Vahingonteko, 3 § Lievä vahingonteko (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
- ↑ Älytön ilkivalta voi tuoda paljastuneelle tekijälle ankaran syytteen YLE. Viitattu 26.12.2012.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koski, Sami & Rissanen, Mika & Tahvanainen, Juha: Hävityksen historiaa: Eurooppalaisen vandalismin vuosisadat. Jyväskylä: Atena, 2007. ISBN 978-951-796-490-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ilkivalta Wikimedia Commonsissa